123 456 7890

SJK matkustaa Helsinkiin ja kohtaa siellä Bolt Arenalla keskiviikkona 26.8. klo 18:30 HJK:n. Ottelu näkyy suorana Ruutu-palvelusta ja Seinäjoella sitä voi katsoa isolta ruudulta Vekseli Plazassa.

Paikan päälle omilla kyydein lähtevät ja Helsingin suunnalla asuvat SJK-kannattajat, voivat sijoittua Bolt Arenan Itäkatsomoon ja siellä lohkoon 122. Liput peliin myydään vain ennakkoon tästä linkistä. SJK tai SJK-kannattajat ei järjestä otteluun kuljetuksia.

SJK:n edellinen kotipeli FC Honkaa vastaan, päättyi 0-2 tappioon, vaikka esitys varsinkin ensimmäisellä puoliajalla oli vielä hyvä. SJK:n kannattajat purkivat pelin loputtua turhautumistaan, kun tämäkään kausi ei ole toistaiseksi sujunut odotuksien mukaan. SJK on voittanut vain yhden pelaamansa ottelun. Ennen Honka-peliä SJK kuitenkin pelasi ilman tappioita neljä ottelua putkeen.

Ymmärrän kyllä kannattajien reaktion. Siinä kun tuli se 0-2 maali, niin siinä kyllä suoristui meidän selät aikalailla. Joten ymmärrän sen turhautumisen, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara. 

SJK-kannattajien turhautumisen ymmärtää vielä paremmin, kun ottaa huomioon seuran viime vuodet, jotka ovat olleet vaikeita ja kannattajien lojaalisuutta on koeteltu. Turhautumista oli myös pelaajien puolella ja sekin on täysin ymmärrettävää. Joka tapauksessa yhdessä näistäkin ajoista selvitään. SJK pyrkii tekemään kentällä parhaansa ja kannattajat ovat edelleen joukkueen tukena tuttuun tapaan myös tulevaisuudessa.

Keskiviikkona joukkue saa vastaansa HJK:n Helsingissä, missä tarvitaan hyvä suoritus, jos pisteitä halutaan saada mukaan.

Meidän pitäisi olla ainakin sisuuntuneita edellisen Honka-pelin jälkeen. Ei sen koko ottelun vuoksi, sillä siinä oli edelleen paljon hyvää, mutta sisuuntuneita sen lopun takia. Pelin lopussa me ei haastettu heitä paremmin. Se, että meidän selkäranka sillä tavoin katkesi, niin se oli semmoinen asia, mikä ei saa missään nimessä toistua. Meidän pitää pystyä kilpailemaan paremmin, jatkaa Honkavaara.

Ylipäätään kaipaan sitä vain enemmän, että me menisimme rohkeammin ylöspäin. Hyökkäisimme rintamana enemmän, eikä välitettäisi siitä mitä ne seuraukset mahdollisesti olisivat. Mentäisiin maalille rohkeammin. 

Toivon siinä pelaajilta enemmän. Ihan kautta linjan, meidän pitää vain pystyä olemaan parempia. Jokaisen pelaajan pitäisi pystyä ulosmittaamaan kaikki itsestään. Pelin jälkeen on turha sitten miettiä, että kunpa oltaisiin oltu vähän vielä terävämpiä tai saatu vähän enemmän itsestä lisää. Meidän pitää vapautua enemmän, ja päästä taitojemme ylärajoille. Se on totta kai vaikeaa, jos ei ole uskallusta. Ikävä kyllä sen uskalluksen pitäisi tulla vähän sieltä joukkueen sisältä. Se ei riitä, että minä huutelen heille siitä, Honkavaara myöntää.

Keskiviikkona meillä ei ole mitään hävittävää. HJK:n pitää lähtökohtaisesti voittaa se peli. Me ollaan altavastaaja. Ihmiset odottaa varmasti, että HJK voittaa ylivoimaisesti. Samalla me taas ei voida voittaa heitä millään muulla kuin rohkeudella. Ei HJK ole hävinnyt kenellekään tällä kaudella, jos heitä vastaan on lähtenyt vain pelkästään puolustamaan.

Kyllä meidän pitää vain uskoa itseemme. Olla rohkeita ja pystyä pelaamaan hyvä peli. Se vaatii henkisesti aika paljon voimavaroja, että olet parhaimmillasi. Ja siihen meidän pitää keskiviikkona pystyä. Pelin jälkeen pitää pystyä sanomaan, että mä olin tänään hyvä ja annoin kaikkeni, päättää Honkavaara.

Päävalmentajan kanssa samoilla fiiliksillä on myös nuori laitahyökkääjä Serge Atakayi.

Ymmärrän täysin kannattajien pettymyksen. Nämä tulokset eivät ole olleet sitä mitä he haluavat, me ei olla annettu sitä heille. Eikä ne tulokset ole olleet myöskään sitä mitä me itse halutaan. Meillä on tällä hetkellä todella vaikeaa, mutta me kaikki yritetään aina tehdä meidän parhaamme. Ei meistä kukaan mene kentälle luovuttamaan. Meidän pitää taistella loppuun asti. Mutta pakko myöntää, että olen itse todella pettynyt viime peliin. En tiedä mitä siinä toisella puoliajalla tapahtui, kommentoi Serge Atakayi.

Se ei ollut helppoa itselleni, eikä meille kenellekään, kun menimme pelin jälkeen kiittämään kannattajiamme, sillä he ovat tulleet tukemaan sinne meitä. He kannustavat meitä aina. Jopa vaikeina hetkinä. Nyt he olivat todella pettyneitä. Ja mä ymmärrän heitä täysin. Olen itsekin yhtä pettynyt.

Mä en tykkää hävitä. Olen semmoinen ihminen, että haluan aina voittaa. Ihan missä tahansa. Oli ne treenit, peli tai joku kilpailu. Haluan aina vain voittaa. Haluan aina, että mun joukkue voittaa. Haluan, että me mennään nyt keskiviikkona Klubia vastaan, tahdomme anteeksiannon, mennään ja voitetaan Klubi. Tuodaan kolme pistettä tai vähintään yksi piste tänne takaisin. Mä en aio ainakaan tehdä peliä helpoksi heille. Annan taatusti kaikkeni siinä pelissä, sanoo Atakayi.

Viimeksi kun me oltiin siellä, oltiin todella lähellä ottaa SJK:n historian ensimmäinen voitto siellä. Ne tasoitti pelin yliajalla 2-2:een. Se oli hyvä peli silloin. Ja se on aina kiva pelata Klubin kanssa, muistelee Atakayi.

Meillä on ollut nyt aika hyvät harjoitukset ja treeneissä kaikki oli aika hyvällä fiiliksellä. Musta tuntuu, että nyt me mennään sinne, otetaan historian eka voitto siellä ja tullaan todella hyvällä fiiliksellä kotipeliin, päättää Atakayi.

SJK pelaa siis tällä viikolla myös toisen ottelun, kun se kohtaa lauantaina 29.8. klo 17:00 OmaSp Stadionilla RoPS:n. Tuo ottelu on lisäksi SJK:n yhteisöllisyysottelu, jossa kunnioitetaan SJK:n taustalla olevien seurojen pitkää historiaa ja Seinäjoen kaupungin juhlavuotta. SJK myös pelaa ottelun uudella kolmosasullaan. Lue lisää tuosta ottelusta tästä linkistä. Liput lauantain peliin SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista.

Sarjan kärkeen mielivä HJK vastassa keskiviikkona

Toni Koskelan valmentama HJK on tällä hetkellä sarjassa toisena, vain pisteen päässä kärjessä olevasta FC Interistä ja pelin vähemmän pelanneena. Siten voittamalla keskiviikkona, HJK nousisi sarjan kärkeen.

Viime kaudella HJK jäi sensaatiomaisesti ulos europeleistä ja Suomen mestaruuskin meni Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän seuran sijasta Kuopioon. Viimeisestä viidestä jaossa olleesta mestaruudesta, HJK on voittanut vain kaksi mikä on sen asemassa iso pettymys. Erityisesti viime kaudella mitaleitta jääminen oli iso isku. Tästä syystä tähän kauteen on satsattu sitäkin enemmän, ja joukkueeseen on hommattu laatupelaajia jokaiselle pelipaikalle. HJK:lla on itseasiassa lähes jokaiselle pelipaikalle vähintään kaksi pelaajaa, jotka muissa joukkueissa olisivat selkeitä avauksen pelaajia.

Kärjessä siellä pelaa Suomen maajoukkueissa ja maailmalla nähdyt Tim Väyrynen sekä Roope Riski, joista viimeksi mainittu on myös SJK:n historiassa tärkeä pelaaja. Olihan hän mukana voittamassa SJK:lle Suomen mestaruutta ja Suomen Cupia. Roope Riski oli myös SJK:n historian ensimmäinen Veikkausliigan maalikuningas ja pelaaja, jonka SJK osti ulkomaalaisseurasta omakseen. Roope Riski kuitenkin lähti kesken sopimuskautensa lainalle Saksaan ja jäi sille tielle. HJK-paitaan hän tuli täksi kaudeksi ja johtaa tällä hetkellä HJK:n maalitilastoa kuudella maalillaan. Myös Roopen isoveli Riku Riski pelaa HJK:ssa. Maajoukkuemies hänkin. Rasmus Schüller palasi Suomeen USA:n MLS:sta ja puolustusta vahvistettiin muun muassa kultaa KuPS:n paidassa voittaneella ja liigan parhaaksi puolustajaksi valitulla Luis Carlos Murillolla. Maaliin tuli RoPS:sta kokenut Antonio Reguero ja keskikentän hyökkäävään rooliin muun muassa Saksan Bundesligassa Wolfsburgissa ja Tanskan suurseura Bröndbyssa pelannut Ferhan Hasani. Pohjois-Makedonian maajoukkuemies on iskenyt HJK:lle jo neljä maalia.

HJK onkin ollut tällä kaudella jo joukkue, jolla olisi voinut olla jo heinäkuun kuukauden pelaaja, kuukauden valmentaja, fanit ja kaikkea muuta. Kenties elokuussa sitten nämäkin valinnat osuvat?