123 456 7890

SJK Akatemia matkustaa Kokkolaan keskiviikkona 5.8. ja kohtaa KPV:n klo 18:30 alkavassa Ykkösen ottelussa. Peli näkyy suorana Elisa Viihde Sport -kanavalta.

Ainakin median kiinnostus ottelua kohtaan tulee olemaan suuri, vaikka tämä Pohjanmaan derby pelataankin harmillisesti SJK:n edustusjoukkueen pelin kanssa päällekkäin. Kiinnostuksen syynä on KPV:n uusi päävalmentaja, joka on tunnettu futismies Miikka Juntunen. KPV hävisi viime viikonloppuna VPS:lle vieraissa rumin 4-1 luvuin ja tämän jälkeen entinen SJK Akatemian valmentaja Jani Uotinen sai lähteä. Juntunen nimitettiin hänen tilalleen maanantaina aamulla.

SJK Akatemia puolestaan otti kauden ensimmäisen pisteensä sunnuntaina Gnistanilta 2-2 tasapelillä ja varsinkin toisen puoliajan esitys oli erinomainen.

Tapa miten aloitimme ottelun, oli varmaan kauhein mahdollinen, naurahtaa SJK Akatemian vastuuvalmentaja Tommy Dunne, kommentoimalla viime sunnuntain Gnistan ottelua.

Mutta sitten se miten me pelasimme toisella puoliajalla kokonaisuutena, oli aivan fantastista. Me olimme aggressiivisia, olimme aktiivisia, ja tavat miten teimme maalit sekä kuinka yritimme aivan loppuun saakka voittaa ottelun tekemällä lisää maaleja. Poikien halu voittaa puhui siinä lopussa, kuvailee Dunne.

Pyysin heiltä puoliajalla, että on heidän paikkansa nyt näyttää, että onko heillä intohimoa ja tahtoa nousta mukaan tässä ottelussa. Ja he todella näyttivät sen. He näyttivät sen 100%:sti. Se oli fantastista, sanoo Dunne ylpeänä.

Mutta ikävä puoli on se, että emme siltikään saaneet voittoa, koska aloitimme pelin huonosti. Tuommoisia maaleja voi tulla kelle vaan, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että olimme huonoja pelin alussa. Se maksoi meille sen, että emme saaneet kolmea pistettä. Olen kuitenkin ylpeä pelaajista, sillä lopulta he näyttivät, että heillä on halua ja tahtoa taistella voitosta. 
 
Maalivahtimme Mehdi El Moutacim otti hienon torjunnan rangaistupilkussa, Jyri Kiuru teki hienon maalin ja Jere Strengkin pääsi maalien makuun tekemällä pilkulta. Hän myös hankki itse sen, joten se oli hänen maalinsa ja nämä kaikki ruokkii heidän kaikkien itseluottamusta. Tärkeitä onnistumisia. Ja mielestäni nämä ruokkii koko meidän joukkuettamme, joka alkaa nyt saada itseluottamustaan takaisin. Saimme viimein positiivisen tuloksen ja erityisesti positiivisen lopun otteluun, mikä ruokkii meitä entisestään, Dunne sanoo.

Keskiviikkona menemme Kokkolaan ja jos teemme yhtä kovaa töitä kuin sunnuntaina, saamme peliin hyvän alun, niin meillä on kaikki mahdollisuudet ottaa sieltä pisteitä. Paineet ovat heidän puolellaan täysin. Heidän pitää voittaa ottelu. Siellä on valmentaja vaihtunut ja heidän pelaajaryhmä on rakennettu kauteen siten, että kaikki odottavat heidän voittavan. 

Meidän pitää kuitenkin huomioida myös se, että valmentajan nyt vaihduttua, he pyrkivät nopeasti muutokseen, emmekä tiedä miten he yrittävät peliä pelata. Jos Uotinen olisi ollut vielä siellä, olisimme ainakin tienneet, että he olisivat olleet todella organisoitu ryhmä. Nyt meidän tulee olla oikeastaan valmiita ihan kaikkeen ja keskittyä omaan tekemiseen, päättää Dunne.

Miika Juntusen tulon myötä, KPV:sta sai lähteä myös muutama valmennusryhmän taustahenkilö ja todennäköisesti muutoksia tulee myös pelaajaryhmään. Siksi onkin erittäin vaikea arvioida, millainen vastustaja on SJK Akatemialle tulossa keskiviikkona. Erityisesti, kun siirtoikkunakin on vielä auki. Alunperin KPV lähti sarjaan suurimpana ennakkosuosikkina, jopa ainoana suosikkina, mutta kauden viidestä pelatusta pelistä, se on kerännyt vain viisi pistettä. Ainoa voitto on vierasottelussa Mikkkelin Palloilijoista. Kaksi viimeistä ottelua on tappioita AC Oululle ja VPS:lle.

SJK Akatemia ei ole vielä voittanut yhtään ottelua Ykkösessä, mutta se on onnistunut parantamaan peliään kaiken aikaa ja voittoja tulee taatusti vielä jatkossa. Toivottavasti jo keskiviikkona.

Keskiviikon jälkeen seuraava kotio-ottelu pelataan maanantaina 10.8. klo 18:30 OmaSp Stadionilla ja silloin Seinäjoelle saapuu Mikkeli Palloilijat. Ottelun ennakkoliput myynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavissa.