123 456 7890

SJK Akatemia matkustaa Lappeenrantaan ja kohtaa siellä Ykkösen runkosarjan päätöskierroksella paikallisen PEPO:n lauantaina 3.9. klo 16:00. Ottelu näkyy suorana Ruutu Urheilu-palvelusta. Runkosarjan jälkeen sarja jakaantuu Veikkausliigan tapaan ylempään- ja alempaan loppusarjaan. Loppusarjojen ohjelmat saadaan maanantaina 5.9.

Ennen lauantain Ykkösen runkosarjan päätöskierrosta, SJK Akatemia on taulukossa kahdeksantena, viiden pisteen päässä kuudentena olevasta Gnistanista. Siten SJK Akatemia pelaa varmuudella alemmassa loppusarjassa. Runkosarjan pisteet jäävät kuitenkin voimaan alempaan loppusarjaan, ja kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuu Kakkoseen ensi kaudeksi. Eroa nyt sijalla 10. olevaan PK-35:een on vain kolme pistettä, mutta maaliero on merkittävästi parempi. SJK Akatemian edellä seitsemäntenä on KPV, jolla on vielä viimeisellä kierroksella mahdollisuus nousta ylempään loppusarjaan. Muita varmoja alemman loppusarjan joukkueita on MP, Pargas IF ja lauantaina vastaan tuleva PEPO. Siten lauantain pelillä on jo iso merkitys tippumiskamppailun kannalta. Voitto auttaisi merkittävästi säilymisen kannalta. Helpolla se ei varmasti tule, sillä SJK Akatemia hävisi viime kaudella Lappeenrannassa juuri PEPO:lle Kakkosen Cupin finaalissa. Lisäksi Seinäjoella tällä kaudella pelattu ottelu päättyi 2-2 numeroihin OmaSp Stadionilla.

Tämä on itselleni tietyllä tapaa erityinen ottelu, sillä kohtasimme heidät viime kaudella cupissa ja tällä kaudella aiemmin kotikentällä, ja molemmilla kerroilla me saimme vastaamme todella kovan haasteen, sanoo SJK Akatemian valmentaja Brian Page.

PEPO on hyvin organisoitu ja mielenkiintoinen joukkue pallohallinnan kannalta. Heillä on muutamia todella lahjakkaita pelaajia, ja kun olemme nyt tarkkailleet heitä, niin on todella vaikea nähdä, miksi he ovat sarjassa niin heikosti sijoittuneena. Mielestäni heillä on niin paljon laatua joukkueessa ja heidän tulisi olla sarjassa paremmilla sijoilla.

Siten tiedämme, että tästä tulee jälleen kova haaste meille. Mutta samalla siitä tulee varmasti hyvä jalkapallo-ottelu. Siellä on iso ja hyväkuntoinen nurmikenttä, joka antaa mahdollisuuden pelata hyvää futista. Siellä on molemmille joukkueille paljon tilaa toteuttaa omaa peliä. Molemmat pyrkivät dominoimaan pallohallinnan kautta sekä avaamaan toisen muotoa sen avulla. Ja kuten jo niin monesti aiemminkin tällä kaudella, molemmat joukkueet todella tarvitsevat pisteitä ottelusta, Page arvioi.

Harmillisesti emme saaneet viime viikolla omasta pelistämme sitä tulosta mitä olisimme tarvinneet tai halunneet, pitääksemme mahdollisuuden tapella vielä ylemmän loppusarjan paikasta. Nyt meidän tavoitteemme on saada kasaan niin paljon pisteitä kuin vain mahdollista, että säilymme sarjassa. Ja aloitamme tästä ottelusta. Tässä ottelussa meillä on heti mahdollisuus ottaa pieni ero perässä tuleviin. Ja uskon, että meillä on mahdollisuus ottaa tästä positiivinen tulos. 

Laitamme kaikkemme tähän peliin, olemme positiivisin mielin ja teemme kovasti töitä nämä viimeiset pari päivää, että olemme valmiita lauantaina. Tästä tulee hyvä peli ja odotamme sitä innolla. Vastassa on hyvä seura, jolla on hyviä pelaajia, ja siten tämä on meille erittäin mieluisa haaste. Ja kun otamme sieltä kolme pistettä, tuntuu pitkä paluumatka huomattavasti lyhyemmältä, sanoo Page vielä lopuksi.

Oman mausteen lauantain peliin ja loppusarjaan tuo siirtoikkunan sulkeutuminen. Elokuun jälkeen, kun pelaaja pelaa ottelun joko SJK Akatemiassa tai SJK:n edustusjoukkueessa Veikkausliigassa, lukittautuu hän siihen joukkueeseen loppukaudeksi. Tämä ei koske kuitenkaan niin sanottuja nuoria pelaajia, eli alle 20-vuotiaita, jotka saavat edelleen pelata molemmissa joukkueissa. SJK Akatemian kohdalla tällaisia pelaajia, jotka saattavat lukittautua loppukaudeksi Veikkausliigaan, on siellä jo säännöllisesti pelaavat Kingsley Ofori ja Samson Ebuka. Uutena SJK Akatemiaan liittynyt Babacar Fati teki jo Veikkausliigadebyyttinsä, ja saattaa jäädä loppukaudeksi mukaan edustukseen. Tämän viikonlopun jälkeen ollaan kuitenkin viisaampia, ketkä pelaa loppukauden Ykkösessä alempaa loppusarjaa ja ketkä ovat Veikkausliigajoukkueen mukana.

 

Lauantaina vastassa oleva kotijoukkue PEPO Lappeenranta on SJK Akatemian tavoin nousijajoukkue Ykkösessä. Kolmas nousija on Pargas IF, ja tämä kaksikko pitää tällä hetkellä sarjassa kahta viimeistä sijaa. PIF on jäänyt viimeisen säilyjän paikalta jo 11 pisteen päähän, ja käytännössä heidän putoamisensa on melko todennäköistä, vaikka kausi menisi runkosarjaa paremmin alemmassa loppusarjassa. Kaikki muu on oikeastaan vielä avoimena, ja PEPO onkin vain neljän kolmen pisteen päässä viimeisen säilyjän paikalta.

PEPO:n mahdollisuuksia nostaa uudet pelaajahankinnat sekä ennestään joukkueessa oleva maalitykki Irfan Sadik, joka on Ykkösen maalipörssissä jaetulla kolmannella sijalla yhdeksällä maalillaan. Vertailuna, SJK Akatemian paras maalintekijä Oskar Pihlaja, on tehnyt kuusi maalia. Janne Muhlin valmentamaa joukkuetta puolestaan vahvistettiin siirtoikkunassa Entisellä KuPS-hyökkääjä Usman Salella. Tuulennopea laitakiitäjä Sale, on edustanut Suomessa KuPS:n lisäksi AC Oulua ja pelejä Veikkausliigassa on yli 30.

PEPO:n Samu Suoraniemi on pelikiellossa lauantain ottelussa korttitilin täyttymisen vuoksi.

Ykkösen runkosarjan päätösottelu PEPO – SJK Akatemia lauantaina 3.9. klo 16:00 Lappeenrannassa. Ottelu näkyy suorana Ruutu Urheilu palvelusta. 

Alemman loppusarjan ohjelma saadaan maanantaina 5.9. ja se tulee SJK:n nettisivuille välittömästi julkaisun jälkeen. SJK Akatemia tulee todennäköisesti saamaan kolme kotiottelua ja kaksi vierasottelua Ykkösen loppusarjaan.