Ykkösessä toisena oleva SJK Akatemia matkaa neljäntenä olevan JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän.
123 456 7890

Ykkösessä toisena oleva SJK Akatemia matkaa neljäntenä olevan JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän. JäPS – SJK Akatemia alkaa perjantaina 3.6. klo 18:30 ja se näkyy suorana Ruutu-palvelusta. 

SJK Akatemia on pisteen päässä sarjaa johtavasta TPS:sta, mutta heillä on peli enemmän pelattuna. Perjantaina kohdattava toinen sarjanousija JäPS on puolestaan neljäntenä, kaksi pistettä SJK Akatemian takana, joten perjantain ottelu on jälleen kärkipään kamppailu. SJK Akatemia kaatoi juuri viikonloppuna toisena olevan Gnistanin tylyin 4-0 luvuin OmaSp Stadionilla ja nousi itse heidän ohitse. Nyt vastassa on varsin kokeneita ja isokokoisia pelaajia täynnä oleva JäPS, ja pelikenttänä heidän avonainen nurmikenttänsä Järvenpäässä. SJK Akatemia ja JäPS eivät ole aiemmin kohdanneet toisiaan, joten vastassa on uusi tuttavuus. 

Toistaiseksi JäPS on esiintynyt tällä kaudella melko korkealla tasolla, joten meillä on jälleen kova peli edessä, hyvää joukkuetta vastaan, sanoo SJK Akatemian valmentaja Brian Page. 

Tiedämme, että tästä tulee meille haastava ottelu. Kuitenkin eri tavalla haastava kuin Gnistan-ottelu oli, sillä näiden kahden joukkueen pelitapa on täysin erilainen. JäPS on hyvä siinä mitä he tekevät. He ovat erittäin kurinalaisia ja pysyvät tiukasti pelisuunnitelmassa. Ja se on joukkue, joka tekee fyysisesti erittäin kovasti töitä. Eli tiedämme, että tästä tulee hyvin paljon erilainen peli kuin oli Gnistan-peli. Kenties jopa kovempi peli meille. Joka tapauksessa, tästä tulee jälleen kova testi meidän joukkueellemme, pohtii Page tulevaa ottelua. 

Meidän haasteenamme on myös pitää yllä tekemisen taso. Palautua sekä valmistautua hyvin näinä parina päivänä ennen ottelua. Kun teemme sen, ja pidämme huolta, että jokainen pieni yksityiskohta on tehty taas hyvin, voimme mennä otteluun hyvällä itseluottamuksella tekemään mitä osaamme ja hakemaan siitä positiivinen tulos. He tekevät varmasti samoin, joten tästä tulee varmasti taas ottelu, jota on kiva katsoa. Vastakkain on kaksi joukkuetta, joilla on molemmilla hyvin erilainen pelitapa. 

Tavoitteenamme on kuitenkin jatkaa meidän hyviä esityksiä ja tuloksia, toteaa Page vielä lopuksi. 

SJK Akatemialta puuttuu varmuudella loukkaantuneena olevat Borry Sabally ja Veeti Mustonen, sekä lainalla MuSa:n riveissä olevat Kaapo Kotila ja Aapo Heikkilä. Lisäksi SJK Akatemian puolustaja Tuomas Koivisto on Suomen U18-maajoukkueen mukana. Suomen U21-maajoukkueessa on edustusjoukkueen Matias Vainionpää, Pyry Hannola ja Daniel Håkans. Edustusjoukkue ja Veikkausliiga onkin parhaillaan maajoukkuetauolla, mutta sieltä tuskin on tulossa SJK Akatemian mukaan pelaajia tauon aikana. Pois lukien edustuksen mukana olleita pelaajia jotka ovat jo edustaneet SJK Akatemiaa muutenkin tämän kauden Ykkösen peleissä. Heistä 19-vuotias Jonathan Muzinga teki debyytin Veikkausliigassa viimeisimpänä Akatemian pelaajana SJK:n vierasottelussa Oulussa, pelaten ottelun ensimmäisen puoliajan. 

Keskikenttäpelaaja Valentín Gasc paukutti hattutempun Gnistania vastaan viime sunnuntaina.

JäPS:a omalla peliuralla, ja sen jälkeen valmennustehtävissä edustanut Osku Partonen, on valmentanut JäPS:a nyt kaudesta 2018 alkaen ja nosti joukkueen Ykköseen täksi kaudeksi. Kyseessä on vuonna 1947 perustetun järvenpääläisseuran ensimmäinen kerta, kun joukkue pelaa Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla. Ja tällä kaudella Ykkösessä moni povasi JäPS:lle vaikeaa kautta, mutta joukkue on yllättänyt, ja keikkuu nyt mukana kärkikamppailussa neljäntenä, vain kolmen pisteen päässä sarjajohtaja TPS:sta. JäPS ja TPS on tosin pelannut pelit enemmän, kuin toisena ja kolmantena olevat SJK Akatemia ja Gnistan. 

Muista kärkijoukkueista JäPS on kohdannut TPS:n ja Gnistanin, häviten molemmat ottelut tylyin luvuin. TPS voitti 3-0 ja Gnistan peräti 10-1 luvuin. Mutta jälkimmäisen tappion jälkeen JäPS on voittanut putkeen neljä ottelua, joista yksi oli Suomen Cupin 5.kierroksen ottelu. Lisäksi nyt kun se on päässyt pelaamaan omalle kotikentälleen Järvenpään Keskuskentällä, ei se ole hävinnyt siellä peliäkään.

JäPS saikin hyviä uutisia myös kotikenttänsä osalta tulevaisuutta varten, kun vanha Keskuskenttä tullaan uusimaan kokonaisuudessaan Ykkösen edellyttämälle tasolle lähivuosiksi. Nyt JäPS pelaa siellä poikkeusluvalla, eikä rehellisesti sanottuna olosuhteet ole parhaat millekään kauniille pallohallintafutikselle. JäPS onkin jo vuosia ollut tunnettu kovaa ja fyysisesti taistelevana joukkueena, joka puolustaa tiiviisti ja luottaa isokokoisiin tai fyysisiin hyökkääjiin. Sellaisia joukkueesta myös löytyy. Koko hyökkäyskalusto on lähes 190-senttinen, ja paras maalintekijä on 32-vuotias voimahyökkääjä Aleksi Ristola, jolla löytyy kokemusta myös Veikkausliigasta useammastakin joukkueesta. Toinen kokenut Veikkausliigajyrä on keskikentän 34-vuotias Hassan Sesay, joka muistetaan FC Lahden, HIFK:n, MYPA:n ja KuPS:n riveistä. Keskuspuolustuksen järkäleet ovat puolestaan HIFK:sta siirtynyt 193-senttinen Tino Palmasto ja VPS:sta siirtynyt 195-senttinen Alieu Ceesay.

Ykkösen ottelu JäPS – SJK Akatemia perjantaina 3.6. klo 18:30 Järvenpään Keskuskentällä. Ottelu näkyy suorana Ruutu-palvelusta.