123 456 7890

OTTELU ON PERUUTETTU!

OTTELU TULLAAN PELAAMAAN TOISENA AJANKOHTANA. TPS:N PELAAJALLA ON TODETTU KORONATARTUNTA. LUE LISÄÄ TÄSTÄ.

SJK palasi voittokantaan viime maanantaina, kun se kaatoi Helsingin IFK:n OmaSp Stadionilla, trilleri-ottelussa 3-2 luvuin. Sitä ennen FC Lahti oli katkaissut SJK:n neljän ottelun voittoputken viime keskiviikkona.

Se oli hyvä peli meiltä maanantaina. Tietynlainen kasvojenpesu FC Lahti-pelin jälkeen. Olimme nyt henkisesti paljon parempia ja pelasimme paremmin. Siinä oli semmoista oikeanlaista aggressiivisuutta ja fyysisyyttä, mitä pitää aina olla IFK:ta vastaan. Meidän edellisessä kohtaamisessa Helsingissä, jäimme heitä vastaan hieman jalkoihin siinä fyysisyydessä, mutta nyt ei jääty. Ja siihen olen tyytyväinen, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

Puhuimme siitä jo ennen peliä, että IFK voittaa eniten kaksinkamppailuja sarjassa sekä eniten ilmakamppailuja viimeisellä kolmanneksella. Siinä oli meille haaste ja nyt olimme siihen valmiita. Olimme fyysisiä ja vastustajan fokus hieman katosi siihen, että pystyimme vastaamaan heidän peliinsä. Siihen olen todella tyytyväinen, ja se on hyvä myös jatkoa ajatellen, kun tulee vastaavia taistelupelejä, Honkavaara pohtii.

Onnistuttiin myös taktisesti. Pelattiin hieman suoraviivaisemmin ja se oli hyvä paluu myös henkisesti sille tielle, mitä voittaminen vaatii. Hyviä maaleja ja hyviä yksilösuorituksia tuli paljon. Se oli viihdyttävä peli.

Nyt SJK matkaa Turkuun ja kohtaa siellä TPS:n, joka sekin on valmis kovaan kamppailuun. Kun TPS ja SJK kohtasivat edellisen kerran tällä kaudella heinäkuussa, kauden avausottelussa ja silloin SJK oli 1-0 parempi. Nyt TPS on uudessa komennossa, kun Jonatan Johansson teki paluun seuraan valmentajana, maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen.

TPS on myös aika fyysinen vastustaja ja he rikkovat eniten Veikkausliigassa. Vaaralliset vastahyökkäykset, joilla he pystyivät HJK:takin satuttamaan, kertoo Honkavaara.

Siellä on tullut pieni muutos pelaamisessa jo senkin vuoksi, että sinne on tullut uusia pelaajia. Silloin aina jotain muuttuu. Mutta edelleen se on suoraviivainen joukkue, joka organisoidun puolustuksen kautta yrittää mennä. Nyt he pääsevät kolmen vieraspelin jälkeen takaisin kotinurmelle.

En odota helppoa peliä, mutta totta kai meidän voittoa pitää pelistä lähteä hakemaan. Kolme pistettä on meidän minimitavoite. Ja tämä henkinen tila mikä meillä nyt on, pitää pystyä säilyttämään, sillä voittaminen on aika pitkälle henkinen juttu. Mutta emme saa kyllä yhtään mitään ilmaiseksi Tepsiä vastaan, päättää Honkavaara.

SJK on saanut takaisin miehiä loukkaantumisista, ja lisää on kenties tulossa maajoukkuetauon jälkeen, kun pitkään sivussa olleet Joonas Sundman ja Samba Benga alkavat tehdä paluuta mukaan harjoituksiin. Tuco teki paluun jo viime ottelussa. Pelikieltoja ei ole ja SJK on saanut kierrättää pelaajia otteluruuhkassa, kun kaikki terveenä olevat pelaajat eivät mahdu yhtä aikaa kokoonpanoon.

Yksi sivussa alkukaudesta ollut ja elokuun lopussa paluun kentille tehnyt pelaaja on 21-vuotias Jude Arthur, joka pelasi kauden avausottelussa TPS:a vastaan pienen hetken, mutta on sen jälkeen käynyt kentällä vain kerran ennen täyttä paluutaan. Nyt loukkaantumiset ovat takanapäin ja Arthur on pelannut kaikissa viimeisissä seitsemässä ottelussa.

Kun olet sivussa loukkaantuneena kesken kauden, on tosi tärkeää pitää pää kunnossa ja olla mentaalisesti valmiina. Lisäksi on tärkeää palata takaisin hyvässä fyysisessä kunnossa, sillä sinun pitää olla heti valmis kamppailemaan pisteistä sekä päästä nopeasti mukaan pelitempoon, kertoo Jude Arthur.

Itselleni kauden alku ei ollut hyvä, sillä olin loukkaantuneena. Ja se alkukausi oli vaikeaa myös joukkueelle. Siksi tein kaikkeni, että kun palaan, pystyn auttamaan joukkuetta ja olen myös kunnossa.
 
 Kaikkiaan Arthur on pelannut tällä kaudella yhdeksässä ottelussa ja saanut niissä nimensä tehotilastoihin kahdella maaliin johtaneella syötöllä. SJK on hävinnyt vain kolme ottelua, kun Arthur on pelannut.

Jokainen seura haluaa ennen kauden alkua olla parhaalla mahdollisella sarjasijoituksella, kun kausi päättyy. Ja nyt kun pelit ovat alkaneet sujua, näkyy se kaikessa itseluottamuksena sekä tietynlaisena motivaationa pitää tämä vire yllä. Olemme tehneet myös pieniä muutoksia taktiikkaan ja ne ovat toimineet hyvin. Seurassa ja joukkueen sisällä on erittäin hyvä ilmapiiri juuri nyt.

Perjantain pelistä ei tule meille silti helppoa, sillä TPS tarvitsee voittoja ja he tekevät taatusti kaikkensa ottelussa. Siitä tulee varmasti taistelua. Jokainen ottelu on tällä hetkellä taistelua. 

Olemme kuitenkin tällä hetkellä mentaalisesti voittavalla tasolla ja myös valmiita voittamaan joka taistelu. Meidän täytyy pitää se yllä myös tässä ottelussa ja pitää huolta, että pääsemme maajoukkuetauolle hyvissä asetelmissa sarjataulukossa, pisteet mukanamme, sanoo Arthur.

SJK on nyt pelannut runkosarjassa 17 ottelua ja niistä viimeiset kolme ottelua 9 päivän sisään. TPS peli on neljäs kolmeentoista päivään.

Maajoukkuetauon jälkeen pelataan taas neljä peliä 10 päivään, ennen kuin runkosarja on pelattu loppuun. Loppusarjat alkavat 31.10.

Pelejä tulee todella kovalla tahdilla, eikä se ole pelaajille tietenkään helppoa. Mutta kun teet huolellisesti palauttavat harjoitukset ja pidät kroppasi valmiina, niin sitä jaksaa, sanoo Arthur.

Meillä fysiikastamme vastaava Mikko Kujala tekee todella hyvää työtä tämän kanssa ja huolehtii, että me kaikki saamme tarvittavaa lepoa sekä olemme tuoreina peleihin kun tarvitaan. Meillä on paljon pelaajia ja nimenomaan paljon hyviä pelaajia, joten se auttaa meitä tässä tahdissa.

Jos joku ei ole ihan täydessä iskussa, niin valmentajalla on aina hyviä vaihtoehtoja, joita tuoda mukaan. Kaikki pelaajat joukkueessamme pystyvät hoitamaan homman ja hoitavat meille myös voittoja. Meillä on myös todella hyvä joukkuehenki ja kaikki ymmärtävät tämän asian merkityksen, kertoo Arthur vielä lopuksi.

TPS – SJK perjantaina 2.10. klo 18:30 Turun Veritas Stadionilla. Pelin jälkeen alkaa pieni maajoukkuetauko ja SJK:lta lähtee useita pelaajia maajoukkueiden mukaan. Tauolta palataan torstaina 15.10. kun SJK kohtaa Seinäjoen OmaSp Stadionilla HJK:n klo 18:30 alkavassa ottelussa. Pelin liput ennakkoon SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista. 

Jonatan Johansson palasi TPS-paitaan

Paraisilla futiksen aloittanut, mutta myöhemmin TPS:ssa ensimmäiset Veikkausliigan pelinsä pelannut Jonatan Johansson, palasi TPS:n riveihin tänä kesänä. Nyt päävalmentajaksi, kun hän korvasi kauden aloittaneen Tommi Pikkaraisen. Johansson pelasi myös pelaajauransa viimeiset ottelut TPS:n paidassa kaudella 2010. Pelaajana Johansson teki pitkän uran, erityisesti Englannissa ja Skotlannissa, edustaen muun muassa Skotlannin jättiläistä Glasgow Rangersia sekä Englannissa Charlton Athleticia. Suomen maajoukkueessa hän on kaikkien aikojen maalitilastossa toisena ja oli neljäs pelaaja Ari Hjelmin, Jari Litmasen ja Sami Hyypiän jälkeen, joka ohitti sadan maajoukkuepelin rajapyykin. Valmentajana Johansson on kuitenkin vielä tuore nimi.

Johansson on valmentajana ehtinyt jo toimia isoissa tehtävissä, Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmässä sekä Rangersin apuvalmentajana kaudella 2017. Sen lisäksi hän valmensi pitkään Skotlannissa junioripelaajia. Vuosina 2018-2019 Johansson oli skotlantilaisen Greenock Mortonin päävalmentajana.

TPS on voittanut tällä kaudella pelaamistaan 17 ottelusta kolme ja kaikki nuo ovat tulleet Johanssonin aloittamisen jälkeen. Ensimmäinen voitto oli samalla hänen ensimmäinen pelinsä 1. elokuuta, kun RoPS kaatui vieraissa 2-3 luvuin. Elokuun lopulla kaatui FC Inter Turun derbyssä 1-0 luvuin ja heti perään HIFK samoin numeroin. Ainoastaan RoPS-voitto on tullut vieraskentällä. Myös kaikki TPS:n pelaamat tasapelit ovat tulleet Johanssonin aikakaudella, niistä maukkain kenties noin viikko sitten napattu 2-2 vierastasapeli HJK:n vieraana.

Ennen perjantain ottelua SJK:a vastaan, TPS on pelannut kuusi ottelua putkeen ilman voittoa ja se on sarjassa toiseksi viimeisenä. Ero edellä olevaan FC Hakaan on kolme pistettä ja takana viimeisenä oleva RoPS on jo seitsemän pisteen päässä. Joukkueen paras maalintekijä on kolmella maalilla Muhamed Tehe. Kokenut hyökkääjä Mika Ääritalo sekä puolustajat Hernandez Aldayr ja Rasmus Holma, ovat kaikki tehneet kaksi maalia mieheen.

TPS:llä ei ole pelikieltoja ja puolustaja Juhani Pikkarainen on jo tehnyt paluun harjoituksiin. Keskikentällä Alim Moundi on ollut sivussa edellisistä otteluista, mutta häntä odotellaan kovasti takaisin kokoonpanoon. Sivussa on varmuudella hyökkääjät Elmo Heinonen ja Eliecer Espinosa.

Edellisessä ottelussaan Ilvestä vastaan, TPS kärsi 4-0 tappion. Uutena pelaajan mukaan liittynyt Santeri Haarala ei saanut pelata tuossa ottelussa, koska on lainalla juuri Ilveksestä. Haarala tekee nyt paluun kentille perjantaina. Muita uusia pelaajia joukkueessa on laitapuolustaja Juri Kinnunen sekä Ruotsin Hammarbysta lainalle saapunut Jean Carlos de Brito sekä mielenkiintoinen paluumuuttaja, vasta 17-vuotias Onnipekka Pajula. Hyökkääjänä pelaava Pajula, on TPS:n oma kasvatti, joka on ollut tämän vuoden FC Groningenin akatemiassa. Entisiä SJK pelaajia joukkueessa on maalivahti Jere Koponen ja keskikenttäpelaaja Juho Lähde.

SJK:n ja TPS:n edellinen kohtaaminen päättyi 1-0 tulokseen tämän kauden avauksessa. Voittomaalin teki SJK:lle TPS-kasvatti Matej Hradecky. SJK hallitsi tuolloin ottelun ensimmäistä puoliaikaa selvästi, mutta TPS sai luotua pelin loppua kohden painetta. Kaudella 2018, kun TPS pelasi edellisen kerran Veikkausliigaa, SJK voitti kaikki kolme kohtaamista, yhteismaalein 7-0. Tuolloin vierasottelu TPS:a vastaan jouduttiin kuitenkin pelaamaan Valkeakoskella. SJK:n ja TPS:n edellinen kohtaaminen Veritas Stadionilla, on niinkin kaukaa kuin kaudelta 2014, kun 27. kesäkuuta, SJK haki sieltä 1-0 voiton.