123 456 7890

Ykkösen runkosarja lähestyy loppuaan, ja SJK Akatemia kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Ekenäs IF:n lauantaina 27.8. klo 17:00 OmaSp Stadionilla. Ottelun ennakkoliput myynnissä Lippu.fi-kanavissa ja SJK Storessa Torikeskuksella. Lippuja myydään myös portilla. Alle 15-vuotiaat ja opiskelijat pääsevät otteluun ilmaiseksi. OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Bar ja portit aukeavat klo 16:00.

Runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta ja SJK Akatemia tavoittelee ylemmän loppusarjan paikkaa, sekä sen myötä jo ennen kauden loppua varmistuvaa Ykkösen sarjapaikkaa myös ensi kaudelle. SJK Akatemia on sarjassa juuri nyt kahdeksantena, vain neljän pisteen päässä lauantaina kohdattavasta Ekenäs IF:sta, joka puolestaan on viidentenä sarjassa. 

Miten jännittävä vaihe tästä runkosarjan lopusta tuleekaan! Kun KPV pelasi torstaina tasan, se pitää nyt kaikki neljä tai viisi joukkuetta sarjataulukossa lähellä toisiaan ja jos me pystymme kaatamaan Ekenäs IF:n lauantaina, pääsemme viimeiseen peliin kaikki edelleen auki. Siten meidän tehtävänä lauantaina on saada kolme pistettä, mistään muusta välittämättä, sanoo SJK Akatemian valmentaja Brian Page heti aluksi. 

EIF on hyvin erilainen joukkue nyt, kuin se oli viimeksi, kun kohtasimme heidät kotonaan. Siellä on uusi valmentaja ja pelitapa on hieman erilainen. He ovat erittäin vaarallinen joukkue, ja heillä on todella hyviä pelaajia joka puolelle kenttää. Siten he ovat todella hyvä joukkue ja meidän pitää vastata siihen, olemalla itse todella vahvoja ja puolustaa yhdessä joukkueena, jatkaa Page. 

Tiedämme, että meillä on laatua joukkueessamme, jolla voimme satuttaa puolestaan heitä. Siten uskon, että tästä tulee tiukka peli. Molemmat joukkueet tarvitsevat voiton. Siitä tulee jännittävää ja kovaa, mutta meillä on takanamme erittäin hyvä esitys tiistailta, jonka varaan pystymme rakentamaan. Uskon, että pystymme siirtämään ratkaisun runkosarjassa viimeiseen peliin, pohtii Page vielä lopuksi. 

SJK Akatemia kaatoi edellisessä kotiottelussa viime tiistaina Pargas IF:n peräti 4-0 luvuin. Siinä ottelussa uudet pelaajat onnistuivat välittömästi, kun hyökkääjä Weslen Júnior teki kaksi maalia ja laitapuolustaja Babacar Fati osui vaihdosta tullessaan kertaalleen. Toinenkaan maali ei hänellä ollut kaukana. Puolustuksessa taas Joona Lahdenmäki pelasi vahvasti täydet minuutit. SJK Akatemian avausmaalin puolestaan teki Oskar Pihlaja, jolle maali oli jo kuudes tämän kauden Ykkösessä. 

Oskar Pihlaja teki kauden kuudennen tiistaina PIF:n verkkoon.

 

Lauantaina vastaan tuleva EIF aloitti tämän kauden Mikko Mannisen valmennuksessa. Manninen kuitenkin irtisanottiin heinäkuussa ja nyt uutena valmentajana on portugalilainen Filipe Pedro. 34-vuotias Pedro tulee Sporting Lissabonin organisaatiosta, eli samasta seurasta kuin SJK Akatemian puolustaja Babacar Fati. Sportingissa Pedro on toiminut eri valmennustehtävissä. Pelit hänen alaisuudessaan onkin alkanut melko hyvin, kun EIF on voittanut neljästä hänen valmentamastaan ottelusta kaksi, ja pelannut kahdesti tasan. Viimeisein tasapeli tuli sarjajohtaja TPS:n vieraana viime viikonloppuna. 

EIF menetti siirtoikkunan aikana ykkösmaalitykkinsä, kun edelleen Ykkösen maalipörssiä 12:sta maalillaan johtava Adam Larsson siirtyi Veikkausliigan Ilvekseen. Lisäksi SJK Akatemiassa piipahtanut maalivahti Mehdi El Moutacim ilmoitti lopettavansa ammattilaisuransa ja hän siirtyi opiskelujen perässä Ruotsiin. 

Vierailijoilla riittää kuitenkin kovia pelaajia, varsinkin kokenut Xhevdet Gela ja maanmiehensä Kosovosta, eli Valdrin Rashica ovat sellaisia. Rashica on joukkueen paras maalintekijä nyt kuudella maalilla, kun Larsson on poissa. Muita kokeneita pelaajia on puolustaja Nnameaka Anyamele, venäläinen keskikenttäpelaaja Stanislav Efimov sekä ranskalainen Karl Madianga.

Ykkösen ottelu SJK Akatemia – EIF lauantaina 27.8. klo 17:00 OmaSp Stadionilla. Liput Lippu.fi-kanavista ja SJK Storesta. Ottelu näkyy lisäksi suorana Ruutu Urheilu-palvelusta, ja selostajana toimii Oskari Koski. Paikalle tulevilta median edustajilta edellytetään akkreditointia sähköpostitse viimeistään lauantaina klo 12:00 mennessä. 

Runkosarjan päätöskierroksella SJK Akatemia matkustaa Lappeenrantaan. PEPO – SJK Akatemia pelataan lauantaina 3.9. klo 16:00 ja tuon ottelun jälkeen Ykkönen jaetaan ylempään ja alempaan loppusarjaan, joissa runkosarjan pisteet jäävät voimaan. Loppusarjoissa pelataan vielä kuuden joukkueen kesken yksinkertainen sarja. Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan, ja toiseksi tullut karsii paikasta Veikkausliigan toiseksi viimeisen kanssa. Ykkösen kolme viimeistä joukkuetta tippuu Kakkoseen kaudeksi 2023. Löydät tulevat SJK Akatemian loppusarjojen ohjelmat SJK:n nettisivujen otteluohjelmista, kun runkosarja on pelattu, ja loppusarjojen ohjelmat valmiit.