123 456 7890

Voitto jätti hyvän maun
TP-Seinäjoki – FC Blackbird 4-0 (3-0)
09 min 1-0 Akseli Metsä-Ketelä
15 min 2-0 Sami Viljanen
31 min 3-0 Veli-Pekka Pajula
55 min 4-0 Roope Takala

TP-Seinäjoki päätti kautensa B-junioreiden Ykkösen Lohko C:ssä helpolla voitolla jyväskyläläisestä FC Blackbirdistä siistissä kamppailussa hieman tummahkossa syyssäässä Jouppilanvuoren Tekonurmella.

Kotijoukkue oli edellisellä kierroksella käytännössä hukannut mahdollisuutensa sarjanousuun hävittyään Jyväskylässä, joten viimeisellä ottelulla oli lähinnä muodollinen merkitys. Siitä huolimatta varsinkin ensimmäinen puoli tuntia oli ihan mukavaa katseltavaa oranssipaitojen liikutettua palloa sangen hyvin.

Ensimmäinen maali nähtiin jo ennen kuin kymmenes peliminuutti täyttyi. Asialla oli kauden yhdeksännen osumansa viimeistellyt Akseli Metsä-Ketelä Sami Viljasen hyvästä esityöstä.

Vain kuusi minuuttia tikitti virtuaalinen aikarauta eteenpäin ja asialla oli ensimmäiseen osumaan tehnyt Sami Viljanen. Näin TP-Seinäjoki otti vartissa kahden maalin johdon ehsotellen sitä vielä kerran ennen taukoa.

Veli-Pekka Pajulan kauden yhdeksäs osuma muutti taukonumerot niin selviksi, että toinen puoliaika olikin vain pelailua ja vaihtokarusellia. Valmentaja Tomasz Arceusz vaihtoi kaikki mahdolliset kenttäpelaajat kehiin ja vain Roope Takalan pusku maali maalinedustan flipperipallosta muutti vielä loppunumeroita.

Kokonaisuutena kotijoukkue oli selkeästi vieraitaan parempi ja sijoittui näin taulukossa kolmanneksi kahden pisteen päähän JJK:sta ja sarjan voittaneesta GBK:sta, joka kärsi muuten ainoan tappionsa juuri TP-Seinäjoelle.

Kokoonpano: Tuomas Karjanlahti, Henri Huilla (41. Joona Lautamaja), Antti Viita C, Veli-Pekka Pajula, Joonas Kuivalainen, Akseli Metsä-Ketelä, Roope Takala (58. Eetu Takala), Sami Viljanen (41. Jesse Sarajärvi), Tuomas Lähdesmäki (63. Pekka Jaskari), Jaakko Vihanta (67. Matti Rajala), Teemu Nimell (61. Joona Niemelä).