123 456 7890

Ykkösen Pohjanmaan derbyjen sarja jatkuu OmaSp Stadionilla, kun KPV saapuu SJK Akatemian vieraaksi keskiviikkona 30.9. klo 18:30. Liput ennakkoon SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista. Paikalle tuleva KPV-väki voi sijoittua OmaSp Stadionilla Itäpäätyyn sekä Pääkatomon Itäpäädyn puoleiseen kulmaukseen. Peli näkyy lisäksi suorana Elisa Viihde Sport-kanavalla.

Sarjatilanteen kannalta ottelulla on suurempi merkitys SJK Akatemialle, joka tarvitsee ehdottomasti voittoja, jotta Ykkösessä säilymiseen olisi jonkinlaiset mahdollisuudet. Joukkue on viimeisenä ja ero säilymiseen 9 pistettä. KPV puolestaan on seitsemäntenä, ei pelkoa tippumisesta, eikä realistisia mahdollisuuksia mukaan kärkikahinoihin. Piste-ero kolmanteen sijaan on 13 pistettä. Molemmat pelaavat kuitenkin myös kunniasta ja tietyllä tapaa Pohjanmaan alueen herruudesta.

Siitä lähdetään, että oma maali pidetään keskiviikkona nollilla ja sitä kautta tavoitellaan voittoa. Yksikin maali riittäisi siihen, jos saadaan oma maali pidettyä puhtaana, sanoo SJK Akatemian puolustaja Joel Laitinen.

Kausi ei meillä lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, eikä olla saatu sitä sitten käännettyäkään oikein missään vaiheessa voitoiksi. Itselleni tämä on ensimmäinen kausi Ykkösessä, ja pelit ovat tietenkin olleet kovatasoisempia kuin Kakkosessa. Siinä on selvä ero, Laitinen jatkaa.

19-vuotias Laitinen siirtyi SJK Akatemiaan täksi kaudeksi Lappeenrannan PePo:sta, ja hän on pelannut Ykkösessä nyt 14:sta ottelussa. Pelipaikka on vaihdellut jonkin verran, mutta se on nyt vakiintunut keskuspuolustukseen.

Se on tietenkin hyvä, että olen päässyt heti pelaamaan ja omasta mielestä olen päässyt myös ihan hyvin joukkueeseen. Hyvin on toiminut esimerkiksi pelinavaus muiden kanssa, keitä siinä ympärillä on sitten ollutkin. Mutta sitten puolustussuuntaan on meillä ollut vähän heikompaa. Liian helppoja maaleja ollaan päästetty ja sitä kautta sitten hävitty välillä pelejä, arvioi Laiitnen.

Itseltä odotan vielä dominoivampaa peliä topparin paikalla. Tuntuu, että ihan hyvin olen pärjännyt, mutta topparina pitäisi pystyä voittamaan melkein joka tilanne. Se on vähän sarjassa kuin sarjassa semmoinen paikka, että jos siinä tekee virheen, niin se näkyy yleensä heti.

Talvella pelasin edustuksen mukana Suomen cupissa, ja ihan hyvin meni ne pelit siellä. Silloin pelasin toki enemmän laitapakkina. Se oli ihan hyvä kokemus, kun pääsi heti tutustumaan edustuksen rinkiin ja tässä on sitten muutaman kerran kauden aikana päässyt myös treenaamaan sinne mukaan. Siellä saa hyvää kokemusta ja tulevaisuuden näyttöä, mikä se taso siellä on. Toivottavaa olisikin, että pääsisi ensi vuonna jo edustusjoukkueen mukaan, mutta katsotaan miten siinä käy, Laitinen sanoo.

Laitinen kuuluu Suomen U19-maajoukkueen vakiomiehistöön ja U19-maajoukkue pääsi EM-karsinnoissa jatkokarsintaan. Jatkoturnausta on kuitenkin siirretty koronan vuoksi pariinkin otteseeen. Nyt uusi päivämäärä tuolle on marraskuussa ja siten tuleva maajoukkuetauko ei kosketa vanhempaa U19-ryhmää.

Maajoukkueen suhteen itselläni on aika hyvät näkymät. Olen ollut nyt kolme vuotta siellä mukana suunnilleen kaikissa tapahtumissa. Pelit maajoukkueessa on mennyt myös ihan hyvin. EM-karsinnoissa ollaan oltu kahtena vuotena peräkkäin ja alkukarsinnoista päästy ainakin jatkoon, kertoo Laitinen maajoukkueesta vielä lopuksi.

SJK Akatemian paras maalintekijä on ollut Jeremiah Streng, joka teki viikonloppuna jo kauden kuudennen osumansa. KPV:n paras maalintekijä on puolestaan ollut Aleksi Tarvonen, jolla on yksi osuma Strengiä enemmän. SJK Akatemialta puuttuu pelikiellon vuoksi Arttu Aromaa ja maalivahti Teppo Marttinen ei saa pelata KPV:ta vastaan, sillä mies on KPV:n sopimuspelaaja ja vain lainasopimuksella SJK Akatemiassa. KPV:lta puuttuu pelikiellon vuoksi puolustajat Ulrich Meleke ja Tommi Saarinen. 

Kaikkiaan sarjaa on kuusi kierrosta pelaamatta ja keskiviikon jälkeen, ensi sunnuntaina, SJK Akatemia matkustaa Mikkeliin MP:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu on lauantaina 10.10. klo 14:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu sarjanousua Veikkausliigaan havitteleva FF Jaro. Ottelun ennakkoliput SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista. Jaro-ottelu on samalla kauden toiseksi viimeinen kotiottelu. Kausi päättyy kotiottelulla lauantaina 31.10.

Puolustaja Joel Laitinen ennen kautta 2020 pelatun SJK Akatemia – GBK-harjoitusottelun jälkeen.

 
Kolmas kohtaaminen, kolmas päävalmentaja 

SJK Akatemia kohtaa KPV:n kolmatta kertaa virallisessa ottelussa tällä kaudella ja kaikilla kerroilla KPV:lla on ollut eri päävalmentaja. Talvella Ykkösen Cupissa SJK Akatemia kohtasi Jani Uotisen valmentaman KPV:n. Kesällä Kokkolassa Ykkösen ottelussa, oli vastassa Miikka Juntusen KPV ja nyt Seinäjoelle KPV saapuu Niko Kalliokosken valmennuksessa. Toistaikseksi SJK Akatemia ei ole onnistunut maalinteossa KPV:ta vastaan, mutta he ovat osuneet kahdessa ottelussa yhteensä peräti 10 kertaa. Joukkueet kohtasivat lisäksi harjoitusottelussa keväällä ja silloinkin peli päättyi 3-0 KPV:n hyväksi.

Vaikka KPV on ollut SJK Akatemiaa vastaan kivikova, ei se sarjassa ole onnistunut lunastamaan siihen asetettuja odotuksia. Kaikki odottivat kovien satsauksien jälkeen KPV:n kävelevän takaisin Veikkausliigaan, mutta kausi lähti heikosti käyntiin ja valmentajan vaihdoksetkaan ei ole tuoneet apua kuin hetkittäin. Edellisessä ottelussa KPV hävisi VPS:lle kotonaan 0-1 lukemin ja sitä edellisessä pelissä se yllätti ensimmäisenä joukkueena tällä kaudella AC Oulun vieraissa 1-2 luvuin. KPV:n kausi onkin ollut melkoista vuoristorataa ja sijoitus sarjassa on seitsemäs tällä hetkellä.

Pelaajamateriaali KPV:lla on kova. Se sai pidettyä rungon viime kauden päätteeksi, kun joukkue putosi Veikkausliigasta, ja joukkuetta myös vahvistettiin sitä silmällä pitäen, että paluu takaisin Veikkausliigaan olisi varma. Joukkueesta löytyy kokeneita liigapelaajia, kuten SJK:ssa pitkään vaikuttanut puolustaja Jarkko Hurme ja pelintekijä Sebastian Mannström, jolla on myös Kokkolassa syntyneenä kapteeninnauha hiassa. Nuoria nousevia tähtiä, kuten maalivahti Miika Töyräs, keskikenttäpelaaja Adam Vidjeskog ja hyökkäyspään Akseli Ollila. Joukkueen paras maalintekijä on laitahyökkääjä Aleksi Tarvonen seitsemällä maalillaan. Toisella laidalla viilettää Norsunluurannikon nuorten maajoukkueessakin pelannut, 20-vuotias Aboubacar jr. Doumbia ja kärjessä SJK-kasvatti Elias Ahde. 

Keskiviikon ottelusta KPV:lta puuttuu pelikiellon vuoksi puolustajat Tommi Saarinen ja Ulrich Meleke. Kyle Curinga puolestaan vapautuu pelikiellosta.

Paikalle mahdollisesti tuleva KPV-väki voi sijoittua OmaSp Stadionilla Itäpäätyyn sekä Pääkatsomon Itäpäädyn puoleiseen kulmaukseen. Liput ostetaan ennakkoon Lippu.fi-palvelusta. 

OTTELUTAPAHTUMAN JÄRJESTELYT OMASP STADIONILLA



Ykkösen ottelu SJK Akatemia – KPV alkaa OmaSp Stadionilla keskiviikkona 30.9. klo 18:30. Portit sekä palvelut aukeavat klo 17:30. SJK Shop on auki klo 12:00 – 18:30.

Ottelutapahtumassa tullaan noudattamaan Suomen valtion sekä Suomen Palloliiton julkisia ohjeistuksia ja määräyksiä ottelutapahtuman järjestämisestä. Käytössä on alustavasti vain Pääkatsomo ja lisää katsomoita avataan tarpeen mukaan. Kasvomaskien käyttö on sallittua ja jopa suotavaa.

SJK pahoittelee rajoituksista johtuvia vaikutuksia normaaliin ottelutapahtumaan verrattuna sekä kiittää yhteisöään ymmärryksestä tänä vallitsevana aikana.

LIPUT

SJK Akatemian kausikortit sekä seurakortit käyvät otteluun normaalisti. SJK edustuksen kausikorteilla ei ole pääsyä Ykkösen otteluihin. Irtoliput otteluun ovat myynnissä Lippu.fi -kanavissa ennakkoon. Tapahtuma-alueella lippuja saa ennen ottelua SJK Shopista klo 13:00 – 15:00 välisenä aikana. Portilla lippuja ei myydä, mutta Lippu.fi palvelee vielä ottelun alkamisenkin jälkeen. Kaikki liput ovat numeroimattomia ja käyvät OmaSp Stadionin Pääkatsomoon. Paikalle tulevat vieraskannattajat sijoittuvat Itäpäätyyn tai Itäpäädyn ja Pääkatsomon kulmaan.

Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Perheet tai samassa taloudessa asuvat, voivat sijoittua tapahtumassa vieretysten. Muuten katsomossa noudatetaan turvavälejä ja vähintään yksi penkki tulee olla katsojien välissä. Jos ohjeita ei noudateta, on vastuu katsojalla. Kasvomaskien tai hengityssuojaimien käyttäminen on sallittua tai jopa suotavaa.

Lipunhinnat:

SJK Shopista:
Aikuinen 15 €
Alennusryhmät 11,00 €

Lippu.fi:
Aikuinen 11,00 €
Alennusryhmät 8,00 €

Alennusryhmät: Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilö sekä lapset 8-17 vuotta. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhemman / huoltajan seurassa. Portilla lapsi lasketaan mukaan kokonaisyleisömäärään. Kaikki liput ovat numeroimattomia.

Lipunmyyntiin liittyvissä ongelmatapauksissa palvelee Lippu.fi myyntipalvelu.

SISÄÄNKÄYNTI JA KATSOMOT

Käytössä on vain Pääkatsomo ja tarpeen mukaan avataan muita katsomonosia. Vieraskananttajia varten on auki myös Itäpääty. Sisäänkäynti on Pääkatsomon ja Kannattajapäädyn kulmassa olevista porteista.

Portilla tehdään tarvittaessa turvatarkastukset ja ihmisiä pyydetään noudattamaan mahdollisissa jonoissa sekä kulkuväylillä turvavälejä sekä noudattamaan muita Suomen valtion ohjeistuksia käsienpesusta, yskimisestä, aivastamisesta ja käsien desinfioinnista. Porteilla on saatavana käsidesiä ja vessoissa on käsien pesumahdollisuudet. Sisääntuloväylillä on eri porteille ohjeistukset aidoin sekä opastein. Tarvittaessa järjestyksenvalvojat opastavat sisääntulossa. Katsomolohkojen takaa löytyy WC-tilat.

ANNISKELU JA RAVINTOLAT

Ottelutapahtumassa katsojia palvelee Pääkatsomosta löytyvä Carlsberg Sports Barin lisäksi Pääkatsomosta löytyvä kulmapubi. Ravintolat ja anniskelualueet aukeavat porttien auetessa klo 17:30 ja ne sulkeutuvat pelin päättyessä.

LIVESTREAM

Kaikki Ykkösen ottelut kaudella 2020 lähettää suorana Elisa Viihde Sport -kanava. Lähetys on selostettu ja pääset tilaamaan kanavan palvelut tästä linkistä. Ottelun selostajana toimii Oskari Koski.

MEDIA JA TIEDOTUS

Paikalle mahdollisesti tulevien median ja tiedotusvälineiden osalta edellytetään akkreditointi sähköpostitse osoitteeseen: lari.paski@sjk.fi viimeistään keskiviikkona 30.9. klo 12:00 mennessä. Akkreditoinnin yhteydessä esitetään myös mahdollisuuksien mukaan ennakkoon haastattelutoiveet ottelun jälkeen. Media saa akkreditoitumisen jälkeen tapahtuman tarkemmat ohjeet sekä käytännöt sähköpostitse.

Missään vaiheessa ottelutapahtumaa, ei median edustajilla ole pääsyä pelaajatunneliin tai mixed zonelle. Kaikki haastattelut tehdään pelin jälkeen ulkotilassa ja pelaajat sekä valmentajat saapuvat sinne median ennakkotoiveiden mukaan. Varsinaista lehdistötilaisuutta ei ottelun jälkeen ole.
 
PARKKITILAT JA SAAPUMINEN

OmaSp Stadionin osoite on Alaseinäjoenkatu 15. Stadionin edessä oleva tapahtumatori on kokonaan suljettu autoliikenteeltä. Lähialueella pysäköinti on haasteellista ja alueen pysäköintipaikoista vastaa Seinäjoen kaupunki. Pysäköintitilaa on Wallsportin ja OmaSp Stadionin välisellä parkkialueella sekä Alaseinäjoenkadun varressa olevalla lisäparkkipaikalla. SJK suositteleekin tulemaan paikalle joko Komia-paikallisliikenteen linja-autoilla, Keskustaksin autoilla, pyörillä tai kävellen. Polkupyöräparkki on stadionin edessä olevalla tapahtumatorilla.