123 456 7890

SJK matkustaa sunnuntaina kohtaamaan FC Hakan Liigacupin vierasottelussa. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Eerikkilän urheiluopistolla, ja se alkaa klo 16:00. Peli näkyy suorana maksullisesta Ruutu Urheilu-palvelusta.

Kahden pelatun Liigacup-kierroksen jälkeen, SJK ja Haka ovat tasapisteissä ja maalierokin on sama. SJK on kuitenkin tehnyt enemmän maaleja, joten se on lohkon taulukossa Hakan yläpuolella kolmantena. Pitkä ei ole matka myöskään lohkon piikkipaikalle, sillä kärjessä oleva AC Oulu on vain pisteen päässä ja toisena oleva KuPS edellä keskinäisen pelin perusteella tasapisteissä. SJK kaatui KuPS:lle avauskierroksella, vaikka loi enemmän maalipaikkoja. KuPS kuitenkin onnistui viemään pisteet vapaapotkumaalilla. Viime viikonloppuna SJK esiintyi jälleen vahvasti, ja kaatoi naapuriseura VPS:n hyvällä esityksellä. Liigacupissa pelataan viisi alkulohkon ottelua ja kaksi parasta kuuden joukkueen lohkosta etenee suoraan välieriin.

Olemme tällä hetkellä erittäin tyytyväisiä siihen kehitykseen, mitä olemme ottaneet viikko viikolta. Pari meidän viimeistä otteluamme on jo ollut erittäin ehjiä esityksiä. Olemme siis hyvässä tilanteessa, mutta jatkamme tietenkin edelleen pelin ja joukkueen kehittämistä. Haluamme nähdä joka viikko kehitystä edellisestä, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquin Gómez.

Tämä viikko on ollut myös jo vähän erilainen pelaajien harjoituskuormituksen osalta, kuin aiempiin peleihin valmistavat viikot, jotka olivat todella raskaita. Nyt olemme hakeneet vähän enemmän laatua tekemisessä, joten pelaajat pystyvät kenties toteuttamaan itseään kentällä korkeammalla tasolla sunnuntain ottelussa, Gómez kertoo.

Viime kaudella SJK ja Haka kohtasivat Veikkausliigassa kolme kertaa ja vielä kerran ennen kauden alkua harjoitusottelussa. Haka voitti kauden viimeisen kohtaamisen, mutta kaikki muut päättyivät tasapeliin. Lopulta neljänneksi sijoittunut Haka valmistautuu tulevalla kaudella myös europeleihin monen vuoden tauon jälkeen.

Haka on kova vastustaja, ja se on erittäin hyvin valmennettu joukkue. Siellä on valmennusryhmä tehnyt hyvää työtä, Gómez sanoo.

Heillä on ollut jonkin verran muutoksia pelaajistossa, mutta en usko, että se näkyy heidän otteissaan kovin paljoa. Haka on aina ollut hankala vastustaja meille, ja se antaa meille motivaatiota näyttää parempaa. Viime kauden tulokset heitä vastaan eivät menneet kuten olisimme halunneet, ja siksi haluamme nyt sunnuntaina saada hyvän tuloksen. Ei pelkästään vastustajan vuoksi, vaan haluamme myös nousta lohkon taulukossa, mikä auttaisi meitä pääsemään myöhemmin Liigacupin välieriin. 

SJK:n pelaajistossa on viime viikkoina ollut flunssa-aaltoa, ja Ville Tikkanen on ollut sivussa KPV-harjoituspelissä tulleen loukkaantumisen vuoksi. Tikkanen on jo mukana harjoituksissa, mutta todennäköisesti katselee pelin vielä katsomosta käsin tänä sunnuntaina.

Muutama viime peleistä puuttunut pelaaja on ehkä vielä sivussa tästä ottelusta. He ovat kyllä jo erittäin lähellä pelikuntoa, mutta tässä vaiheessa kautta, emme halua riskeerata ketään, jos he eivät ole täydessä iskussa. Me kuitenkin tiedämme heidän jo esiintyneen aiemmin erittäin hyvin, joten ei ole mitään tarvetta kiirehtiä heitä kentälle nyt. Katsomme jokaisen tilannetta aina lähempänä ottelua, kertoo Gómez vielä lopuksi pelaajatilanteesta.

Päävalmentaja Teemu Tainion ja entisen SJK Akatemian valmentaja Ossi Virran FC Haka oli viime kaudella Veikkausliigassa liekeissä. Se nappasi neljännen sijan ja europaikan kauden jälkeen pelatussa Eurolopputurnauksessa. Kaukana ei ollut myöskään pronssimitalit, sillä Honka oli lopulta vain neljä pistettä vahvempi.

Tainio valittiin kertaalleen Veikkausliigan kuukauden valmentajaksi, mutta kaksi kertaa Veikkausliigan kuukauden pelaajan palkittiin skottihyökkääjä Lee Erwin. Erwin voitti myös Veikkausliigan maalipörssin 20 maalillaan ja hänet valittiin vuoden liigahyökkääjäksi. Haka kuitenkin menetti syömähampaansa, kun Erwin vaihtoi Veikkausliigan yllättävänkin rahakkaaseen sopimukseen Libanonin pääsarjassa. Huomionarvoista on, että Erwin teki puolet Hakan maaleista, ja vaikutti pelaamiseen merkittävästi. Kysymys kuuluukin, pystyykö Haka korvaamaan Erwinin tehot muilla keinoin?

Haka onkin testannut viime peleissä Australian pääsarjaa Brisbane Roarsissa pelannutta, 30-vuotiasta argentiinalaishyökkääjä Juan Lescanoa. Toistaiseksi ei ole vielä valkoista savua noussut Tehtaan kentän piipuista, sopimusuutisten merkiksi Lescanon osalta. Uusina pelaajina Hakaan on kuitenkin jo saapunut Borussia Dortmundin reservijoukkueessa pelannut Haymen Bah-Traoré, Ilveksen Tuure Siira ja FC Interin Ryan Mahuta. 

Liigacupissa FC Haka kaatoi Ilveksen Pirkanmaan derbyssä 1-0 luvuin. Ilves pelasi ottelun viimeisen puolituntisen yhden miehen alivoimalla punakortin jälkeen, ja Oiva Laaksonen iski upean voittomaalin 81.minuutilla kaukaa alueen ulkopuolelta. VPS puolestaan kaatoi Hakan 2-1 numeroin avauskierroksella, ja Haka kaunisteli lukemat maalin päähän vasta ottelun loppupuolella. Ennen Liigacupin alkua Haka kohtasi harjoitusottelussa HJK:n, ja HJK oli siinä vahvempi selvin 4-0 luvuin.

Liigacupin ottelu FC Haka – SJK sunnuntaina 12.2. klo 16:00. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Eerikkilän Urheiluopistolla ja se näkyy suorana Ruutu Urheilu palvelusta. 

SJK:n pelit jatkuvat Liigacupissa lauantaina 18.2. kun AC Oulu saapuu Wallsport Areenalle. Otteluun pääsee kauden 2023 kausikorteilla, yritys- ja osakaskorteilla. Lisäksi kauden 2022 seurakausikortit käyvät. Lippuja myydään myös ovelta. Kausikortit myynnissä Ticketmasterin-kanavissa ja Torikeskuksen SJK Storessa. Löydät kaikki SJK:n talven ja Veikkausliigan ottelut SJK:n nettisivujen otteluohjelmista.