123 456 7890

Maajoukkuetauon ja yhden Cup-ottelun jälkeen palataan jälleen Veikkausliigan pariin, ja SJK matkustaa huomenna lauantaina sarjanousija FC Lahden vieraaksi. SJK on kipeästi pisteiden tarpeessa sillä niitä on tähän saakka kertynyt vasta kuusi. Kurssin olisi käännyttävä mahdollisimman nopeasti, mikäli vielä mielitään sarjataulukossa paremmalle puoliskolle ja taistelemaan europaikoista. 

Kyseessä on viikon toinen ottelu, sillä keskiviikkona pelattiin Seinäjoen Keskuskentällä Suomen Cupin puolivälierä, jossa SJK joutui taipumaan lopulta FC Interille ja putosi näin ollen jatkosta cupin osalta.

Viimeisimmässä Veikkausliigaottelussa IF Gnistania vastaan SJK oli hallitsevampi osapuoli, mutta tältä kaudelta harmittavan tuttuun tyyliin Gnistan vei ottelusta pisteet. Peliesitysten on alettava tuottamaan myös pisteitä, että saadaan sarjataulukossa ylempänä olevia joukkueita hiljalleen kiinni. Huomenna on jälleen täydet mahdollisuudet kääntää kelkka ja napata täysi pistepotti vierasottelusta Lahden Stadionilta. 

Jarkko Wiss painottaa, että joukkueen on jatkettava työntekoa, niin se tullaan kyllä varmasti palkitsemaan ennen pitkään:

Kaikki lähtee kovasta työnteosta ja kurinalaisesta pelaamisesta, jos haluamme kääntää kurssin oikeaan suuntaan. Lahti on jokaiselle Veikkausliigajoukkueelle vaikea paikka pelata, joten meidän täytyy pystyä toteuttamaan kentällä joukkueen sisällä sovittua pelisuunnitelmaa.

Onneksi olemme päässeet viime aikoina harjoittelemaan ja pelaamaan myös nurmella. Jos haluamme saada pisteet mukaan Lahdesta, meidän pitää jatkaa rohkeaa pelaamista ja luottaa omaan tekemiseemme.

FC Lahti

FC Lahden Veikkausliigakausi on tähän mennessä ollut varsin tasapainoinen. Joukkue on saavuttanut vakuuttavia voittoja, kuten 5–0-voiton Ilveksestä sekä voiton AC Oulusta. Kauteen on kuitenkin mahtunut myös muutamia tappioita ja tasapelejä. Onnistumisia on tullut useilta eri pelaajilta, mikä on tehnyt pelaamisesta tasaisempaa ottelusta toiseen.

Lahti on ollut toistaiseksi energinen ja melko arvaamaton joukkue, joka pystyy hyvänä päivänä voittamaan Veikkausliigassa kenet tahansa. Myös Lahti pelasi viikolla Suomen Cupia, joten kumpikin joukkue pelaa toistamiseen jo tällä viikolla. He kokivat tappion vieraskentällä Ilvekselle lukemin 5–2.

Valmennus on pysynyt ennallaan viime kaudesta Goncalo Pereiran johdolla. Pelaajistoon on tullut melko paljon lisäyksiä nousun myötä, mutta osa on myös pysynyt viime kaudesta. Uusia hankintoja on ollut mm. Yohan Cassubie, Nicolas Dantas sekä Momodou Sarr. Lisäksi he hankkivat Ruotsin Örebrosta keskikenttäpelaaja Erik Anderssonin.

Edelliset kohtaamiset Veikkausliigassa
27.07.2024 SJK–FC Lahti 5–5
27.05.2024 FC Lahti–SJK 0-4

SJK ja FC Lahti ovat kohdanneet Veikkausliigassa edellisen kerran kaudella 2024 ja tuolloin SJK oli vahvempi yhdellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Näistä otteluista ei voi kuitenkaan suurempia johtopäätöksiä tehdä, koska aikaa on kulunut jo pari vuotta.

Seuraava kotiottelu Veikkausliiga pelataan ensi viikon keskiviikkona 17.6., jolloin vastustajaksi saapuu OmaSp Stadionin 10-vuotisjuhlapeliin Pohjanmaan paikallisvastustaja VPS Vaasasta.