123 456 7890

SJK matkaa viikonloppuna Rovaniemelle ja kohtaa RoPS:n sunnuntaina klo 18:30. Ottelu näkyy Seinäjoella suorana ja ilmaiseksi OmaSp Stadionin Kisakatsomossa, Carlsberg Sports Barissa. Ovet siellä aukeavat klo 17:30 ja kaikki ovat tervetulleita. Kotikoneilta ottelua voi katsoa Ruutu+:n maksullisesta palvelusta.

Veikkausliigaa on jäljellä enää neljä ottelua ja Suomen mestari on jo selvillä. HJK varmisti 29. mestaruutensa viikolla pelatussa rästiottelussaan. Sunnuntain otteluun se merkitsee sitä, että toisena oleva RoPS ei enää kamppaile kirkkaimmasta mitalista. Kaikki muu on vielä avoimena ja RoPS kamppailee hopea- ja pronssimitalista sekä sitä myöden europaikasta.

SJK puolestaan on tippumistaistossa. Ero suoran tippujan paikalla olevaan PS Kemiin on kuitenkin jo 10 pistettä, joten käytännössä SJK pyrkii välttämään loppukauden peleissään toiseksi viimeistä karsijan paikkaa. Ero nyt toiseksi viimeisenä olevaan TPS:aan on kaksi pistettä ja heidän yläpuolellaan olevaan IFK Mariehamniin yksi piste. Pisteitä kaivataan ja yhdelläkin voitolla olisi suuri merkitys, kun pelejä on vain vähän jäljellä.

RoPS on menossa kohti mitaleita ja kaipaavat siten pisteitä. Myös meille olisi kolme pistettä erittäin tärkeät ja siksi lähdemme niitä sieltä hakemaan, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

Me tiedämme mitä meiltä vaaditaan ja mitä meidän pitää saavuttaa sunnuntain ottelusta. Mielestäni myös RoPS:lla on pelissä jonkinlaiset paineet. Siten siitä tulee iso ottelu kahden joukkueen välillä, ja molemmat tarvitsevat pisteitä eri syistä, Eremenko jatkaa.

Molemmilla joukkueilla on ollut myös jonkin verran poissaoloja. Mutta kulunut viikko oli meille hyvä. Saimme pelaajia takaisin ja joidenkin pelaajien pikkukolhut paranneltua. Meillä on nyt täysi kokoonpano ja lähdemme hyvässä iskussa kohti Rovaniemeä, kertoo Eremenko lopuksi.

SJK ja RoPS ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kahdesti ja kotikentällä tuli 2-1-voitto, Rovaniemellä RoPS oli parempi 1-0-luvuin. SJK ja RoPS pelasivat vastakkain jo Ykkösessä aikoinaan ja muutenkin kohtaamisia on vuosien saatossa ollut useampia.

Meillä on joka kerta ollut RoPS:n kanssa aika mielenkiintoiset pelit. RoPS on hyvä joukkue ja tällä kaudella he ovat olleet erittäin hyvässä iskussa. Mutta kyllä me sinne menemme pisteitä hakemaan. Me tarvitsemme niitä mielestäni enemmän kuin RoPS, sanoo SJK:n kapteeni ja maalivahti Mihkel Aksalu.

Meidän pitää edetä tässä meidän tilanteessa vain peli kerrallaan, eikä katsella tulevia. Olemme vaikeassa tilanteessa, mutta onneksi meillä on sunnuntaina taas mahdollisuus ottaa kolme pistettä ja jopa jättää tippumistaisto taaksemme. Me emme pysty vaikuttamaan muiden tekemisiin, vaan meidän pitää hoitaa vain omat hommamme tällä hetkellä, jatkaa Aksalu.

RoPS – SJK lauantaina 29.9. klo 18:30.

RoPS yllätti kaikki tällä kaudella

Valmentajaa tälle kaudelle vaihtanut RoPS, joutui kaikissa kauden ennakkoarvioissa sarjan häntäpäähän. Syyksi mainittiin nuori joukkue ja uusi valmentaja Toni Koskela, jota pidettiin liian erilaisena aiemmin RoPS:aa valmentaneeseen Juha Maliseen verrattuna. Malinen peluutti suoraviivaista äijäfutista, kun taas Koskela tuli HJK:n leiristä ja vannoi modernin pallohallintajalkapallon nimiin.

Koskelalla oli kuitenkin suuri etu puolellaan, sillä moni RoPS:n riveissä ennestään ollut pelaaja ja sinne tälle kaudelle siirtynyt, oli ollut Koskelan valmennuksessa jo HJK:n Klubi 04:n riveissä. Koskela tunsi pelaajat ja pelaajat tunsivat hänet.

RoPS myös nappasi aiemmin HJK:ssa loistaneen Taye Taiwon takaisin Suomeen Norjasta ja sai pidettyä maalillaan Antonio Regueron, josta voi jo nyt sanoa, että hän on kauden paras maalivahti. Taiwon johtama puolustus ja Reguero maalissa, on ollut yhdistelmä, joka on kerännyt jo 16 nollapeliä ja päästänyt toiseksi vähiten maaleja HJK:n jälkeen. Tehtyjä maaleja ei ole yhtä paljon kuin muilla kärkijoukkueilla, mutta kun oman pään pitävyyteen voi luottaa, tulee voittoja pienemmilläkin maalimäärillä.

Maalintekovoimaa RoPS hankki kesken kauden, kun Australiaan vuosi sitten lähtenyt Aleksandr ”Boris” Kokko teki paluun RoPS-kannattajien riemuksi. Kokko kuitenkin loukkaantui SJK:ta vastaan pelatussa vierasottelussa ja samalla RoPS myös hävisi OmaSp Stadionilla 2-1-luvuin. Kokon korvaajaksi RoPS hankki SJK:sta Vahid Hambon, joka aluksi näyttikin osuvan mainiosti, tehtyään heti kaksi maalia parissa ensimmäisessä pelissä. Nyt Hambolla on pelejä RoPS:n paidassa kuusi ja niissä on tullut kolme osumaa. Kokko myös toipui vammastaan ja on jälleen mukana. RoPS teki myös sopimuksen viime kaudella SJK:ssa pelanneen Erfan Zenelin kanssa ja Zenelin tehtävänä on ruokkia keskityksillään Hamboa sekä Kokkoa kärjessä. Joukueen paras maalintekijä on kuitenkin laitapelaaja Lassi Lappalainen, joka on osunut kuusi kertaa tällä kaudella. 20-vuotias Lappalainen on lainapelaaja HJK:sta.

RoPS:n kaksi edellistä peliä ei ole sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan. Edellinen ottelu HJK:ta vastaan päättyi 0-3-tappioon ja KuPS:n kanssa pisteet tasattiin 1-1-tuloksella. HJK:ta vastaan keskuspuolustaja Jems Geffrard sai punaisen kortin ja Juuso Hämäläinen kauden viidennen keltaisen ja molemmat ovat nyt sivussa SJK:ta vastaan pelikiellon vuoksi. Taye Taiwo on ollut loukkaantuneena, mutta häntä odotellaan takaisin juuri tähän otteluun. Samoin keskikentällä Eetu Muinonen on tekemässä paluuta loukkaantumisensa jälkeen.


SJK on niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa

SJK vierailee Rovaniemellä tälle kaudelle nyt toista kertaa. Edellinen kohtaaminen päättyi kotijoukkueen 1-0-voittoon. Seinäjoella SJK oli parempi 2-1-luvuin. Kaikkiaan SJK ja RoPS ovat kohdanneet historiassaan 20 kertaa, kun mukaan lasketaan myös cup-ottelut sekä kauden 2012 Ykkösessä pelatut ottelut. SJK on voittanut niistä 12, RoPS 6 ja kahdesti on pelattu tasan. SJK on myös vienyt kaikista 11:stä Rovaniemellä pelatusta ottelusta kuusi nimiinsä, kun RoPS:n voittanut kotonaan vain kolmesti. Maalit on SJK:n hyväksi 33-22.

Tähän otteluun SJK joutuu ilman kauden parasta syöttäjäänsä Emile Paul Tendengiä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Tendengin osalta kausi on jo paketissa loukkaantumisen vuoksi, eikä hän ehdi kuntoon kauden loppuun mennessä. SJK:lta on sivussa varmuudella myös koko kauden missannut Obed Malolo sekä Billy Ions. Ionsin loukkaantumistilanteeseen saadaan selvyyttä ensi viikon alussa ja Malolo on tekemässä paluuta kentille lähiviikkoina. Sivussa on myös nuori puolustaja Ville Tikkanen, jolla hänelläkin on ollut alarajaavammaa, mutta myös hän on tekemässä paluuta kentille.

Rovaniemelle saadaan mukaan joka tapauksessa täysi kokoonpano ja tarvittaessa mukaan voidaan ottaa pelaajia SJK U23:n riveistä, joiden kausi Kakkosessa päättyy aiemmin lauantaina Oulussa.

SJK pelaa seuraavan ottelun ensi viikon lauantaina Seinäjoella, kun se isännöi OmaSp Stadionilla 6.10. klo 18:00 alkavassa iltaottelussa FC Honkaa. Tuon ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK Shopissa sekä SJK:n verkkokaupassa. Sen jälkeen Veikkausliiga jää vielä kerran maajoukkuetauolle ja loput kaksi peliä pelataan sunnuntaina 21.10. Helsingissä HJK:n vieraana ja lauantaina 27.10. FC Interin tullessa vieraaksi OmaSp Stadionille.