SJK matkusti lauantaina 4.4. HJK:n vieraaksi Bolt Areenalle, missä oli luvassa kauden avausottelu Veikkausliigan osalta. HJK oli ottelussa lopulta parempi lukemin 3–0, ja pitää täydet kolme pistettä Helsingissä.
HJK – SJK 3–0 (1–0)
1–0 Ezeh 36′
2–0 Pukki 49′
3–0 Mero 81′
Ensimmäinen puoliaika alkoi HJK:n komennossa, ja he saivat luotua painetta SJK-maalille, mikä johti ensimmäisen 20 minuutin aikana useisiin vaarallisiin maalintekopaikkoihin. SJK:n puolustajat ja viimeisenä lukkona Roope Paunio pystyivät kuitenkin estämään maalin syntymisen ottelun alussa. Varsinkin Sayibu Yakubun blokattua Alexander Ringin varmalta maalilta näyttäneen laukauksen maaliviivalta alkoi tuntua, että SJK:n maaliin ei uppoa yksikään laukaus tänään.
Harmi kyllä, toisin kävi, ja HJK teki avausmaalinsa 36. peliminuutilla. David Ezeh puski helsinkiläiset johtoon suoraan kulmapotkusta. Avausmaalin jälkeen peli rauhoittui hieman, ja SJK:ltakin nähtiin pidempiä pallonhallintajaksoja. Vaarallisille maalipaikoille ei kuitenkaan ensimmäisen puoliajan aikana päästy, ja tauolle siirryttiin HJK:n 1–0-johdossa.
Toinen puoliaika alkoi heti SJK:n kannalta ikävästi, kun Teemu Pukki ohjasi vain muutaman peliminuutin jälkeen matalan keskityspallon yhdellä kosketuksella maalin takanurkkaan. 2–0-maalin jälkeen SJK teki kolme pelaajavaihtoa. Kasper Paananen, Lucas Rangel sekä Leon Vesterbacka tulivat vaihdosta sisään, ja SJK alkoi saada paremmin otetta pelistä. Jeremiah Strengillä oli kaksikin huippupaikkaa kaventaa peli ja käynnistää SJK:n kiri ottelun loppua kohden. Streng sai molemmissa tilanteissa hyvät laukaukset aikaan, mutta HJK:n maalivahti Matej Marković onnistui tekemään kummallakin kertaa hyvät jalkatorjunnat.
Ottelun loppua kohden ote oli SJK:lla, ja kavennusta haettiin voimakkaasti, mutta HJK pystyi puolustamaan SJK:n pois muilta huippuvaarallisilta paikoilta. 81. peliminuutilla Toivo Mero teki HJK:lle vielä 3–0-maalin vastahyökkäyksen päätteeksi.
Jarkko Wiss analysoi ensimmäistä peliä kotimatkalta käsin seuraavasti:
Alussa emme saaneet omaa peliämme kunnolla käyntiin ja teimme liikaa harhasyöttöjä. Se oli omaa heikkouttamme.
Toisella jaksolla muutimme hieman pelisysteemiä ja saimme luotua painetta sekä muutamia hyviä maalipaikkoja. Jos olisimme onnistuneet tekemään niistä maalin, olisimme olleet vielä hyvin pelissä mukana.
Olemme yhdessä samaa mieltä siitä, että pallollinen pelaamisemme ei ollut tänään vaaditulla tasolla, jotta olisimme voineet luoda riittävästi uhkaa. Mukana oli muutama debytantti, ja osa pelaajista on liittynyt joukkueeseen vasta vähän aikaa sitten, joten parannamme tästä varmasti vielä.
SJK:n Veikkausliigaottelut jatkuvat seuraavaksi kotiottelulla ensi viikon perjantaina 10.4. Silloin OmaSp Stadionilla vastustajaksi saapuu IFK Mariehamn ja ottelu alkaa klo 19:00. Pääsyliput otteluun ja kausikortit tulevalle kaudelle löydät Ticketmasterista.