123 456 7890

SJK aloitti valmistautumisen kauteen 2020 Jani Honkavaaran johdolla heti joulukuun alusta. Harjoitusjakso päättyy perjantaina 20.12. klo 18:30 Wallsport Areenassa pelattavaan harjoituspeliin. Vastaan tulee Ykkösessä pelaava FF Jaro ja peliin on vapaa sisäänpääsy.

Harjoituksissa Honkavaara on halunnut päästä lähelle joukkuetta ja tutustumaan seuran nuoriin pelaajiin. SJK:n edustusjoukkue ja Ykköseen valmistautumisen aloittava SJK Akatemia, on harjoitellut koko joulukuun hänen alaisuudessaan ja yhdessä. Mukana on ollut kaikki sopimuspelaajat molemmista ryhmistä sekä vielä sopimuksettomia nuoria.

Jaro-ottelun jälkeen joukkue siirtyy joulutauolle ja palaa harjoituksiin taas tammikuun alusta. Tammikuussa joukkueeseen liittyy myös kokeneempaan kaartiin kuuluvat José Nadson ja Ariel Tuco Ngueukam, jotka lomailevat vielä kotimaissaan. Joukkuetta tullaan myös vielä vahvistamaan ennen Veikkausliigakauden ja tammikuun lopussa alkavan Suomen Cupin alkua.

Treenit on maistunut hyvältä. Ollaan treenattu hyvin ja on ollu kivaa tutustua uusiin pelaajiin ja valmentajaan, kertoo SJK:n maalivahti Jesse Öst.

Östin kanssa samaa mieltä on SJK-kapteeni Mehmet Hetemaj, joka on samalla joukkueen kokenein sekä pisimpään SJK:ta edustanut pelaaja nykyjoukkueessa.

Treenit ovat menneet todella hyvin, paljon nuoria hyviä pelaajia omista nuorista ja sitten todella hyviä uusia kavereita muista joukkueista, jotka ovat oman osaamisensa jo osoittaneet muualla, kertoo Hetemaj.

Nuorien kanssa on ollut kiva harjoitella ja siellä on ollut todella paljon intoa ja energiaa. Honsu sitten omalla hyvällä osaamisellaan on hionut tätä energiaa taktisiin ja teknisiin kehittymisiin. Ilmapiiri on ollut hyvä ja tuntuu, että jokainen on nauttinut todella paljon harjoituksista, vaikka siellä ollaan kovaa menty. Kovaa varsinkin näin joulukuuksi, jatkaa Hetemaj vielä lopuksi.

SJK katkaisi harjoitusvauhtia hetkeksi lauantai-iltapäivällä, kun joukkue kävi Seinäjoen Prismassa järjestetyssä SJK Meet & Greet -tapahtumassa. Tuon päivän tunnelmista pääset lukemaan tästä uutisesta SJK:n sivuilta.

Kausikortit kaudelle 2020 ovat myynnissä Lippu.fi-kanavissa ja myyntipisteissä sekä arkisin klo 9-17 SJK Shopissa. SJK Shopissa käy maksuvälineenä myös erilaiset kulttuurisetelit ja -kortit. Ensimmäiset fyysiset kortit saapuvat SJK Shopiin tulevan viikon aikana. Junioreiden seurakortit ja OmaSp Stadionin osakaskortit saapuvat toimistolle Tammikuun aikana. Akatemian kausikortit tulevat myyntiin tammikuussa. Tervetuloa mukaan kaudelle 2020!