123 456 7890

Aiemmin julkaisimme SJK:n kauden 2016 numeroina ja nyt käydään koko päättynyt kausi läpi videoiden ja kuvien avulla. Kaikki SJK:n pelattujen otteluiden otteluraportit löytyvät SJK:n sivujen omasta osiostaan nimellä Kausi 2016. Siellä on myös suurimmaksi osaksi mukana otteluiden videokoosteet, kotiotteluiden videoidut lehdistötilaisuudet sekä valokuvia. Videoita löyy myös SJK:n Youtube-kanavalta ja kuvia SJK:n Instagramista, sekä SJK:n Facebook-sivujen kuvat osiosta.

SJK:n kausi alkoi Suomen mestarina jo marraskuussa, kun seuraan tuli uusia pelaajia.
Kultajuhlia vietettiin kuitenkin vielä ensin Seinäjoen torilla ja samalla jaettiin muun muassa Kloppien Kannu vuoden pelaajaksi valitulle Mihkel Aksalulle.

Nuori Aleksis Lehtonen siirtyi Seinäjoelle JJK:sta, ja Norjasta Suomeen palasi maajoukkuepuolustaja Jarkko Hurme.

SJK julkaisi marraskuussa myös tukun jatkosopimuksia, muun muassa Cedric Gogouan aiempi sopimus sai lisää jatkoa. Entinen SJK-kapteeni Chris Cleaver oli siirtynyt valmennuspuolelle, mutta marraskuussa hän ilmoitti siirtyvänsä pelaajien skouttaus- ja agenttipuolelle, sekä muuttavansa takaisin kotimaahansa Englantiin.

Joulukuussa alkoi taas treenit kevyesti ja valmistautuminen kauteen 2016. SJK valittiin vielä Vuoden Joukkueeksi Suomen Urheilugaalassa ja SJK:n päävalmentaja Simo Valakari oli vaimoineen kutsuttuna Linnanjuhliin.

Kannattajat jakoivat joulukuussa palloja lapsille yhdessä pelaajien kanssa. SJK sai useita palkintoja ja uudet pelaajat Tapio Heikkilä ja Youness Rahimi siirtyivät seuraan.

Tammikuun alussa useita pelaajia kutsuttiin Suomen maajoukkueeseen. Treenit jatkui virallisesti 6.1. ja kausikortteja seuraavalle kaudelle oli myyty jo tuhat.

SJK matkusti leirille Saudi-Arabiaan, missä se kohtasi Aasian suurseura Al-Hilalin 14.1. pelatussa harjoitusottelussa.

Tammikuussa varmistui myös Cedric Gogouan siirto Serbian Partizaniin. Valmentaja Brian Page ja pelaajat Tarmo Kink sekä Suomifutiksen kuumimpiin tähtiin kuuluva Alexei Eremenko junior siirtyi SJK-paitaan.

Helmikuun alussa juuri seuraan tullut Tapio Heikkilä lähti yllättäen joukkueesta ulkomaansiirtopykälän avulla. Ura jatkui Norjan Startissa. Myös SJK matkusti norjaan ja pelasi Aalesundissa harjoitusottelun.

Roope Riski siirtyi SJK-paitaan seurahistorian ensimmäisellä maksetulla siirtosummalla Norjan pääsarjasta. Simo Valakarille puolestaan kirjoitettiin pitkä nelivuotinen jatkosopimus.

Helmikuussa tuli lisää uusia pelaajia, kun Matej Hradecky, Elhadji Kane ja kokenut Abdoulaye Meite tulivat seuran. Samalla SJK varmisti Liigacupin finaalipaikan ja OmaSp Stadion sai nimensä.

Maaliskuussa SJK lähti puolentoista viikon harjoitusleirille Marbellaan ja joukkueen kapteenisto valittiin. SJK kohtasi Marbellassa harjoitusotteluissaa HJK:n ja espanjalaisen RB Linensen.

SJK julkisti seurana ensimmäistä kertaa voitollisen tuloksen maaliskuussa ja hävisi Liigacupissa harmittavasti rangaistuspotkuilla. Finaali oli kilpailun historian viimeinen ja se pelattiin Seinäjoella Wallsport Areenalla. Uusi Suomen Cupin lohkovaihe korvaa tulevaisuudessa Liigacupin.

SJK kohtasi maaliskuun lopussa Ruotsissa pääsarjajoukkue Kalmar FF:n kauden kenraaliharjoituksena toimivassa harjoitusottelussa ja paljon pelaajia oli loukkaantuneena. Pelissä nähtiin myös lisää loukkaantumisia.

Matti Klinga siirtyi SJK-paitaan HJK:sta aivan kauden avauksen kynnyksellä. SJK:n sarja-avaus Interiä vastaan kuitenkin siirrettiin, koska Turussa ei ollut olosuhteet kunnossa, siten kausi alkoi vasta viikkoa myöhemmin PS Kemiä vastaan.

Huhtikuussa vietettiin OmaSp Stadionilla harjakaisia. Samalla kerrottiin että SJK oli myynyt ennätyksellisesti lähes 1600 kausikorttia.

Huhtikuu muuttui ilosta synkäksi, sillä ensin tuli kabinettipäätös pelipassiasiasta ja SJK pyysi virhettä anteeksi. Joupiskalla pelatuista otteluista SJK sai tililleen niin ikään pelkkiä tappioita.

Tokokuussa seuraan juuri tullut Alexei Eremenko lähti ja lopetti peliuransa. Puolustaja Abonima puolestaan liittyi seuraan. SJK voitti ensimmäisen ottelunsa 5.5. pelatussa Keskuskentän avauksessa. Toki SJK voitti myös sarja-avauksen Kemiä vastaan kentällä, mutta sarjataulukkoon ensimmäinen voitto saatiin vasta toukokuussa.

Kesäkuussa keskuskenttä hyvästeltiin ja ensimmäiset harjoitukset pidettiin OmaSp Stadionilla. Stadionin avajaisottelu myytiin loppuun viikkoa ennen peliä. SJK eteni Suomen cupissa välieriin ja lopulta finaaliin. Kuukauden pelaajaksi valittiin Roope Riski ja tuo oli koko kauden ainoa SJK-pelaajan valinta kuukauden pelaajaksi. Kuukauden joukkueisiin pelaajia valittiin useampia.

Heinäkuun alussa SJK otti ensimmäisen voiton OmaSp Stadionilla, kun tuolloin vielä Shefki Kuqin valmentama PK-35 Vantaa kaatui. Talvella mukaan liittynyt Tarmo Kink siirtyi Unkarin pääsarjaan. Heinäkuussa SJK pelasi historiansa ensimmäistä kertaa Mestareiden Liigaa ja ensimmäistä kertaa Seinäjoella pelattiin UEFA:n Euro-otteluita. SJK:n matkaa kohti Eurooppaa seurattiin kolmiosaisessa dokumentissa, jonka kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin ISTV:ssä. Kolmas ja viimeinen osa on kuvattu pelien jälkeen.

Heinäkuussa SJK voitti Veikkausliigassa kolme ottelua ja hävisi vain yhden. Elokuussa tahti jatkui, kun SJK voitti kaikki kolme kotiotteluaan ja hävisi kahdesti vieraissa.

Elokuussa myös Marc Vales, Billy Ions, Aimar ja Juhani Ojala tulivat joukkueeseen. Meiten sopimus purettiin.

Syyskuussa vietettiin OmaSp Stadionin viralliset avajaiset juhlakonsertin muodossa. OmaSp Stadionilla pelattiin myös U21-EM-karsintojen Suomi – Saksa -ottelu. SJK:ta Suomen paidassa edustivat Matej Hradecky, Matti Klinga ja Youness Rahimi. SJK:n Respect- palkinto annettiin Apollolle.

SJK voitti syyskuun lopussa historiansa ensimmäisen Suomen Cupin ja sitä juhlittiin myöhemmin vielä Torikeskuksessa. Saavutuksesta tulikin SJK:n kauden kohokohta.

HUUHKAJATV:N VIDEO SUOMEN CUPISTA

Lokakuussa valittiin ennätysmäärä SJK:n pelaajia eri maajoukkueisiin. SJK:ssa kaksi kautta pelannut Jussi Vasara ilmoitti lopettamisesta ja miehelle pidettiin tunteikkaita jäähyväisiä. Vasara antoi myös tunteikkaan haastattelun SJK TV:lle.

Lokakuussa tuli SJK:n kausikortit kaudelle 2017 myyntiin. SJK-bussi esiteltiin ja pelattiin viimeinen kotipeli, sekä kauden päätösottelu. Päätösotteluun matkusti Seinäjoelta ennätysmäärä kannattajia, kun jopa 700 SJK-kannattajaa kannusti Sonera Stadiumin pohjoispäädyssä. SJK sai ottelun jälkeen kaulaansa Veikkausliigan pronssimitalit.

Kiitos vielä kerran kaudesta 2016 kaikille! SJK aloittaa harjoitukset taas joulukuussa ja jo tammikuussa 2017 SJK pelaa Suomen Cupin lohkovaihetta. Älä unohda ostaa kausikorttia ennen sitä. Kausikortilla pääset Suomen Cupin otteluihin ja ensi kesän Veikkausliigan otteluihin OmaSp Stadionilla. Kausikortit myynissä SJK:n verkkokaupassa.