123 456 7890

SJK otti makean voiton pimenevässä syysillassa OmaSp Stadionilla reilun parin tuhannen äänekkään katsojan edessä.

SJK – FC Lahti 4-1 (3-0)
1-0 Tuco 19′
2-0 Tuco 22′
3-0 Boxall 30′
3-1 Kandji 57′
4-1 Oliinyk 75′

Ottelun ensimmäinen jakso alkoi lievällä SJK:n pallonhallinnalla. Ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli kuitenkin neljän minuutin paikkeilla FC Lahdelle, kun Chinedu Geoffrey sai hyvän puolustuslinjan halkovan pallon ja hän pääsi kokeilemaan maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta – Veto meni ohi maalin. Samassa tilanteessa Jesse Öst sai pienen kolhun, mutta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Tilanteen jälkeen FC Lahti ryhtyi rohkeammin pitämään palloa. Lahtelaiset saivat vaarallisen tilanteen aikaan kulmapotkussa ajassa 11′, mutta Öst kauhoi pahasti maalin edustalla kimpoilevan pallon lähes maaliviivan tuntumasta. Yleisö kohahti jälleen 15 minuutin pelin jälkeen, kun SJK pelasi lyhyen kulman ja hyvän syöttökombinaation jälkeen sekä Pyry Hannola sekä Jake Jervis pääsivät laukaisemaan. Ensimmäisen torjui Lahden maalivahti Antonio Reguero ja toinen viuhui maalin yli. Äänekäs kotiyleisö sai kaipaamansa kun SJK sai komean maalin aikaan 18 minuutin jälkeen, kun Denys Oliinyk antoi maailmanluokan ristipallon kuudentoista takarajalle edenneelle Rodrigo Arcierolle, jonka haltuunotto ja sitä seurannut laukaus olivat niinikään loistavat. Maalin pääsi kuitenkin puskemaan päällään Tuco, jolle pallo päätyi Regueron torjunnasta. Lisää ilon aiheita saatiin 22. minuutilla, kun Arciero laittoi loistavan pystypallon Tucolle, joka viimeisteli pallon pussiin. Seuraava jännityksen aihe nähtiin SJK-päädyssä Kloppien edessä, kun Arlind Sejdu pääsi tykittämään kohti maalia vajaasta 20 metristä. Jesse Öst torjui eteensä ja Geoffrey pääsi puskemaan, mutta pusku epäonnistui täydellisesti. 3-0-osuman teki kulmapotkusta ajassa 30′ Nikko Boxall, joka pääsi ensin puskemaan palloa. Alaspäin suuntautunut pusku kimpoili puolustajista takaisin Boxallille, ja hän sai lähietäisyydeltä ampua pallon maaliin. Reilussa kymmenessä minuutissa syntyneiden kolmen maalin jälkeen SJK vaikutti rauhoittavan pelin.

Puoliaikatauon jälkeen ottelua jatkettiin lievällä FC Lahden hallinnalla. Vaarallisia maalipaikkoja se ei kuitenkaan saanut aikaan ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Kavennusmaali nähtiin ajassa 57′ kun SJK:n puolustuksessa oli hieman sekaannusta FC Lahden keskityksen purkajasta, ja irtopallo putosi Macoumba Kandjin jalkaan, eikä hän erehtynyt viimeistelyssään. 63. minuutilla SJK sai rakenneltua lupaavan näköisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Pyry Hannola pääsi vetämään, mutta laukaus meni hieman ohi maalista. Myöhemmin Tuco pääsi karkuun ja vastakkain Lahti-vahdin kanssa, mutta hänen vetonsa viuhui ohi maalin. Hieman myöhemmin toisessa päässä FC Lahden Kandji pääsi puskemaan hyvästä paikasta, mutta hänen viimeistelynsä jälkeen pallo löytyi junioreiden hienosti kansoittamasta OmaSp Stadionin Itäpäädystä. SJK joutui lievän paineistuksen alle 65 minuutin pelin jälkeen, ja vaikutti siltä, että jokaisessa pallossa oli ensimmäisenä FC Lahden pelaajistoa. Vapauttavalta tuntuva 4-1-maali rakenneltiin ajassa 75′ kun vaihdosta kentälle saapunut nuorten maajoukkuemies Daniel Håkans ja Denys Oliinyk pääsivät karkuun FC Lahden keskikentältä haastamaan puolustusta. Håkansin juuri oikeanlainen syöttö tavoitti Oliinykin, joka viimeisteli ammattimaisesti maalin takanurkkaan. SJK onnistui suurimmaksi osaksi kuolettamaan pelin, eikä FC Lahti päässyt vaarallisille tekopaikoille eikä näinollen lisämaaleja nähty.

Hyvä fiilis totta kai ottelusta. Alku pelissä oli aika hankala ja oma pelimme hieman epämääräistä. Vastustaja sai muutaman vaarallisen läheltä piti -tilanteen ja haimme itseämme. Maalit kuitenkin vapauttivat pelaamistamme ja oli hieman yllättävää, että FC Lahden muodon sisältä löytyi koko ajan aika isoja tiloja. Varmaan näkyikin pelissä, että palasimme perusasioihin ja puolustimme tiiviisti. Meillä on vielä paljon parannettavaa, mutta täytyy olla tyytyväinen tulokseen“, kommentoi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

SJK jatkaa voiton myötä Veikkausliigan neljännellä sijalla kahden pisteen päässä pronssitilasta, ja jatkaa otteluitaan sarjataulukon top 6 -joukkueiden kanssa mestaruussarjassa.

Loppusarjojen ja SJK:n seuraavan ottelun ajankohta vahvistetaan myöhemmin.

SJK: Öst Jesse, Boxall Nikko, Arciero Rodrigo Sebastian, Arthur Jude (Wilson Brandon 73′), Oliinyk Denys, Jervis Jake (Laine Nooa 73′), Valencia Cifuentes Cristhian, Tikkanen Ville, de Araujo Santos Murilo Henrique, Hannola Pyry (Håkans Daniel 63′), Ngueukam Ariel (Lepistö Joonas 90+1′)