123 456 7890

SJK matkustaa Kuopioon Liigacupin otteluun ja kohtaa keskiviikkona 9.2. klo 18:00 alkavassa ottelussa KuPS:n. Peli näkyy suorana Ruutu-palvelusta. 

Molemmille joukkueille keskiviikon ottelu on toinen Liigacupissa, ja kumpikin on toistaiseksi ilman tappioita kaikista talven otteluistaan. KuPS kaatoi Liigacupin avausottelussaan VPS:n luvuin 3-1, ja SJK pelasi omassa Liigcupin avausottelussaan 2–2-tasapelin AC Oulun kanssa. Keskiviikon ottelussa on siten myös panosta, sillä KuPS:lla on voitolla mahdollisuus varmistaa jatkopaikka, ja SJK:lle voitto toisi vähintäänkin hyvät asetelmat ensi viikon lohkovaiheen päätöspeliin VPS:a vastaan. SJK:n edellisestä ottelusta on ehtinyt jo vierähtää pitkälle toista viikkoa, kun viime viikolle sovittu harjoitusottelu ruotsalaista GIF Sundsvallia vastaan peruuntui. Sen jälkeen joukkueen mukaan on liittynyt uutena pelaajana Diego Rojas ja armeijassa olevat nuoret pelaajat ovat päässeet paremmin mukaan harjoituksiin.

–KuPS:a vastaan pelaaminen on aina hyvä mahdollisuus testata itseämme, sillä he ovat yksi parhaita joukkueita tässä maassa. Odotamme innolla kohtaamista, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómez. 

–Meillä on kaikki tarvittavat pelaajat mukana, ja pelaajat ovat pääsemässä parempaan kuntoon ja kamppailemaan pelipaikoista joukkueessa. Tämä viikko on jälleen yksi askel kehittymiseen, Gómez päättää. 

Keskiviikkona vastakkain ovat myös viime kauden Veikkausliigan hopea- ja pronssimitalistit. KuPS oli HJK:n kanssa mukana mestaruuskamppailussa aivan viimeiseen otteluun asti, ja SJK nousi pronssille omassa päätösottelussaan Interiä vastaan. 

KuPS on edelleen tulevalla kaudella yksi HJK:n suurimpia haastajia, ja entisen SJK:n mestarivalmentaja Simo Valakarin johtama joukko on kenties vain vahvistunut viime kaudesta entisestään. Toki KuPS menetti tähtipelaajansa Urho Nissilän Etelä-Korean pääsarjaan, mutta se on vahvistunut maajoukkueesta ja HJK:sta tutulla Sebastian Dahlströmillä, Ilveksestä tulleella Joona Vetelillä, brasilialaisella Gabriel Bisbolla sekä tanskalaisella Clinton Antwilla. Nissilän lisäksi ei muita merkittäviä lähtijöitä ole, ja KuPS onnistui pitämään riveissään molemmat maalivahdit, Suomen maajoukkueen hyökkääjäkalustoon kuuluvan Tim Väyrysen, Latvian Janis Ikaunieksin sekä vahvan puolustuksen Diogo Tomasin ja brasilialaisen Paulo Ricardon johdolla.

SJK:n Liigacupin lohkovaiheen päätösottelu pelataan Wallsport Areenalla lauantaina 19.2. klo 14:45. Myös tuo ottelu näkyy Ruutu-palvelusta. Koska aluehallintovirasto on keventänyt koronarajoituksia alueella, tulee tuohon otteluun näillä näkymin pääsemään myös yleisöä. SJK tulee tiedottamaan tarkemmin ottelun järjestelyistä ja sisäänpääsymahdollisuuksista lähempänä ottelua. Seuraa siis SJK:n kanavia aina ennen tulevia otteluita. 

Kausikortit kaudelle 2022 ovat myynnissä osoitteessa Lippu.fi sekä Torikeskuksen SJK Storessa. SJK Store palvelee arkisin klo 9-16 ja lauantaisin klo 10-15.