SJK Akatemia murjoi naapuriseura Vasa IFK:n tylyin 9-1 luvuin Kakkosen ottelussa OmaSp Stadionilla sunnuntai-iltana.
123 456 7890

SJK Akatemia murjoi naapuriseura Vasa IFK:n tylyin 9-1 luvuin Kakkosen ottelussa OmaSp Stadionilla sunnuntai-iltana. Samalla sarjan kärkipaikka vankistui entisestään. Itse pelissä onnistumisia tuli koko joukkueelle. Pelkästään maalintekijöitä oli kahdeksan, ja vain Kingsley Ofori onnistui tekemään kaksi maalia. Ottelun hahmo oli Valtteri Olsbo, joka oli syöttämässä pariakin maalia ja teki itse yhden. Lisäksi ilonaiheita oli vaihdosta loukkaantumisten jälkeen kentälle palanneen Oskar Pihlajan osuma sekä helmikuussa 17 vuotta täyttäneen Endrit Rrustemin uran ensimmäinen osuma Kakkosessa ja SJK Akatemian paidassa. Salon Palloilijoista viime kaudella Seinäjoelle siirtynyt Rrustemi teki maalinsa vieläpä ensimmäisellä kosketuksella, tultuaan juuri sisään vaihdosta. Seuraavaksi SJK Akatemia matkustaa ensi sunnuntaina Ouluun OTP:n vieraaksi. Se on samalla kärkikamppailu, sillä OTP on kolmantena, kolmen pisteen päässä SJK Akatemiasta, kun viisi ottelu on pelattu. Toisena on Oulun Hercules kahden pisteen päässä.

SJK Akatemia – VIFK 9-1 (5-1)
1-0 10 min Valentín Gasc
2-0 12 min Robbie Malolo
3-0 14 min Robin Sid
3-1 19 min Emmanuel Igboeri
4-1 21 min Kingsley Ofori
5-1 35 min Denys Oliinyk
6-1 68 min Oskar Pihlaja
7-1 73 min Valtteri Olsbo
8-1 78 min Endrit Rrustemi
9-1 88 min Kingsley Ofori

SJK Akatemia aloitti maalinteon, kun peli oli vanhentunut vasta kymmenisen minuuttia. Kotijoukkue iskikin nopeaan tahtiin kolme osumaa, ja vierailijakin vielä yhden, ennenkuin 20 minuuttia oli täynnä. Avausmaalin teki Valentín Gasc Denys Oliinykin syötöstä. Seuraava maali tuli kulman jälkeen, kun pallo tuli hyvin maalille ja pallo osui ensin ylärimaan Joel Laitisen puskusta. Robbie Malolo ehti irtopalloon ensin ja puski sen verkkoon. Kolmannessa maalissa Valtteri Olsbo antoi kovan syötön maalin eteen, missä Malolo koitti sijoittaa suoraan sisään. VIFK-maalivahti kuitenkin torjui, mutta pallo pomppasi suoraan Robin Sidille ja tämä laittoi sen läheltä sisään. VIFK:n maali tuli, kun SJK Akatemian maalilla William Rosenlöf piti palloa hiukan liian kauan jaloissaan, ja vaarallinen kärkimies Emmanuel Igboeri nappasi sen ja laittoi maaliin.

21. minuutilla syntynyt Kingley Oforin maali oli komea. Siinä Valtteri Olsbo antoi erinomaisen syötön kaukaa, lähes keskiviivan tuntumasta Oforille suoraan jalkaan kuudentoista kaarelle. Ofori oli kolmen VIFK-pelaajan keskellä, mutta sai silti pallon hienosti haltuun ja harhautti puolustajan sekä veti ristikulmaan.

Seuraavaa maali saatiin odottaa muutama minuutti pidempään, ja siinä Denys Oliinyk järjesti näytöksen VIFK:n boksissa, harhauttaen ainakin neljä pelaajaa sekä maalivahdin, pökäten pallon tyhjään maaliin. Tilanteessa oli Oliinykilla hieman onneakin, mutta hieno yksilösuoritus joka tapauksessa. Tauolle mentiin 5-1 lukemissa.

Toisella jaksolla molemmilta joukkueilta oli jo enin yritys poissa, lukuunottamatta puoliskon ensi minuutteja, joihin VIFK tuli kovaa ja järjesteli pari tilanteen poikasta.

58. peliminuutilla SJK Akatemia otti edustusjoukkueesta peliaikaa hakeneet pelaajat, Mehmet Hetemaj’n, Denys Oliinykin ja Robin Sidin pois. Tilalle tuli loukkaantumisestaan toipunut Oskar Pihlaja, lauantaina ylioppilaslakin saanut Oliver Günes ja Berat Akdogan. SJK:n kapteeni Hetemaj’lle peli Kakkosessa oli harvinaista herkkua, sillä hän oli pelannut viimeksi Kakkosessa vuonna 2005. Hetemaj toipuu ennen kautta tehdystä operaatiosta ja minuutit olivat tarpeen.

Ja samantien vaihdosta sisään tullut Oskar Pihlaja pääsi maalintekoon, saatuaan pallon laitaan keskialueella. Hän karkasi puolustajalta ja laittoi pallon komeasti taka-alakulmaan. Maali maistui loukkaantumisten vuoksi viime pelistä sivussa olleelle Pihlajalle, joka oli talvella joukkueen tehokkain pelaaja.

Valtteri Olsbo pääsi maalintekijälistalle sivuvaparista tulleella maalilla. Hän antoi vaparin kovaa maatapitkin maalin eteen, missä Gasc juoksi siihen, mutta antoi sen mennä suoraan taka-alakulmaan.

8-1 maali oli merkityksellinen, sillä sen teki vaihdosta sisään tullut, tänä vuonna 17 vuotta täyttänyt Endrit Rrustemi. Salon Palloilijoiden kasvatti, ja viime vuonna SJK:n riveihin siirtynyt Suomen poikamaajoukkuepelaaja teki sen ensimmäisellä kosketuksella ja se oli samalla hänen ensimmäinen maalinsa Kakkosessa ja SJK Akatemian paidassa. Maali tuli sivuvaparin jälkeen maalin edustan ruuhkasta.

Kingsley Oforista tuli ensimmäinen toisen maalin pelissä tehnyt pelaaja, kun 88.minuuttia oli pelattu. Hän sai erinomaisen syötön siihen keskikentältä Tuukka Pahkalalta. 9-1 maali oli myös ottelun viimeinen ja peli päättyi heti kun 90 min tuli täyteen.

SJK Akatemia: William Rosenlöf MV, Mehmet Hetemaj (58’ Berat Akdogan), Joel Laitinen, Kaarlo Rintamäki, Valtteri Olsbo, Robbie Malolo (74’ Tuukka Pahkala), Valentín Gasc, Robin Sid (58’ Oskar Pihlaja), Daniel Säily (77’ Endrit Rrustemi), Denys Oliinyk (58’ Oliver Günes) ja Kingsley Ofori.