123 456 7890

SJK Akatemia matkustaa Poriin keskiviikkona 16.9. ja kohtaa siellä MuSa:n klo 18:30 alkavassa ottelussa. Peli näkyy suorana Elisa Viihde Sport -kanavalta ja Seinäjoella sitä voi katsoa Vekseli Plazassa.

SJK Akatemia sai viime viikonloppuna maukkaan pisteen, kun se nousi ottelun lisäajalla 1-1 tasapeliin sarjaa ylivoimaisesti johtavaa AC Oulua vastaan. Jeremiah Streng tasoitti ottelun, kun pelattiin jo lisäajan toista peliminuuttia. Streng on myös joukkueen paras maalintekijä viidellä maalillaan. Piste-eroa säilymiseen on yhdeksän pistettä, kun pelejä on jäljellä yhdeksän. Tasoitusmaali sarjan kärkijoukkuetta vastaan kuitenkin osoittaa, että periksi ei ole annettu, vaikka tilanne sarjan hännillä näyttääkin pahalta.

Emme todellakaan ole luovuttaneet ja meillä on edelleen mahdollisuudet säilyä sarjassa. Pelasimme taktisesti hyvän pelin AC Oulua vastaan ja olisimme voineet ottaa jopa kolmekin pistettä. Mutta olen erittäin tyytyväinen siihen, että tasoitimme lopussa. Keskiviikkona vastaan tuleva MuSa pelaa taas täysin erilailla kuin AC Oulu, ja meidän täytyy sopeutua siihen, sanoo SJK Akatemian vastuuvalmentaja Tommy Dunne.

Meidän pelaajilla on ollut kova kausi ja heitä on todella koeteltu. Se ei aina ole kyse pelaajan taidoista tai joukkueen taktiikasta, vaan ihan kovuudesta sekä kokemuksesta. Meidän pelaajien on pitänyt oppia se kantapään kautta ja uskoisin, että nyt he ovat sen oppineet. Sen näkee heistä kaikista, että he ovat nyt paljon valmiimpia tähän sarjaan, Dunne jatkaa.

Otamme jokaisen tulevan pelin kerrallaan ja pyrimme saamaan niistä tuloksia. Me voimme vain tehdä parhaamme jokaisessa ottelussa ja katsoa sen jälkeen mihin se riittää. Tilanne ei siinä mielessä ole omissa käsissä, mutta ainakin me voimme tehdä kaikkemme omalta osalta, päättää Dunne.

Keskiviikkona vastaan tuleva MuSa hävisi viime lauantaina kotonaan FC KTP:lle peräti 0-6 luvuin ja tippui sarjataulukossa kuudenneksi. Viidestä viimeisestä ottelustaan MuSa on voittanut yhden ja hävinnyt neljä kertaa. Porilaisilla on kuitenkin vakaa tilanne sarjapaikan suhteen, sillä eroa tippumisviivan alapuolelle on jo 11 pistettä. Siitä on kiittäminen joukkueen erinomaista alkukautta sekä erityisesti Juuso Aallon kovaa maalivirettä. SJK:ssa aikoinaan piipahtanut Juuso Aalto, on tehnyt tällä kaudella jo 9 maalia ja on sillä sarjan maalipörssissä toisena. Toinen MuSa:n maalitykki on järkälemäinen färsaarelainen John Fredriksen, jolla on kasassa kuusi maalia, vain seitsemässä pelatussa ottelussa. MuSa menetti siirtoikkunassa kokeneen Fareed Sadatin AC Oulun riveihin.

Kun SJK AKatemia ja MuSa kohtasivat Seinäjoella tämän kauden alussa, päättyi ottelu silloin MuSa:n 2-0 voittoon ja molemmat maalit syntyivät rangaistuspotkuista. SJK Akatemia pelasi ottelussa myös viimeisen vartin vajaalla, kun Sami Sipola sai toisen varoituksensa. Nyt joukkue lähtee vierasotteluun revanssi mielessä.

Ykkösen ottelu MuSa – SJK Akatemia keskiviikkona 16.9. klo 18:30.

Tällä viikolla SJK Akatemia pelaa kaksi ottelua, kun keskiviikon pelin lisäksi, sunnuntaina 20.9. kohdataan OmaSp Stadionilla Pohjanmaan alueen paikallisessa naapuriseura VPS. Tuon ottelun liput ovat myynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavissa.