123 456 7890

Huippuottelu luvassa
Perjantaina Seinäjoelle suoralla lennolla Tukholmasta saapuvat AIK ja Örebro SK ottavat ensituntumaa Wallsport Areenaan iltapäivällä ja kohtaavat illalla huippuottelussa.

Tuplamestari AIK on aloittanut sarjaan valmistautumisensa kolmella tasapelillä. Ensimmäisessä ottelussaan se kohtasi Singapore Armed Forcesin pelaten 1-1, sitten vastassa oli Norjan mestari Rosenborg BK ja tulos oli jälleen 1-1. Viimeksi joukkue testasi noin 3500 katsojan edessä IFK Norrköpingin pelaten tällä erää 2-2.

Sixten Boströmin ja Lars Mosanderin valmentama Örebro SK puolestaan on pelannut jo neljä kertaa. Ensin joukkue pelasi Å;tvidabergs FF:n kanssa 1-1 häviten sitten Elfsborg IF:lle 2-1. Sen jälkeen kaatui kotona Behrn Arenalla IK Sirius 2-0. Viimeisimmässä pelissä Göteborgin BK Häcken oli ÖSK:ta parempi 2-0.

Suomalaisväriä nähdään kummassakin joukkueessa, sillä AIK:n maaliin halajaa palata koko viime kauden missannut maalivahti Tomi Maanoja, joka siirtyi ryhmään FC Hongasta edellisellä kaudella. Maanoja oli johtamassa Suomen U21-maajoukkueen Ruotsissa pelattuihin EM-kisoihin, mutta loukkasi epäonnekseen jalkansa noin vuosi sitten. Nyt “Psyko” haluaa palata kehiin ja lunastaa jälleen paikkansa AIK:n ykköstorjujana tuplamestaruuden jälkeen.

Örebro SK:n väreissä puolestaan nähdään Maanojan entinen joukkuetoveri FC Hongasta, A-maajoukkueeseen noussut laituri Roni Porokara, joukkueen kipparinakin toiminut Fredrik Nordback, sekä IFK Mariehamnista Örebrohon matkannut Tommy Wirtanen. Myös valmennuspuolella on kolmas suomalainen, sillä Eija Feodoroff on mainetta niittänyt potkuvalmentaja, joka pitää huolen siitä, että ÖSK:n pelaajien tekniikka on kunnossa.

Viime kaudella tuplan voittanut AIK joutui sarjapeleissä tyytymään kahteen 1-1 -tasapeliin Örebro SK:n kanssa. Aiemmilla kausilla AIK on kyllä hallinnut kohtaamisia, sillä kaudella 2008 solnalaiset voittivat vieraissa 4-1 ja kotonaan Rå;sundassa 2-1. Kaudella 2007 vierasvoitto irtosi myös 4-1, mutta kotonaan mustapaidat jäivät 1-1 -tasapeliin.

AIK:n joukkueesta kannattaa luonnollisesti mainita vielä turkulaisen FC Interin väreissä menestynyt Martin Mutumba. Brassi Flavio on myös joukkueen luottomiehiä. Sen sijaan toinen FC Interissä pelannut pelimies, hollantilainen toppari, Jos Hooiveld vaihtoi maisemaa siirtyen Skottijätti Celticin väreihin.

Mielenkiintoinen nimi on myös aikaisemmin Örebrota edustanut Daniel Tjernström, jolla on tilillään jo yli 200 ottelua AIK:n väreissä ja viisi A-maaottelua Ruotsin paidassa.

Joukkuetta valmentaa Mikael Stahre, joka on ollut seurassa jo vuodesta 1998, mutta vastuuvalmentajana edustusjoukkueessa vuodesta 2008 vierailtuaan välillä Ykkösen Väsby Unitedissa kaudet 2007-08.

Kummassakin joukkueessa vilisee pelaajia ympäri maailmaa. Se ei liene ihme, sillä AIK:n vuosibudjetti on noin 18 miljoonaa euroa ja Örebronkin yhdeksän miljoonan euron kieppeillä.

Ruotsalaisjoukkueiden tarjoilema jännitysnäytelmä alkaa Wallsport Areenassa perjantai-iltana klo 20.00.