SJK Akatemia aloittaa Ykkösliigakautensa huomenna kotiottelulla, kun Mikkelin Palloilijat saapuu vieraaksi OmaSp Stadionille. Ottelu alkaa kello 16:00.
SJK Akatemian tämän kauden joukkueessa on mukana paljon nuoria ja lupaavia pelaajia. Usealla pelaajalla on kokemusta Suomen nuorisomaajoukkueista, ja monen odotetaan ottavan kauden aikana seuraavia askelia kohti edustusjoukkuetta. Akatemian Ykkösliigacupin välieräpaikka oli jo osoitus siitä, että nuori ryhmä pystyy haastamaan tässä sarjassa kenet tahansa.
Joukkueeseen on tullut paljon mielenkiintoisia nuoria pelaajia, kuten Eerik Salmivuori, Niki Hasselman ja Topias Töllinen. Lisäksi Oskar Pihlaja on tehnyt paluun SJK-paitaan.
Akatemia toimii tärkeänä osana pelaajapolkua kohti Veikkausliigaa ja SJK:n edustusjoukkuetta. Pelaajaliikennettä akatemian ja edustusjoukkueen välillä tullaan varmasti näkemään myös tämän kauden aikana.
Vastassa huomenna on sarjanousija MP Mikkelistä. Ykkösliigacup ei sujunut joukkueelta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä joukkue keräsi neljästä pelatusta ottelusta kahdella tappiolla ja kahdella tasapelillä ainoastaan kaksi pistettä. Joukkue on kuitenkin valmistunut vasta hiljalleen lähempänä kauden alkua, joten vastaan tulee todennäköisesti erilainen ryhmä kuin talven ensimmäisissä otteluissa. SJK Akatemialta vaaditaankin varmasti sarja-avauksessa onnistunutta esitystä, mikäli halutaan käynnistää kausi voitolla.
Kotiottelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden nähdä akatemian pelaajia ensimmäistä kertaa virallisessa ottelussa.
Ottelu alkaa OmaSp Stadionilla siis klo 16:00 ja ovet yleisölle aukeavat klo 15:00. Lisäksi Ruutu+ -palvelu näyttää ottelun suorana.