123 456 7890

SJK Akatemia kohtaa maanantaina 5.7. klo 18:30 vierasottelussa Rovaniemen Football Academyn, joka on RoPS:n reservijoukkue.

Maanantain ottelu on jälleen kärkikamppailu, vaikka RFA onkin lohkossa vasta kuudentena. SJK Akatemia johtaa lohkoa 16:sta pisteellä, mutta tällä hetkellä peräti seitsemän joukkuetta mahtuu vain neljän pisteen sisään. RFA:lla pisteitä on 13, ja voitolla he voisivat nousta SJK Akatemian kanssa tasapisteisiin. SJK Akatemian maaliero on kuitenkin +17 ja 33 tehtyä maalia kahdeksassa ottelussa melko hyvä suoritus. Seuraavaksi eniten maaleja on tehnyt toisena olev OTP ja torstain kuumassa ottelussa kohdattu Hercules, joilla tehtyjä maaleja on 17.

Viime torstaina OmaSp Stadionilla nähtiinkin kärkikamppailu SJK Akatemia – Hercules, josta puhuttavaa riittää niin hyvässä kuin pahassa. Harmillisesti suurimmat otsikot on kuitenkin kerännyt ikävät asiat, vaikka pelissä nähtiin peräti 9 maalia ja osa niistä varsin komeita. Samalla SJK Akatemia otti 5-4 voitolla pienen kaulan lohkon kärkipaikalla. Peli oli kuitenkin myös varsin kuuma, ja pelin lopussa nähtiin viimeisen vartin aikana seitsemän keltaista korttia ja Hercules pelaajan ulosajo suoralla punaisella.

Ottelussa teki myös virallisissa otteluissa debyyttinsä SJK-paidassa 20-vuotias maalivahti Salifu Senghore. Helsingissä juniorikasvatuksensa saanut Senghore oli osallisena pelin jälkeen tapahtuneessa yhteenotossa ja tapahtumaa tutkitaan tällä hetkellä yhdessä SJK:n ja Palloliiton kurinpitovaliokunnan kanssa. Pelaaja itse puolusti aggressiotaan vastustajajoukkueen pelaajan rasistisilla huudoilla. SJK ottaa väkivallan sekä rasismisyytökset vakavasti, eikä niille ole sijaa jalkapallokentillä tai sen ulkopuolella. SJK ja SJK Akatemia tukee pelaajaansa rasismisyytöksissä, mutta ei hyväksy myöskään aggressiivista reaktiota. Senghore ei ole pelikiellossa, mutta on tutkinnan ajan toistaiseksi sivussa yhteisellä päätöksellä.

SJK Akatemian pelaajatilanne on hyvä, mutta joukkueen ja koko C-lohkon paras maalintekijä Georg Westerlund on pelikiellossa, saatuaan torstaina korttitilinsä täyteen. Westerlund johtaa lohkon maalintekijätilastoa kuudella maalillaan. SJK Akatemialla maalintekovoimaa kuitenkin riittää, sillä Kingsley Ofori on lohkon maalintekijätilaston jaetulla toisella sijalla viidellä maalilla ja Oskar Pihlaja sekä Daniel Säily ovat iskeneet kolme maalia mieheen.

Maanantaina vastaan tulevan RFA:n paras maalintekijä on Jarkko Luiro, jolla on kolme maalia kolmesta pelatusta ottelusta. Luiro onkin normaalisti RoPS:n edustusjoukkueen mukana Ykkösessä, ja on pelannut siellä viisi ottelua tällä kaudella. Joukkuetta valmentaa Aleksi Tanner ja pelaajisto koostuu lupaavista RoPS:n junioreista. Tuttuja pelaajia myös edustusjoukkueen ringistä on ainakin 19-vuotias hyökkääjä Sampo Ala, jolla on vyöllään jopa 21 Veikkausliiga-ottelua. 20-vuotias keskikenttäpelaaja Rasmus Degerman pelasi pelkästään viime kaudella 20 ottelua RoPS:n paidassa Veikkausliigassa, ja koko uralta niitä on 27. Ja puolustaja Simo Majander on jo joukkueen kokeneempaa kaartia 24 vuoden ikäisenä. Majanderille pelejä Veikkausliigassa sekä muissa miesten sarjoissa on kertynyt jo useita kymmeniä, RoPS:n, MYPA:n ja Kouvolan Susien paidassa.

Myös RoPS:ssa SJK Akatemiasta lainasopimuksella pelaava Sami Sipola on pelannut yhden ottelun RFA:n riveissä. Sipola ei tosin saa pelata SJK Akatemiaa vastaan lainasopimuksen vuoksi ja hän on normaalisti edustusjoukkueen mukana. Rovaniemi Football Academy on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, niistä viimeisimmän viime keskiviikkona Lapin derbyssä Kemi City FC:ta vastaan 0-3 luvuin. Samalla RFA:n Severi Salmirinne otti suoran punaisen kortin, ja on nyt pelikiellossa SJK Akatemiaa vastaan.

Kakkosen C-lohkon ottelu Rovaniemi Football Academy – SJK Akatemia maanantaina 5.7. klo 18:30.

SJK Akatemian seuraava kotiottelu on sunnuntaina 18.7. klo 19:00. Vielä ennen sitä SJK Akatemia kohtaa vierasottelussa Närpiön Kraftin 10.7.