123 456 7890

SJK lähettää lauantaina pelattavan kansainvälisen harjoitusottelun virolaista Paide Linnemeeskondia vastaan suorana ja ilmaiseksi kannattajilleen SJK:n YouTube-kanavalla. Ottelu alkaa Wallsport Areenalla klo 11:30 ja se pelataan ilman yleisöä koronarajoituksista johtuen. Lähetys pelistä alkaa klo 11:25 ja suora linkki SJK:n YouTube-kanavan lähetykseen löytyy tästä. Linkki myös SJK:n otteluohjelmat kohdasta nettisivuilta.

Lauantain ottelu on SJK:lle talvikauden toinen harjoitusottelu, kun se kohtasi FC Hakan jo viime lauantaina Wallsport Areenalla. SJK:n kannattajille ja muille seuraajille se on kuitenkin ensimmäinen missä he pääsevät näkemään Liigacupin otteluihin valmistautuvan joukkueen livestreamin välityksellä.

Kuten puhuimme jo aiemmin, niin on todella harmi, että yleisö ei pääse paikalle Wallsportiin tätäkään ottelua katsomaan. Uskon, että tämä olisi ollut heille mielenkiintoinen ja viihdyttävä ottelu, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómez

Olemme joka viikko ottaneet askelia eteenpäin, ja tämä viikko on ollut yksi kovimmista tähän asti. Kaikki näyttää kuitenkin harjoituksissa erittäin hyvältä, ja menemme viikonloppuun odottavaisina. Uudenlainen vastus edessä, ja pystymme tässä ottelussa kehittämään uusia asioita meidän pelillisissä jutuissa, Gomez jatkaa.

Virolainen Paide Linnameeskond sijoittui viime kaudella Viron pääsarjassa kolmanneksi, ja SJK:n tapaan, se tulee pelaamaan ensi kesänä UEFA Europa Conference League-karsintoja. Parhaassa tapauksessa joukkueet saattavat jopa kohdata toisensa niissä.

Me pelaamme monta kertaa Veikkausliigajoukkueita vastaan kauden aikana, myös talvella, ja on siksi tärkeää saada tälläisiä otteluita. Näissä pääsemme testaamaan eri haasteita ja erilaisia pelitapoja, mihin olemme omassa sarjassa tottuneet. Ja näitä voi tulla meille vastaan sitten myöhemmin kesällä, Gomez arvioi.

Liigacupin SJK aloittaa ensi viikolla, kun AC Oulu saapuu vieraaksi lauantaina 29.1. klo 14:45 alkavaan otteluun. Kaikki Liigacupin ottelut näkyy suorana Ruutu-palvelusta. Joukkue on valmistautunut Liigacupin otteluun ja tulevaan Veikkausliigakauteen jo joulukuusta alkaen. Vielä joukkue ei ole täysin valmis, sillä pelaajavahvistuksia etsitään yhä mukaan, ja osalla pelaajista pienet kolhut ovat tai muut syyt ovat pitäneet poissa harjoituksista. Esimerkiksi armeijassa olevat keskuspuolustajat Ville Tikkanen ja Matias Vainionpää, pääsevät mukaan vasta tälle tuleville viikoille.

Olemme nostaneet askel askeleelta tasoa, ja valmistaudumme näin kilpailullisiin otteluihin. Viikonloppuna pelaamme vielä sunnuntaina sisäisen harjoitusottelun SJK Akatemian kanssa, jolla varmistamme kaikille mahdollisimman paljon peliaikaa.

Muutama pelaaja ei ole käytettävissä tänä viikonloppuna, muun muassa juuri armeijassa olevat Tikkanen ja Vainionpää. Hekin ovat olleet mukana aina silloin tällöin, mutta ovat pikkuisen muita perässä siinä mielessä. Molemmat pääsevät kuitenkin pian mukaan helmikuussa ja mukaan Liigacupin peleihin.

Kaikkiaan tilanne on meillä hyvä. Enemmän tällä hetkellä etsimme kaikille parhaita rooleja ja hyvää kokonaisuutta kokoonpanoon. Olemme mielestäni hyvissä asemissa kautta ja tulevaa viikonloppua ajatellen, Gomez päättää.

Varsinaisia lihasvammoja ei SJK:n joukkueessa ole, eikä niitä ollut pahemmin viime kaudellakaan. SJK-pelaajien fyysisestä kunnosta vastaa oma suorityskyvyn osasto, jossa on mukana useampia ammattilaisia pitämässä pelaajista huolta. Uutena suorituskyvyn mukaan liittyi tälle kaudelle liikuntatieteestä ja fysiikasta vastaava Risto-Matti Toivonen, joka toimii lisäksi Suomen U21-maajoukkueen fysiikkavalmentajana. Toivonen on vieraana tämän viikon Nottajoki-podcastissa ja pääset kuuntelemaan haastattelua Spotify-, Apple Podcasts– ja Podbean-alustoilta. SJK:n pelaajista Matej Hradeckya pääsee puolestaan kuulemaan perjantain InstaLIVE-ohjelmassa, joka näkyy suorana SJK:n Instagramissa ja tulee jälkikäteen katsottavaksi videona Hradeckyn haastattelun yhteydessä.

Viron kolmen tai neljän suuren joukkueen joukkoon kuuluva Paide Linnameeskond, sijoittui viime kaudella kolmanneksi ja kaudella 2020 toiseksi Viron pääsarjassa. Joukkueessa pelaa useita nykyisiä ja entisiä Viron maajoukkuepelaajia, joista tunnetuin on kenties entinen Saksan Bundesliigan Augsburgin ja Englannin Valioliigan Liverpoolin puolustaja Ragnar Klavan. SJK-laisittain suurin mielenkiinto osuu kuitenkin maalipuiden väliin, sillä Paiden maalivahtina pelaa SJK-legenda Mihkel Aksalu, joka on SJK:ssa eniten pelejä koskaan pelannut pelaaja. Lisäksi Paiden urheilutoimenjohtajana toimii peliuransa pari vuotta sitten päättänyt entinen SJK-puolustaja Gert Kams. Voit lukea Gert Kamsin kommentteja tulevasta ottelusta, sekä lisää Paide Linnameeskondista SJK:n nettisivujen aiemmasta esitteleyjutusta.

Harjoitusottelu SJK – Paide Linnameeskond lauantaina 22.1. klo 11:30 Wallsport Areenassa. Ottelu pelataan suljetuin ovin, ilman yleisöä, mutta siitä on ilmainen ja suora lähetys SJK:n YouTube-kanavalla. Lähetys alkaa viisi minuuttia ennen avauspotkua.

Kausikortit kaudelle 2022 myynnissä Lippu.fi-kanavissa, sekä Torikeskuksen SJK Storessa. SJK Store palvelee joka arkipäivä klo 9–16 ja lauantaisin klo 10–15. Tervetuloa fanituote- tai kausikorttiostoksille SJK Storeen!