123 456 7890

SJK saa maanantaina 28.9. OmaSp Stadionille vieraaksi Helsingin IFK:n. Ottelu alkaa klo 18:30 ja ennakkoliput ovat myynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavissa. Peliin saapuvat HIFK-kannattajat sijoitetaan Itäpäädyn vieraskannattajien lohkoon 114, minne on oma sisäänkäynti katsomon takaa ja katsomossa omat palvelut. Liput tulee ostaa Itäpäätyyn ennakkoon Lipppu.fi-kanavista. Lisätietoa tapahtuman palveluista ja järjestelyistä, tämän otteluennakon loppuosassa. Tervetuloa! Peli näkyy myös suorana Ruutu-palvelusta.

Maanantaina kohtaavat SJK ja HIFK ovat molemmat mukana kamppailemassa ylemmän loppusarjan paikoista. Joukkuiden välinen ero sarjataulukossa on neljä pistettä HIFK:n hyväksi. SJK pelasi viime keskiviikkona ja hävisi niukasti FC Lahdelle 0-1 luvuin. HIFK:n edellisestä ottelusta ehtii kulua maanantaina jo yhdeksän päivää, kun se tasasi pisteet IFK Mariehamnin kanssa. Ennen keskiviikon tappiota SJK oli neljän ottelun voittoputkessa ja tarkoitus on palata voittojen tielle taas maanantaina.

Meillä on tosi huono peli alla. Varmaan kauden huonoimpi esityksiä. Lisäksi vastaan tuleva IFK on, kuten tuloksetkin osoittaa, hankala vastustaja kaikille tässä sarjassa. He puolustavat hyvin ja alhaalla. IFK antaa aloitteen vastustajalle ja sitten pyrkii käyttämään tosi hyvin virheet hyödyksi. Se on pirullinen joukkue. Vaikea joukkue. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, mutta samalla myös aikamoista päättäväisyyttä. Meidän pitää olla hyviä. Ja ennenakaikkea, meidän pitää vähän pestä kasvoja tuosta edellisestä FC Lahti-pelistä, missä olimme heikkoja, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

Kova pelitahti ei hellitä tämänkään ottelun jälkeen, sillä jo ensi perjantaina joukkue matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi. SJK onkin kierrättänyt pelaajistoaan ja siten pyrkinyt pitämään pelaajarinkiä tuoreena. Osa lepuutetuista pelannee taas maanantaina ja mukaan saatetaan saada taas pitkästä aikaa hyökkäjä Ariel Tuco Ngueukam, joka on missannut toistaiseksi koko syyskuun, pelattuaan viimeksi voitto-ottelussa RoPS:a vastaan elokuun lopussa. Pelejä kaudella vielä kuitenkin riittää, sillä nyt on ohitettu vasta sarjan puoliväli ja poikkeustilassa pelatun kauden viimeinen ottelu on merkitty pelattavaksi ennätysmyöhään, vasta 22. marraskuuta. Viime kaudella kausi päättyi reilua kuukautta aiemmin, lokakuun puolessa välissä.

Pelaajatilanne meillä on hyvä. Meillä on paljon pelaajia käytössä, melkein kaikki pelaajat ja viime pelistäkin jäi muutamia pelaajia kokoonpanon ulkopuolelle. Lisäksi nyt tulee Tuco myös takaisin, Honkavaara kertoo.

Tää sinänsä vähän ihmeellistä, kun alkaa jo tuntua, että ollaan kauden lopussa, kun syyskuu on loppumassa. Mutta ei se ole kuin noin viikko sitten, kun mentiin kauden puolivälin yli. Joten erikoistahan tämä on. Mutta me lasketaan kuitenkin siten, että meillä on nyt vain kuusi peliä tätä runkosarjaa jäljellä, joten siinä mielessä loppupelejä meille kyllä, päättää Honkavaara.

SJK on tällä kaudella nostanut Veikkausliigassa esiin useita nuoria pelaajia, kuten Matias Vainionpää, Joonas Lepistö, Ville Tikkanen, Serge Atakayi ja Daniel Håkans. Vasta 19-vuotias Håkans, on pelannut tällä kaudella kymmenessä Veikkausliigan ottelussa ja niissä on tullut tilille yksi syöttöpiste. Debyyttimaali Veikkausliigassa on vielä syntymättä, mutta kaukana ei sekään ole ollut. Erityisesti vaasalaissyntyinen Håkans tunnetaan kuitenkin todellisena kuljetusliikkeenä, joka pujottelee pallon kanssa vastustajien linjojen läpi ja luo siten vaaraa hyökkäyspäähän.

On aika kiva homma, että on tullut aika paljon vastuuta tällä kaudella, varsinkin kun vertaa viime kauteen Veikkausliigan osalta. Joten tottakai olen tosi tyytyväinen siihen. Se avaus liigamaali vielä puuttuu, mutta kyllä mä luulen, että sekin tulee vielä, sanoo Daniel Håkans itsevarmasti.

Itse tykkään, kun saa vastahyökkäyksissä lähteä nousemaan. Se minne siitä lähden, riippuu vain siitä missä on tiloja. Siinä vaiheessa ei ajattele muuta kuin, että pitää päästä aina seuraavasta kaverista ohi. Se vaan tulee takaraivosta. Valmentajakin rohkaisee siihen ohittamiseen, kertoo Håkans.

Maanantain vastustaja on kuitenkin tosi vaikea vastustaja. HIFK pelaa aika fyysisesti. Ne puolustaa aika alhaalla ja haluaa sieltä lähteä vastahyökkäyksiin. Siellä saattaa olla kuusikin miestä puolustamassa, niin ei tule hirveästi niitä tiloja, Håkans jatkaa.

Ennen Lahti-peliä meillä oli kuitenkin tosi hyvä flow-tila päällä ja tuloksetkin oli tosi hyviä. Voitettiin neljä peliä putkeen. Mutta tämä viime peli oli heikompi, ihan suoraan sanottuna. Mutta nyt meillä on heti maanantaina uusi mahdollisuus ottaa tosi tärkeät kolme pistettä. HIFK on top 6 joukkue ja olisi tärkeää ottaa heitä nyt voitolla kiinni ja aloittaa uusi hyvä vire, päättää Håkans.

Maanantain ottelun jälkeen SJK kohtaa ensi perjantaina 2.10. TPS:n vierasottelussa ja jää sen jälkeen pienelle maajoukkuetauolle. Maajoukkuetauon jälkeen pelit jatkuu kotiottelulla torstaina 15.10. klo 18:30, kun OmaSp Stadionille saapuu HJK. Myös tuon ottelun liput ovat jo ennakkomyynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavissa.

Daniel Håkans OmaSp Stadionilla. Kuva Mika Alavesa.

SJK hakee vieraaksi tulevasta Helsingin IFK:sta revanssia

Kun SJK ja HIFK kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella, oli HIFK juuri vaihtanut valmentajaa ja valmennuspestissä aloittivat valmentajakaksikko Teemu Kankkunen ja Mike Keeney. Molemmat entisiä SJK-päävalmentaja Jani Honkavaaran apuvalmentajia. Valmentajanvaihdos toi IFK:lle tuolloin tarvittavan boostin ja se kaatoi SJK:n 2-1 luvuin kotikentällään. Siitä alkoi myös hyvä tuloksellinen putki, jonka aikana IFK pelasi viisi ottelua ilman tappioita ja voitti niistä neljä. Vasta FC Inter onnistui katkaisemaan tuon putken elokuun puolessa välissä. Samalla joukkue menetti pelikiellon vuoksi maalivahti Arnold Origin ja se hävisi kolme seuraavaa otteluaan putkeen.

Nyt Seinäjoelle saapuessaan, IFK on pelannut neljä ottelua putkeen ilman tappioita ja kaksi ensimmäistä niistä ovat myös voittoja. Viime ottelu ja sitä edellinen päättyi tasapeliin. IFK:n piti pelata viime keskiviikkona KuPS:a vastaan, mutta tuo ottelu siirtyi KuPS:n euromenestyksen johdosta myöhempään ajankohtaan. Seinäjoella pelattava ottelu on IFK:lle ensimmäinen vieraspeli pitkään aikaan, sillä kolme edellistä otteluaan se on pelannut kotikentällä. Edellinen vierasottelu oli 1.9. pelattu FC Honka – HIFK, jonka HIFK voitti 0-1 tuloksella.

HIFK menetti elokuun siirtoikkunassa parhaan maalintekijänsä, Luis Henriquen Tanskan Vejle BK:hon. Uudeksi maalitykiksi on nyt noussut Sakari Tukiainen. Maanantain ottelusta IFK:n riveistä puuttuu ainakin puolustaja Macario Hing-Glover loukkaantumisen vuoksi. SJK-väelle ennestään tuttuja pelaajia ovat puolustaja Joel Mero ja keskikenttäpelaaja Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi, jotka molemmat nähtäneen heidän mukanaan Seinäjoella. Mosa oli juuri pelikiellossa edellisessä ottelussa ja tehnee paluun kentille maanantaina. IFK:n joukkue on myös erittäin kokenut, sillä mukana on pelaajia kuten Sakari Mattila, Hannu Patronen, Jukka Halme, Jani Bäckman ja Matias Hänninen, joilla kaikilla on jo pitkä ura takanaan. Samalla he ovat kuitenkin joukkueen tukipilareita ja tärkeitä johtajia.

SJK:ta vastaan tällä kaudella pelatussa ottelussa, juuri kokenut Sakari Mattila nousi ratkaisijaksi, tekemällä ensin IFK:n avausmaalin upealla vapaapotkulla ja katkeraakin katkeramman voittomaalin toisesta erikoistilanteesta puskemalla, kun pelattiin jo ottelun kuudetta lisäajan peliminuuttia. SJK oli tasoittanut ottelun 80.minuutilla ja pelasi alivoimalla, Tero Mäntylän saatua punaisen ottelun 67.minuutilla. Muutenkin tuossa edellisessä kohtaamisessa nähtiin paljon kortteja, kun erotuomari Oskari Hämäläinen vilautteli niitä kaikkiaan 13 kertaa. SJK:n tasoitusotuman teki Tuco.

Maanantaina paikalle mahdollisesti tulevat IFK-kannattajat sijoitetaan OmaSp Stadionin Itäpäätyyn ja siellä lohkoon 114, minne on oma sisäänkäynti suoraan lohkon takaa. Lohkossa on omat palvelut katsomanniskeluineen. Liput tulee ostaa ennakkoon, sillä portilla ei ole lipunmyyntiä. Liput vieraskatsomoon ovat normaalit Itäpäädyn ennakkoliput ja ne saa Lippu.fi-kanavista. Katsomoanniskelupisteissä maksuvälineenä ei käy käteinen, kaikissa muissa pisteissä normaalisti. Tervetuloa.

SJK:n Jude Arthut ja HIFK:n Sakari Tukiainen Bolt Arenalla, kuva Riku Laukkanen.

OTTELUTAPAHTUMAN JÄRJESTELYT OMASP STADIONILLA

Veikkausliigan ottelu SJK – HIFK alkaa OmaSp Stadionilla maanantaina 28.9. klo 18:30. Portit sekä palvelut aukeavat klo 17:30. Peli näkyy suorana maksullisesta Ruutu-palvelusta.

Carlsberg Sports Bar ja VIP aukeavat 1,5 tuntia ennen ottelun alkua. Carlsberg Sports Bar myös palvelee Pääkatsomon kausikorttilaisia ja sinne lipun ostaneita 1,5 tuntia ennen ottelun alkua. Tästä ottelusta lähtien Kannattajapäädyn ja Pääkatsomon kulmauksessa ollut anniskelupiste, on jatkossa Kannattajapäädyn kulmapubi, joka palvelee Kannattajapäätyläisiä. Samalla Kannattajapäädyn katsojakapasiteetti kasvaa hieman, kun kulmaus kuuluu jatkossa siihen lohkoon. Katsomoanniskelupisteissä maksuvälineenä ei käy käteinen, kaikissa muissa pisteissä normaalisti.

Ottelutapahtumassa tullaan noudattamaan Suomen valtion sekä Suomen Palloliiton julkisia ohjeistuksia ja määräyksiä tapahtumien järjestämisestä. Toistaiseksi voimassa olevana aikana, saa OmaSp Stadionilla ottelutapahtumaan ottaa ihmisiä enintään 2750 henkeä poikkeusjärjestelyin. Kasvomaskien tai hengityssuojaimien käyttö on sallittua.

Käytössä on kaikki katsomot. Kausikortilla pääsee siihen katsomoon, minne sen on ostanut. Irtolippuja saa myös kaikkiin muihin katsomoihin, mutta poikkeuksellisesti ei Kannattajapäätyyn. Löydät kulkuväylät ja katsomot alempana olevasta karttakuvasta. Kaikki tässä mainitut rajoitukset koskevat toistaiseksi vain elokuuta 2020 ja järjestelyt johtuvat maailmanlaajuisesta Covid-19 pandemiasta.

SJK pahoittelee rajoituksista johtuvia vaikutuksia normaaliin ottelutapahtumaan verrattuna sekä kiittää yhteisöään ymmärryksestä tänä vallitsevana aikana. Samalla SJK toivoo koko yhteisöään toimimaan vastuullisesti, jotta normaalioloihin palattaisiin mahdollisimman pian tulevaisuudessa.

LIPUT JA KAUSIKORTIT

Liput otteluun ovat myynnissä ennakkoon Lippu.fi -kanavissa sekä arkisin 12-16 SJK Shopissa. Tapahtuma-alueella SJK Shop palvelee ottelupäivänä klo 12:00 – 18:45 sekä puolituntia ottelun jälkeen. Lipunmyyntikioski aukeaa klo 17:30, jonka jälkeen ei SJK Shopista saa ennakkolippuja. Lippu.fi palvelee vielä tunnin ottelun alkamisenkin jälkeen.

Kaikki liput ovat numeroimattomia ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Perheet tai samassa taloudessa asuvat, voivat sijoittua tapahtumassa vieretysten. Muuten katsomossa pyydetään noudattamaan turvavälejä ja vähintään yksi penkki tulee olla katsojien välissä. Jos ohjeita ei noudateta, on vastuu katsojalla. Kasvomaskien käyttäminen ottelussa on sallittua ja jopa suotavaa.

Kannattajapäätyyn ei myydä irtolippuja, vaan sinne pääsee ainoastaan Kannattajapäädyn kausikortilla. Seurakortilla sijoitutaan Itäpäätyyn. Mikäli sinulla on kausikortti Kannattajapäätyyn ja lapsellasi Seurakortti, niin sinun on mahdollista päästä Kannattajapäädyn kausikortilla Itäpäätyyn lapsesi kanssa, mutta ei toisinpäin.

Pääkatsomo
Aikuinen 35 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aleryhmät 30 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aikuinen 30 € (verkosta)
Aleryhmät 25 € (verkosta)

Eteläkatsomo
Aikuinen 25 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aleryhmät 20 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aikuinen 20 € (verkosta)
Aleryhmät 15 € (verkosta)

Kannattajapääty
Sisäänpääsy poikkeusolosuhteissa ainoastaan kannattajapäädyn kausikortilla

Itäpääty
Hinta verkosta 15 €
SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista 20 €

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi vanhemman / huoltajan seurassa, lippu kirjataan portilla järjestysvalvojan toimesta. Alennusryhmät: Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilöt ja lapset 8-17 vuotta.
2 € alennus S-etukortilla näyttämällä sekä SJK Shopista että Lipunmyyntikopista (alennus ei koske itäpäädyn lippuja).

Lipunmyyntiin liittyvissä ongelmatapauksissa palvelee Lippu.fi myyntipalvelu.

SISÄÄNKÄYNTI JA KATSOMOT

Ottelutapahtumaan on yleisölle viisi omaa sisäänkäyntiä sekä viisi omaa katsomoa, joissa kaikissa on omat palvelut. Katso oheinen kuva.
Kuvan mukaisesti katsomot ovat ilman lohkojakoja käytössä ja sisään kulku kuhunkin katsomoon samanvärisen nuolen osoittamasta paikasta. Mahdolliset vieraskannattajat tulevat tähän otteluun lohkon 114 takana olevasta portista ja sijoittuvat Itäpäätyyn, lohkoon 114. Käynti Atria Lounge- ja VIP-katsomoon on normaalisti VIP-sisäänkäynnistä. VIP-tilat ja Carlsberg Sports Bar aukeavat klo 17:00, kaikki muut portit ja palvelut klo 17:30.

Porteilla tehdään turvatarkastukset ja ihmisiä pyydetään noudattamaan mahdollisissa jonoissa, katsomoissa sekä kulkuväylillä turvavälejä. Lisäksi pyydetään noudattamaan muita Suomen valtion ohjeistuksia käsienpesusta, yskimisestä, aivastamisesta sekä käsien desinfioinnista.

Suun ja nenän peittävien kasvomaskien käyttö on suositeltua. Porteilla on saatavana käsidesiä ja vessoissa on käsien pesumahdollisuudet. Kipeänä tapahtumaan saapuminen on ehdottomasti kiellettyä.Sisääntuloväylillä on eri porteille ohjeistukset aidoin sekä opastein. Tarvittaessa järjestyksenvalvojat opastavat sisääntulossa.

Paikalle mahdollisesti tulevat HIFK-kannattajat sijoitetaan OmaSp Stadionin Itäpäätyyn ja siellä lohkoon 114, minne on oma sisäänkäynti suoraan lohkon takaa. Lohkossa on omat palvelut katsomanniskeluineen. Liput tulee ostaa ennakkoon, sillä portilla ei ole lipunmyyntiä. Liput vieraskatsomoon ovat normaalit Itäpäädyn ennakkoliput ja ne saa Lippu.fi-kanavista.

ANNISKELU JA RAVINTOLAT

Ottelutapahtumassa on käytössä kolme anniskelupistettä. Kannattajapäädyssä keskellä, Kannattajapäädyn kulmauksessa oleva Kulmapubi ja Itäpäädyssä vieraskannattajien lohkossa. Kannattajapäädyn ja Itäpäädyn alueet ovat katsomoanniskelualueita. Lisäksi Eteläkatsomon takana on lisäanniskelualue. Pääkatsomon katsojia palvelee Carlsberg Sports Bar sekä Atria Lounge, joka on auki ainoastaan erillisen VIP-paketin otteluun ostaneille. Kaikkien katsomoiden takana on myös kioskipalvelut tuttuun tapaan.

Myyntikioskit ja katsomoanniskelut aukeavat porttien auetessa klo 17:30 ja ne sulkeutuvat pelin päätyttyä. Carlsberg Sports Bar sekä VIP-tapahtumat alkavat jo klo 17:00. Carlsberg Sports Bar on auki vielä ottelun jälkeen, mikäli asiakkaita riittää ja se palvelee kaikkia ottelutapahtuman asiakkaita.

HUOM! Katsomoanniskelupisteissä maksuvälineenä ei käy käteinen, kaikissa muissa pisteissä normaalisti.

MUUT PALVELUT

Pääkatsomon alla, pääportin läheisyydessä oleva SJK Shop-kioski palvelee tuttuun tapaan. Sieltä löydät edulliset SJK-fanituotteet ja poistomyynnissä olevat tuotteet. SJK Shop stadionin kivijalassa, puolestaan on auki ennen ja jälkeen ottelun. Sieltä löydät kaikki uutuustuotteet. Perhekatsomon alla oleva Lapsiparkki on poikkeusjärjestelyiden aikana poissa käytöstä.

LIVESTREAM JA TV

Kaikki Veikkausliigan ottelut näkyy suorina lähetyksinä maksullisesta Ruutu-palvelusta. Selostajana toimii Toni Lönroos. Pääset katsomaan ja ostamaan lähetystä tästä linkistä. Lähetys ottelusta alkaa noin klo 18:15.

MEDIA JA TIEDOTUS

Paikalle mahdollisesti tulevien median ja tiedotusvälineiden osalta edellytetään akkreditointi sähköpostitse osoitteeseen: lari.paski@sjk.fi viimeistään maanantaina 28.9. klo 12:00 mennessä. Akkreditointi on ehdoton, sillä toimittajat lasketaan tapahtuman katsomokapasiteettiin.

Mediahuone on käytössä akkreditoiduilla tiedotusvälineiden edustajilla klo 17:30 alkaen Pääkatsomon alla, päärakennuksessa, ja sinne on kulku Itäpäädyn puoleisesta ovesta. Median edustajien tulee olla paikalla viimeistään klo 18:15 mennessä. Heidät ottaa siellä vastaan SJK:n edustaja. Toimittajien paikat ottelun aikana on Pääkatsomossa, sen itäpuoleiset laidan yläkatsomossa. Siellä on pöydät ja virtalähteet. Kuvaajat kulkevat kenttätasolle Eteläkatsomon ja Itäpäädyn puoleisesta kulmasta, ulkokautta. Kuvaajilla ei ole pääsyä vaihtopenkkien puoleiselle sivustalle ja kenttäalueella tulee pysyä merkittyjen alueiden ulkopuolella.

Missään vaiheessa ottelutapahtumaa, ei median edustajilla ole pääsyä pelaajatunneliin tai mixed zonelle. Väliaikainen mixed zone, jossa tehdään haastattelut pelin jälkeen, on mediahuoneen ulkopuolella, ulkotilassa, ja pelaajat sekä valmentajat saapuvat sinne median toiveiden mukaan kenttäalueen kautta. Jos mahdollista, haastattelutoiveet pyydetään esittämään hyvissä ajoin ennen ottelua. Varsinaista lehdistötilaisuutta ei ole poikkeusaikana.

STADIONBUSSIT

Stadionbussit kulkevat jokaiseen SJK:n kotipeliin kauden 2020 aikana. Reitit kulkevat Seinäjoen asuntoalueilta OmaSp Stadionille ja pelin jälkeen keskustan kautta takaisin. Reittejä on kaksi, Musta- ja Kultainen-linja. Löydät reitit ja pysäkit aikatauluineen Komia-liikenteen nettisivuilta, tästä linkistä. Bussikyydin kertamaksu on 3€ / suunta.

Lisäksi aito Lontoon double decker -bussi, kuljettaa väkeä Seinäjoen keskustorin Vekseli Plazasta peliin ja takaisin nonstoppina. Kyydit Vekseli Plazasta OmaSp Stadionille lähtee ensimmäisen kerran kaksi tuntia ennen ottelun alkua ja paluukuljetukset noin vartti ottelun loppumisen jälkeen. Kyyti on ilmainen Vekseli Plazan asiakkaille.

PARKKITILAT JA SAAPUMINEN

OmaSp Stadionin osoite on Alaseinäjoenkatu 15. Koko stadionin alue on suljettu autoliikenteeltä, ja vain pelaajat sekä Palloliiton toimihenkilöt pääsevät autolla alueelle. Lähialueella pysäköinti on haasteellista ja alueen pysäköintipaikoista vastaa Seinäjoen kaupunki.
Pysäköintitilaa on Wallsportin ja OmaSp Stadionin välisellä parkkialueella sekä Alaseinäjoenkadun varressa olevalla lisäparkkipaikalla. SJK suositteleekin tulemaan paikalle joko Stadionbusseilla, Komia-liikenteen muilla paikallisbusseilla, Keskustaksin autoilla, pyörillä tai kävellen. Polkupyöräparkki on stadionin edessä olevalla tapahtumatorilla.