123 456 7890

RoPS on Kiistalan työn tulos
Perjantaina Seinäjoelle Suomen Cupin 5. kierroksen otteluun saapuva Rovaniemen Palloseura on hyvin pitkälle seuran johtohahmon Jouko Kiistalan luoma joukkue. Monen mielestä kyseessä on vain palkkasoturiarmeija, mutta RoPS:n kohdalla se on huomattavasti helpommin ymmärrettävissä kuin usein alempisarjalaisten.

Huippupelaajien saaminen “jänkhälle” ei ole mikään helppo juttu ja Kiistalalta löytyy selkeitä visioita, syitä ja seurauksia sille, miksi RoPS on sen näköinen kuin on.

“On selvää, että meillä ei pelaajakanta riitä muuten Veikkausliigaan. Olemme ottaneet tietyn kannan siihen, miten tätä juttua tehdään ja se on myös hyväksytty täällä. Sitä paitsi on ihan sama hakeeko pelaajaa 500 vai 5000 km päästä. Siellä 5000 km päässä niitä pelaajia on selvästi enemmän kuin täällä. Meillä runkona on yhteydet Sambiaan ja se on toiminut”, kertoo Kiistala.

Kun huipulla pelataan, ei ole oikeastaan mitään merkitystä sillä minkä maan passi kädessä on. Kun pelaillaan jossain muualla, on kyseenalaista, että tuodaan tajuton määrä pelaajia muualta.

“Jos alasarjoissa ryhdytään palkkaamaan ulkomaalaisia, pitää olla selkeä ajatus siitä, miksi ja mitä varten ja mihin ollaan menossa. Ei niitä ulkomaisia pelaajia kannata tuoda vain sen takia, että tuo niitä ja sitten jää kierteeseen”, painottaa Kiistala myöntäen, että joskus ulkomaalaisten pelaajien tuominen on moista lottoa.

“Meillä pistettiin runko kasaan viime vuonna ja tällä kaudella meillä on pitkiin, pitkiin aikoihin paras joukkue kasassa. Taidollisesti ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista joukkueistamme. Tiesin jo sarjaan lähdettäessä, että meillä on mahdollisuus voittaa jokainen joukkue liigassa. Siinä mielessä en ole kauhean yllättynyt alkukaudestamme. Laskin kyllä, että siellä on pari-kolme joukkuetta, jotka pitkässä juoksussa ovat edellä meitä, mutta hyvänä päivänä pystymme pärjäämään heillekin”, väittää Kiistala ja on kiistatta oikeassa, ovathan noista kahdesta-kolmesta joukkueesta Tampere United ja Turun Palloseura ehtineet jo hävitä RoPS:lle.

Suomalaisen median valtavirrassa moni epäili esimerkiksi Mika Nurmelan hankintaa, mutta voisi hyvällä omalla tunnolla väittää, että ne jotka epäilivät, eivät todellakaan tunne sen enempää Nurmelaa kuin Kiistalaakaan.

“Kyllähän Nure oli meille se ykköshankinta ja todellinen täsmähankinta. Moni epäili häntä ja hänen motiivejaan, mutta meille tämä oli iso asia”, vahvistaa Kiistala.

RoPS on ollut kolmeen eri otteeseen Suomen Cupin finaalissa ja kertaalleen päässyt kannattelemaan kannua. Vaikka Euroopan kentille onkin lyhin tie juuri cupin kautta, on kilpailu RoPS:lle todella raskas.

“Kaiken kaikkiaan tämä on meille tärkeä juttu ja haluamme menestyä. Haluamme ehdottomasti päästä pelaamaan cupissakin kovia pelejä, mutta jos lähdetään sieltä nollapisteestä, eli alkukierroksilta, niin onhan tämä meille rasite. Nämä reissut Pohjanmaalle nyt ovat meille vielä sopivan mittaisia, mutta kun ryhdytään käymään etelässä, ne alkavat olla pitkiä”, Kiistala sanoo.

“Tämä on kuitenkin oikotie Eurooppaan ja me olemme sinne tätä kautta päässeet aiemminkin. Kolme kertaa on pelattu finaalissa ja se on aina iso juttu niin faneille kuin pelaajillekin. Siinä on aina erilaista tunnelmaa kun pelataan cupin loppuottelua”, jatkaa yksi suomalaisen jalkapallon todellisista päälliköistä.

Kerhosta ei RoPS-pomolla ole sen tarkempaa käsitystä, mutta Kiistala kyllä tuntee taustat, eli sekä Sepsi-78:n, että TP-Seinäjoen.

“Aika heppoinen on mielikuva tällä hetkellä SJK:sta. Tietenkin sen verran tiedän, että aikalailla oman kylän pojilla ollaan matkassa. Siellä on kuitenkin takana kaksi vanhaa seuraa ja omaa juniorityötä hyödynnetään”, kuvailee Kiistala ajatuksiaan Kerhosta.

Kiistalaa on usein, varsinkin etelän suunnasta, mollattu. Voisi väittää, että useimmissa tapauksissa aiheetta. RoPS tuntuu olevan piikki etelän seurojen lihassa, mutta se ei lappilaisia haittaa. Pikemminkin voisi ulkopuolisen silmin väittää, että se on jopa nautinto. Seura on tunnettu aina vakavaraisena ja sellaisena, joka hoitaa asiansa kunnolla joka suuntaan.

“Kyllä tässä on pakko rahojen perään katsoa kun ne eivät ole omia. Jos ne omia olisivat, niin sittenhän niitä voisi heitellä menemään”, naurahtaa Kiistala, joka on ollut luomassa jykevän kivijalan paikallisen seuran menestykselle.

Aluksi oli toiveena pelata tämä cup-ottelu kesäkuun 10. päivänä, mutta ei Rovaniemellä mitään itkuraivareita saatu pelin siirtymisestä perjantaille.

“Ei se niin iso ongelma ole. Uskon, että saamme ihan hyvän joukkueen jalkeille ja parhaalla mahdollisella porukalla tullaan. Siinä on muutama kaveri, jotka ovat silloin vielä lomilla, mutta ei sen mikään ongelma pitäisi olla. Pelaajat treenaavat torstaina, enkä minä usko, että pelitaidot ovat viikon lomalla mihinkään kadonneet. Kyllä me tämän tilanteen ymmärrämme. Perjantaina tullaan paikalle, eli emme lähde aikaisemmin reissuun”, lisää Kiistala.

Seinäjoen Jalkapallokerholle on hieno juttu saada loistavasti kautensa aloittanut RoPS kylään cupissa. Tällaiset ottelut ovat aina alempisarjalaiselle niitä omia “cup finaaleja”.

“Muistan kyllä, ettei siellä ole liigajoukkueilla helppoa ollut. Eikös KuPS pudonnut ja TamU oli aika tiukoilla?”, aprikoi Kiistala.

Niinhän siinä silloin taannoin kävi. Nyt toivotaan, että myös RoPS on tiukoilla. Enemmänkin. Toivotaan, että matsi on hyvä ja “musta tuntuu”.op”