123 456 7890

Kerhon A SM-sarjaan
OPS-j – SJK 1-6 (1-2)
13 min 1-0 Joonas Pahkala
27 min 1-1 Juho Pajula
30 min 1-2 Juho Pajula
55 min 1-3 Teemu Penninkangas
76 min 1-4 Teemu Penninkangas
86 min 1-5 Toni Koivusaari (rp)
89 min 1-6 Saku Koskinen

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit varmistivat nousunsa ikäluokan SM-sarjaan kaatamalla Ykkösen ;Lohko C:n jumbojoukkueen, OPS-juniorit, vieraissa selkein numeroin. Voitto varmisti sarjan voiton ja historiallisen nousun suhteellisen helposti, sillä samaan aikaan pahin kilpakumppani, Kokkolan Pallo-Veikot, romahti totaalisesti Rovaniemellä. Näin jopa tasapeli olisi riittänyt Kerholle.

Ottelun alku ei kuitenkaan erityisen juhlavaa iltapäivää nuorisolle luvannut, sillä ensimmäisen vartin kotijoukkue painoi ja vieraat olivat pahassa lirissiä. Liekö ollut niin, että nousua jännitettiin sitten sen verran, että korvienvälinen pururata oli helteistöä huolimatta huurteessa, sillä OPS-j meni ottelussa johtoon 13. minuutilla Joonas Pahkalan toimesta ja kertaalleen oli pallo myös Toni Koivusaaren vartioiman maalin ylähirressä.

– Siinä saattoi ottelun tärkeys hiukan painaa, en tiedä. Ihan täydessä pyörityksessä me kumminkin olimme, mutta oli onni, ettei siinä tullut toistakin maalia. Lopultahan peli oli kuitenkin läpihuutojuttu, tilitti joukkueen vastuuvalmentaja, Esa Haanpää.

Kerho nousi tasoihin 27. minuutilla, jolloin Teemu Penninkangas pelasi hyvän käytäväpallon Juho Pajulalle, joka iski kauden 12. maalinsa tasoittaen ottelun.

“Pujo” oli uudelleen asialla vain kome minuuttia tasoituksen jälkeen. Tällä kertaa Saku Koskinen pelasi “Pujon” läpiajoon ja näin kauden 13. maalin näki päivänvalon. Tuon osuman jälkeen ei enää tainnut olla epäselvää, kuka vie ja kuka vikisee.

Toista puoliaikaa oli ehditty pelata kymmenen minuuttia, kun lopun alku alkoi OPS-junioreiden kannalta. Ville Luomapuro pelasi pallon hienosti Juho Pajulalle, joka puolestaan pelasi Teemu Penninkankaan karkuteille. Näin lukemat ehostuivat Kerhon kannalta parempaan suuntaan ja kun sama mies oli asialla 76. minuutilla Jarno Takamäen hienon käytäväpallon jälkeen, alkoi homma olla taputeltu-

Neljä minuuttia ennen loppua maalivahti Toni Koivusaari sai kunnian käydä iskemässä pallon pilkulta sisään isäntien alakerran kaadettua karkuteillä olleen Teemu Penninkankaan. “Koivari” sijoitti pallon harkitusti huikealla tykillä ihan keskelle maalia veskarin kainalon alta sellaisella voimalla, että peliväline jaksoi juuri ja juuri ihan maaliin saakka. Eipä siinä silti, kaikki lasketaan, kuten vielä minuutti ennen loppua syntynyt kuudeskin maali, jonka viimeisteli Saku Koskinen Kalle Taimin esitysöstä.

– Tiedettiin, että olemme paljon parempi joukkue ja uskoimme koko ajan tekemiseen. Olihan tämä huikean hieno juttu, että noustiin heti ensimmäisellä yrityksellä. Nyt pikkuisen huilataan ja sitten lähdetään valmistautumaan syyskierrokseen. Saadaan hyviä ja kovia pelejä pojille, se on pääasia, iloitsi Haanpää.

Iso kiitos on luonnollisesti lähetettävä Kakkosen Lohko C:n kilpakumppanin, FC Kiiston, suuntaan. JOukkueen valmentaja Harri Kevari on antanut omistaan Nicolas Tuiskun, Aleksi Rouhiaisen ja oman poitsunsa, Juuson aina mukaan kuin mahdollista. Nyt matkassa nousua juhlimassa olivat Rouhiainen ja Tuisku. Sopii toivoa, että yhteistyö pelaa jatkossakin niin Kiiston kuin muidenkin pohjalaisseurojen kanssa, sillä alue tarvitsee ehdottomasti joukkueen myös ASM-sarjaan.

SJK: Toni Koivusaari, Miikka Korpela, Jaakko Vähäpesola (46. Eero Rantanen), Ville Luomapuro (61. Jarno Takamäki), Saku Koskinen, Niko Nauholz, Teemu Penninkangas, Kalle Taimi, Juho Pajula (73. Eetu Takala), Aleksi Rouhiainen (77. Roope Takala), Nicolas Tuisku