SJK Akatemia lihotti pistesaldoaan yhdellä pisteellä viime viikolla, mikä riitti varmistamaan joukkueelle Ykkösliiga-paikan ensi kaudeksi. Tällä viikolla Akatemia pelaa kauden viimeisen kotipelinsä, kun PK-35 vierailee Seinäjoella sunnuntaina. Kello 15 alkavan ottelun liput myy Ticketmaster. Ottelua voi seurata myös Ruutu-palvelusta. SJK Akatemia 2 puolestaan voitti avausottelunsa Ykkösen karsinnassa, kun FC Inter 2 kaatui maalein 3–1.
SJK Akatemia pelasi perjantaina Ykkösliigassa kohdaten kotonaan sarjajumbo MP:n, joka onnistui nousemaan Seinäjoella 2–2-tasapeliin. Tasapelin myötä Akatemia nousi 28 sarjapisteeseen, mikä varmisti, että Kerho sijoittuu Ykkösliigassa vähintään kolmanneksi viimeiseksi. Näin ollen SJK pelaa varmuudella Ykkösliigaa myös ensi kaudella.
Toiseksi viimeisenä eli karsijan paikalla oleva KäPa on jäänyt SJK:sta yhdeksän pisteen päähän, ja kummallakin joukkueella on pelaamatta enää kaksi ottelua. MP puolestaan on viimeisenä eli suoran putoajan paikalla kolmen pisteen päässä KäPasta. Kahdeksantena olevalla Akatemialla on yhä mahdollisuudet nousta useampi sija ylöspäin, sillä viitospaikalle on matkaa vain neljä pistettä.
MP-ottelussa SJK oli jo lähellä voittoa johdettuaan vääntöä 2–0, mutta vieraat tulivat lopussa rinnalle. SJK:n molemmat maalit syntyivät avausjaksolla. Artur Atarah vei isännät 1–0-johtoon jo 12. minuutilla, ja Emmanuel Akansase iski Kerhon toisen ensimmäisen 45-minuuttisen lisäajalla. MP:n sankarina oli Aapo Hyppönen, joka kavensi heti toisen jakson alussa ja latoi tasoituksen 84. minuutilla.
Tasapeli toi Akatemialle syyskuun ensimmäiset sarjapisteet, sillä alla oli tappiot JäPSille ja FF Jarolle. Edelliset pisteet olivat elokuun viimeiseltä päivältä, jolloin SJK pelasi 1–1-tasapelin SalPan kanssa. Akatemian viimeisestä voitosta on kulunut jo yli puolitoista kuukautta, jonka aikana seinäjokelaiset ovat pelanneet neljä tasapeliä ja hävinneet kahdesti.
Tällä viikolla Akatemia pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa ja koko kauden toiseksi viimeisimmän ottelunsa. PK-35 vierailee Seinäjoella sunnuntaina. Tämän jälkeen edessä on vajaan parin viikon mittainen tauko ennen Ykkösliigan päätöskierrosta, jolloin SJK kohtaa vieraissa Jipon.
PK-35 on Ykkösliigassa kuudentena vain pisteen Akatemiaa edellä. Joukkueiden väliin mahtu SalPa, joka myös on 29 pisteessä. Vantaalaiset ovat olleet viime aikoina vahvassa vedossa, vaikka joukkue kokikin viime lauantaina 0–1-tappion Jarolle. Ennen Jaro-ottelua PK-35 oli kerännyt pisteitä viidestä ottelusta putkeen voittaen SalPan lisäksi kaksi kärkipään joukkuetta, Jipon ja TPS:n. Lisäksi se pelasi tasan JäPSin ja KäPan kanssa.
Akatemian ja PK-35:n kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi pääkaupunkiseudulla 1–1-tasapeliin. Shunta Uchiyaman maali oli viedä kotijoukkueen voittoon, mutta Akatemia nousi rinnalle ottelun lisäajalla, kun Emmanuel Anokye onnistui maalinteossa. Heinäkuussa pelattu toinen kohtaaminen oli Akatemian hallintaa ja päättyi seinäjokelaisille 3–0. Voittomaalista vastasi Eemeli Honkola avausjakson lisäajalla. Bob Nii Armah viimeisteli toisella jaksolla kahdesti.
Akatemia 2 kiinni jatkopaikassa
SJK Akatemia aloitti viikonloppuna urakkansa Ykkösen nousukarsinnoissa, jossa se kohtaa ensimmäisellä kierroksella FC Inter 2:n. Ensimmäinen osaottelu päättyi Akatemia 2:n 3–1-voittoon. Toinen osaottelu pelataan tulevana lauantaina Turussa.
Ensimmäisen osaottelun ratkaisukohta nähtiin puolen tunnin pelaamisen jälkeen, kun Kerho iski kahdesti parin minuutin sisään. Interin Joona Hämäläinen kiskoi ottelun avausmaalin 21. minuutilla, mutta Elari Hautamäki tasoitti 34. minuutilla, ja Eemeli Honkola takoi kotijoukkueen johtomaalin 36. minuutilla. Onni Hänninen iski vielä tärkeän 3–1-osuman ottelun lisäajalla.
Nousukarsinnoissa on mukana kahdeksan joukkuetta, joista kaksi nousee ensi kaudeksi Ykköseen.