123 456 7890

SJK Akatemia kohtaa sunnuntaina 8.5. klo 18:30 Mikkelin Palloilijat vierasottelussa. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Mikkelin Pallohallissa, koska Mikkelin Urheilupuisto ei ole vielä talven jäljiltä pelikunnossa. Kyseessä on iso poikkeuslupa Palloliitolta, sillä sisällä pelaaminen sarjaottelussa on erittäin harvinaista. Ottelun yleisökapasiteetti on pelipaikan vuoksi myös rajoitettu 500 katsojaan. Peli näkyy suorana Ruudusta ja Seinäjoella sitä voi katsoa kotikoneiden lisäksi Vekseli Plazassa.

Sunnuntain ottelu on myös SJK Akatemialle paluu tositoimiin pienen tauon jälkeen, kun kaksi edellistä ottelua siirtyi jo ennen kauden alkua pelattavaksi myöhemmin kesällä. SJK Akatemian edellinen Ykkösen ottelu oli kauden avannut vieraspeli Paraisilla kolmisen viikkoa sitten. Sen jälkeen se on pelannut harjoitusottelun Jaroa vastaan ja Suomen cupin ottelun viime viikolla Vasa IFK:ta vastaan. Kaikista kolmesta ottelusta tuli myös voitot yhteismaalein 9-1. SJK Akatemia lähtee siten hyvässä vireessä Mikkelin reissulle.

Olemme saaneet harjoitella täyden viikon hyvän Vasa IFK:ta vastaan pelatun cup-pelin jälkeen, joten joukkue on hyvillä mielin ja muutenkin täydessä iskussa, kun ketään ei ole sivussa. Siten meillä on nyt vain tehtävänä hoitaa nämä parin viimeisen päivän valmistautumiset hyvin ennen sunnuntain peliä, sanoo SJK Akatemian valmentaja Brian Page. 

Tiedämme, että siitä tulee kova peli. Talven Ykkösen cupin peli aiemmin täällä Seinäjoella heitä vastaan kääntyi meidän voittoomme tuloksellisesti, mutta tiedämme, että heillä on joitain todella hyvätasoisia pelaajia, jotka voivat olla vaarallisia. Meidän pitää olla heidän kanssaan tarkkana. MP:lla on myös kaksi hyvää tulosta takanaan, voitto Ykkösessä ja voitto Suomen cupissa, muistuttaa Page.

Odotan sunnuntain pelistä hyvin tiukkaa, jossa kumpikaan ei ole ennakkosuosikki. Siitä tulee myös hyvin tekninen ja taktinen ottelu. Meillä molemmilla joukkueilla on useita pelaajia, joista tulee ongelmia toiselle joukkueelle. Siksi meidän suunnitelmamme on sulkea heidän mahdollisuutensa, tehdä pelistä heille erittäin hankalaa, kun heillä on pallo. Mutta samalla meillä on tarpeeksi laatua ja nopeutta, millä voimme iskeä. Siitä tulee hieno ottelu. Samalla haluamme jatkaa omaa hyvää ja positiivista virettä sekä tekemistä, Page jatkaa lopuksi.

SJK Akatemia vahvisti rivejään tämän viikon alussa RoPS-kasvatti Adam Mekkillä, joka on kuitenkin ollut jo mukana harjoitusringissä pidempään. Mekki pelasi viime kaudella Italian Serie D:ssa, ja siirtopapereita jouduttiin odottamaan tähän asti. Nyt laidalla tai hyökkäyksessä viihtyvä Mekki on kuitenkin vapaa edustamaan SJK Akatemiaa.

Samson Ebuka osui MP:n verkkoon kahdesti Ykkösen cupissa tänä talvena.

Yhdelle SJK Akatemian pelaajalle Mikkelin reissu on mielenkiintoinen, sillä SJK Akatemian vanhin pelaaja, 22-vuotias Samson Ebuka, siirtyi Seinäjoelle viime kauden päätteeksi juuri MP:n riveissä. Ebuka teki viime kaudella MP:lle 29:ssa Ykkösen pelissä 11 maalia, millä hän voitti joukkueen sisäisen maalipörssin.

Juha Pasojan valmentama MP aloitti käynnissä olevan Ykkösen kauden tappiolla KPV:n vieraana, mutta voitti edellisessä ottelussaan Pargas IF:n 3-2. Suomen cupissa se pudotti ensin Kotkan Jäntevän 9-0 voitolla ja tällä viikolla keskiviikkona pelatussa 4.kierroksen ottelussa Kolmosen SC Riverballin 8-0 tuloksella. Talvella pelatussa Ykkösen cupissa MP kohtasi SJK Akatemian Seinäjoella ja hävisi 3-1 lukemin. Tuolloin Samson Ebuka kuritti vanhaa seuraansa kahdella maalilla, kun Borry Sabally oli ensin aloittanut maalinteon. MP:n ainokaisen iski pelin lopulla Jarkko Heimonen.

Ykkösen ottelu MP – SJK Akatemia sunnuntaina 8.5. klo 18:30. Ottelu näkyy suorana Ruutu-palvelusta. 

SJK Akatemia pelaa viimein kotikentällä ensimmäiset ottelut, kun se kohtaa ensi viikolla ensin keskiviikkona 11.5.klo 18:00 PK-35:n ja sunnuntaina 15.5. klo 18:30 TPS:n. Molemmat pelit pelataan OmaSp Stadionilla, uusitulla nurmella. Liput ja kausikortit Ykkösen otteluihin Lippu.fi-kanavista sekä SJK Storesta. SJK Store palvelee Torikeskuksella arkisin klo 9-16 ja lauantaisin klo 10-15. Kaikkiin Ykkösen otteluihin pääsee myös SJK:n seurakorteilla ja kaikki alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.