123 456 7890

Parasta antia oli jatkopaikka
KPV/2 – SJK 0-4 (0-0)
47 min 0-1 Mikko Ylihärsilä
51 min 0-2 Ville Pajula (rp)
65 min 0-3 Mikael Muurimäki
88 min 0-4 Teemu Penninkangas

Seinäjoen Jalkapallokerho teki vain tarvittavan hakiessaan jatkopaikan Suomen Cupissa Kokkolan Kipparihallista. Isäntäseura, Kokkolan Pallo-Veikot/2 pisti kuitenkin nuorella joukkueellaan hanttiin ihan vakavamielisesti ja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla sai vieraansa näyttämään ajoittain melko jalattomilta liikutettuaan palloa ja luotuaan jopa muutamia paikkoja.

KPV/2 oli edennyt neljännelle kierrokselle pudottamalla Esse IK/2:n, KoFF/PeIK:n ja IFK Jakobstadin, eikä todellakaan suotta. Vaikka nuorukaiset pelaavatkin A-junioreiden Ykkösessä ja Kutosessa, esiintyiväöt he erittäin miehekkäästi.

Ensimmäinen puoliaika aiheutti jonkinasteisen dejavu-ilmiön. Peli oli kuin monistekopio VPS-j -ottelun ensimmäisestä puoliskosta. Samoin oli onneksi toinenkin, sillä vieraat iskivät neljä kertaa ratkaisten ottelun lopulta selvin numeroin.

Ensimmäisellä puoliajalla ottelussa muutaman melko harkitsemattomankin harharetken tehnyt maalivahti Petri Tuomela joutui ihan oikeisiin torjuntahommiinkin ja saipa pienen hetken glooriaa toisella puoliajalla torjuttuaan itse aiheuttamansa rankkarin 72. minuutilla. Siinä vaiheessa vieraat olivat onneksi jo tehneet kolme maalia ja menneet menojaan.

Ensimmäisellä puoliajalla myös vierailla oli muutama paikka ja erotuomariston erittäin luovat, rahtusen kyseenalaiset ja melko värikkäät ratkaisut veivät pari pilkkua ja yhden päivänselvän maalin. Onneksi näillä pienillä huolimattomuuserheillä ei ollut lopputuloksen kannalta muuta merkitystä kuin se, että kotijoukkue pysyi pelissä mukana koko ensimmäisen puoliajan.

Toisen puoliajan alussa Kerhon diesel oli saatu lämmitettyä siihen kuntoon, että rytmi löytyi heti. Taisipa olli Timo Rauhala, joka pisti pallon paluun tehneen Mikko Ylihärsilän jalkaan rangaistusalueen rajalle, mistä “Myhi” kiepautti pakin nakkikioskille ja tulitti upeasti hyvän ottelun pelanneen Valter Kankaan yli takakulmaan johtomaalin.

Eikä mennyt maalista kuin kolme minuuttia ja “Myhi” oli uudelleen pahanteossa. Nyt ajo rangaistusalueelle tuotti niin päivänselvän rankkarin, ettei erotuomari voinut jättää sitä puhaltamatta. Pilkulle asteli poikkeuksellisesti Ville Pajula, joka vei vierata varmasti kahden maalin johtoon.

Lopullinen sinetti kamppailulle tuli 65. minuutilla Ville Ylisen löydettyä hyvällä kesollaan Mikael Muurimäen vapaana rankkualueella. “Mikki” kiitti, kumarsi ja pokkasi tilillee jälleen yhden maalin.

Vaikka vieraat toisella puoliajalla veivät ja isännät jäivät hieman vikisevämpään rooliin, ei kokkolalaisten tarvitse esitystään hävetä. Kerho pelasi toisen jakson ihan siedettävästi ja olikin ilahduttavaa, että jo JBK:ta vastaan uransa ensimmäisen edustusjoukkuemaalin tehnyt Teemu Penninkangas sai nyt hanat auki myös virallisessa matsiss. Ensin “Penni” kajautti pallon ylähirteen 84. minuutilla ja 88. minuutilla oli sitten vuorossa loppunumeroiden ehsotelu 4-0:aan.

Numerot olivat selvät, mutta kaiken rehellisyyden nimissä on sanottava, että tällä pelillä ei Kakkosessa paljon pisteitä tule. Toisaalta, tiedossa oli, että vastassa on junnujoukkue, joten asenne saattoi olla ihan valmiiksi jo pikkuisen ylimielinen. Niinhän ei toki saa olla, mutta ihmismieli nyt vain on sellainen, että näin joskus käy.

Tärkeintä Kokkolan reissun antia oli tietenkin jatkopaikka. Nyt vain odotellaan arvontaa, jonka päivänmääräkään ei ole vielä tiedossa. Kai se sitten sieltä tulee. Ajallaan. Tai joskus.

SJK: Petri Tuomela (v), Timo Rauhala, Tiitus Lehtinen, Jaakko Lampi, Ville Pajula, Ville Ylinen, Toni Kujala (v, 73. Saku Koskinen), Miikka Tuovila, Mikael Muurimäki (73. TeemuPenninkangas), Juha Etelä-Aho, Mikko Ylihärsilä (58. Nuutti Panula)