123 456 7890

SJK Akatemia isännöi Kakkosen C-lohkon ottelussa Vasa IFK:ta sunnuntaina 6.6. klo 18:30 OmaSp Stadionilla. Otteluun pääsee sisään SJK:n kausikorteilla ja irtoliput ilman kausikorttia myynnissä portilla hintaan 5 €. Peli näkyy suorana Spiideo-livestreamina hintaan 4,90€ tästä linkistä.

Käytössä on OmaSp Stadionin Pääkatsomo ja ottelun aikana palvelee toisen kerroksen Carlsberg Sports Bar. Ottelun yleisömäärää ei ole koronarajoitusten poistumisen jälkeen enää rajattu. Portilla on kuitenkin tarjolla käsidesiä ja kaikilla katsojilla on mahdollisuus käsienpesuun. Ottelutapahtumissa on voimassa myös kasvomaskisuositus.

SJK Akatemia nousi Kakkosen C-lohkon kärkeen viime viikonloppuna, kun se kaatoi GBK:n vierasottelussa suurinumeroisesti. Kärjen osalta tilanne on kuitenkin edelleen tiukka, sillä peräti neljä joukkuetta tulee takana vain kahden pisteen päässä. Sunnuntaina vastaan tuleva Vasa IFK on pelannut vasta kolme ottelua, joista se on voittanut yhden ja hävinnyt kaksi, siten VIFK löytyy vasta sijalta 9.

Sieltä tulee kuitenkin vastaan organisoitu, melko fyysinen sekä aggressiivinen joukkue. Derby-matsit on aina sellaisia, että niissä ei sarjataulukolla ole väliä, ja ennemmin vielä niin, että kun meillä on nyt hyvä vire ja heillä hieman heikompi, niin heillä on vain voitettavaa ottelussa. Siksi meidän pitää osata vastata siihen, olla valmiita kamppailemaan ja taistelemaan, ja kun ottelussa sitten tulee jossain vaiheessa rauhallisempia hetkiä, niin meidän tulee olla silloin parhaimmillamme. Hallita niissä hetkissä palloa ja pelata meidän omaa peliämme. Siten uskon, että voitamme ottelun, arvioi SJK Akatemian valmentaja Brian Page.

Katsoin heidän aiemmat ottelunsa, ja olen siten hyvin tietoinen heidän vahvuuksista. Heillä oli kenties hieman epäonneakin tuossa JJK pelissä, sillä niin kauan kuin heillä oli 11 vs. 11 kentälliset, oli peli tasainen ja olisi voinut päättyä kummin päin vain. Sitten kaksi punaista pilasi heidän pelinsä. Joten olemme hyvin valmistautuneet otteluun. Meillä on kuitenkin laatua ja osaamista ottaa voitto, jos pelaamme omalla tasollamme, Page jatkaa.

SJK Akatemian joukkueesta ainakin kolme pelaajaa viettää tulevana viikonloppuna valmistujaisia, ja loukkaantuneena on ollut sivussa Mikael Anttila ja Veeti Mustonen. Omar Adawi puolestaan on armeijassa. Edustusjoukkueella ei ole peliä tänä viikonloppuna, joten mukaan saattaa tulla muutama pelaaja hakemaan pelituntumaa.

Tämä on jotain, mikä on iso asia suomalaisessa kulttuurissa ja ymmärrän sen. Emme ole taatusti ainoa joukkue tänä viikonloppuna, jonka pelaajia saattaa olla juhlimassa koulusta valmistumistaan. Uskon kuitenkin, että pelaajamme ovat ammattimaisia ja valmiita pelaamaan sunnuntaina täydessä iskussa, Page pohtii.

Loukkaantuneista Veeti Mustonen on varmuudella sivussa, mutta Mikael Anttila on päässyt mukaan harjoituksiin. Meillä on vielä pari päivää aikaa katsoa, pääseekö hän pelikuntoon jo sunnuntaiksi. Edustuksen joukkue palasi harjoituksiin perjantaina, joten keskustelemme heidän taustaryhmän kanssa, onko siellä kenties joitain pelaajia, jotka tarvitsevat peliaikaa. Tämä selviää meille vasta myöhemmin perjantai-iltana. Mahdollista on, että sielä on muutamia pelaajia, joilla ei ole minuutteja niin paljoa viime viikolta, sanoo Page vielä lopuksi.

Nuoremmista akatemian pelaajista maalivahti Saku Kankaanpää on Suomen U17-maajoukkueen mukana, ja Suomen U16-maajoukkueen mukana on Eemeli Honkola, Asseri Heinämäki, Eemeli Löytökorpi, Mikael Vuorenmaa ja Akseli Tervaniemi. Suomen U21-maajoukkueessa on SJK:n edustusjoukkueen Matias Vainionpää ja Pyry Hannola. Mukaan valittiin alunperin myös Daniel Håkans, joka jäi leiriltä kuitenkin pois pienen loukkaantumisen vuoksi. Suomen U19-maajoukkue, jonka riveissä olisi useampikin SJK Akatemian pelaaja, ei kokoonnu enää tämän vuoden aikana, sillä heidän EM-lopputurnaus peruttiin tältä vuodelta koronan vuoksi.

Max Peltosen valmentama Vasa IFK on kohdannut sarjassa FC Kemi Cityn, JJK:n ja JBK:n eli GBK:ta lukuunottamatta samat joukkueet kuin SJK Akatemia. Yllättäen VIFK kaatoi avausottelussaan JBK:n 4-1 luvuin, kun SJK Akatemian ainoa tappio tuli juuri samaiselle JBK:lle SJK Akatemian omassa kauden avausottelussa. JJK voitti VIFK:n 4-0 ja Kemi kaatoi VIFK:n Vaasassa 1-3 luvuin viime viikonloppuna. Vaasalaisilta puuttui tosin riveistä pelikiellon vuoksi Roope Vahalahti ja Viktor Vilför, jotka nyt vapautuvat pelikielloista SJK Akatemiaa vastaan. Kaksikko sai punaiset kortit ottelussa JJK:ta vastaan kahdella keltaisella. Joukkueen paras maalintekijä on Filip Hiekkanen, joka on osunut kolmessa pelissä kahdesti.

Vasa IFK tippui viime kaudella Kakkosesta, jäätyään lohkossa kolmanneksi viimeiseksi, mutta se sai paikan Kakkoseen täksi kaudeksi täydennysmenettelyn turvin. Joukkue koostuu pääosin nuorista Vaasan alueen nuorista, ja entinen SJK Akatemian ja SJK:n valmennusryhmiin kuulunut Max Peltonen koulii heistä lahjakkaimpia eteenpäin urallaan. Vasa IFK:n kasvatteja ovat muun muassa SJK:n lupauksiin nykyään kuuluvat Daniel Håkans, Jeremiah Streng ja SJK Akatemian maalivahti William Rosenlöf. SJK:n ja Vasa IFK:n välillä onkin ollut hyvä yhteistyö jo pitkään, vaikka pelikentällä armoa ei taatusti tunneta. Pelataanhan otteluissa aina samalla Pohjanmaan alueen herruudesta, ainakin nyt Kakkosen tasolla.

Kakkosen C-lohkon ottelu; SJK Akatemia – VIFK sunnuntaina 6.6. klo 18.30 OmaSp Stadionilla. Tervetuloa!