123 456 7890

SJK:n hyökkääjä Elias Ahde siirtyy koko ensi kauden mittaisella lainasopimuksella TPS-paitaan. TPS nousi viime kauden päätteeksi Veikkausliigaan ja joukkuetta valmentaa Mika Laurikainen.

Lainan myötä SJK:ssa toivotaan Ahteelle paljon vastuuta, jotta hän kehittyy entistä paremmaksi pelaajaksi ja palaa vahvempana SJK:n riveihin kauden jälkeen.

Keväällä 22 vuotta täyttävä Ahde on SJK:n omia kasvatteja ja siirtyi jo pikkujuniorina Ilmajoen Kisailijoista Seinäjoelle. Peliaika SJK:n edustuksessa on kuitenkin jäänyt vähiin. Hän teki Veikkausliigadebyyttinsä SJK:n paidassa FC Lahtea vastaan tämän vuoden huhtikuussa. Sen jälkeen hän oli parin kuukauden ajan lainalla Veikkausliigan JJK:ssa, missä syntyi uran ensimmäinen Veikkausliigamaali. SJK:n edustuksessa hän on pelannut Veikkausliigan lisäksi Suomen Cupia, Liigacupia sekä kahdessa euro-ottelussa. SJK:n edustuksen paidassa pelejä on virallisissa otteluissa yhteensä 14 ja niissä on syntynyt neljä maalia. Kaikki maalit ovat syntyneet Suomen Cupissa. Hän on lisäksi edustanut SJK:ta Akatemian kaikissa ikäryhmissä.

Lainasopimus TPS:n kanssa astuu voimaan välittömästi ja se päättyy Veikkausliigakauden 2018 loputtua. Pelaajasopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2019 loppuun.