Veikkausliigassa tappioitta olevat AC Oulu ja SJK kohtaavat lauantaina Oulun Raatin Stadionilla klo 17:00 alkavassa ottelussa. Peli näkyy suorana Ruutu Urheilu-palvelusta ja Suomen ulkopuolella One Football-sovelluksesta. Kaikki paikalle matkaavat SJK-kannattajat ja Oulun suunnalla asuva SJK-väki, sijoittuu Raatin Stadionilla sen aurinkokatsomon lohkoon numero 7, Pääkatsomoa vastapäätä, ja sinne on kulku omasta portista Tuiranväylän Sillan kulmauksesta. Katsomon vieressä on anniskelualue ja muut palvelut.
Lauantain ottelussa kohtaavat kaksi Veikkausliigan tämän hetken kärkipään joukkuetta, sillä molemmat ovat tasapisteissä ja maalieron perusteella sijoilla 2. ja 4. Kummallakaan ei ole vielä tappioita Veikkausliigassa. Oman mausteensa peliin tuo Pohjanmaan alue, sillä AC Oulu on Pohjois-Pohjanmaan ykkösseura ja SJK Etelä-Pohjanmaan. Näiden kahden kohtaamiset ovat muutenkin olleet kiihkeitä ja mielenkiintoisia otteluita. Lauantaina ottelu pelataan myös luonnonnurmella, jolla kumpikaan joukkueista ei pääse pahemmin harjoittelemaan ennen ottelua. AC Oulu ei pelannut Suomen Cupissa tällä viikolla, mutta SJK pelasi keskiviikkona omaa akatemiajoukkuetta vastaan, ja eteni jatkoon 5-1 voitolla.
– Kiireinen viikko, mutta kuten olen aina sanonut, tykkäämme siitä, kun pelejä tulee hyvällä tahdilla. Valmistaudumme aina hyvin viikkoon sen mukaisesti. Annoimme osalle joukkueesta lepoa cupin-ottelusta, ja he saivat siten valmistautua lauantain AC Oulu-peliin. Samalla olemme käyttäneet kaikkia meidän pelaajiamme, joten kaikki ovat valmiita pelaamaan. Olenkin oikein tyytyväinen siihen, miten viikko on tähän asti sujunut ja olemme erittäin hyvin valmistautuneena lauantaihin, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquin Gómez.
– Tiedämme hyvin, että AC Oulu on kova vastustaja. Heillä on useita uhkia ja joitain todella hyviä pelaajia, joilla on laatua aiheuttaa ongelmia. Se on myös hyvin aggressiivinen ja puolustuksellisesti vahva joukkue. Mutta olemme valmiita. Olemme valmiita vastaamaan vaikeaan ja kovaan taisteluun.
– Ja kuten sanoin, olemme valmistautuneet koko viikon hyvin, joten olemme valmiita AC Oulun kohtaamiseen, Gómez päättää painokkaasti.
Pelaajistoa kierrätettiin keskiviikon Suomen Cup -ottelussa, ja suurin osa pääsee tuoreilla jaloilla lauantain otteluun. Pientä vaivaa on ollut ainoastaan Martti Haukiojalla ja Markus Arsalolla, joiden pelikuntoa lauantain kohdalla katsotaan lähempänä ottelua. Joka tapauksessa SJK:lla on pelaajaryhmässä enemmän pelaajia kunnossa kuin mahtuu kokoonpanoon, eikä mitään riskejä ei tarvitse ottaa kenenkään kohdalla.
SJK on käyttänyt tällä kaudella todella nuorta pelaajaryhmää, sillä SJK:n avauskokoonpano on ollut koko Veikkausliigan nuorin. Keski-ikä on ollut vain 23,2 vuotta, kun toiseksi nuorin ryhmä Veikkausliigassa on 24 vuotta ja se on juuri lauantaina vastaan tuleva AC Oulu.
Maalinteossa SJK:lta on onnistunut avauspelissä maalanneet Kingsley Ofori ja Jake Dunwoody. Dunwoody sai punaisen kortin keskiviikon cup-ottelussa kahdella keltaisella, mutta siitä seuraava yhden pelin pelikielto kärsitään vasta seuraavassa Suomen Cupin pelissä. SJK jatkaa siis cupissa 4.kierrokselle ja arvonta tuolle kierrokselle on ensi viikon torstaina 4.5. ja ottelu pelataan 17.5. Arvonta on edelleen maantieteellisten lohkojen mukaan ja alempisarjalainen saa kotiedun. SJK:n mahdollisuus saada kotipeli riippuu siis arvasta ja silloinkin se on mahdollista vain, jos vastaan tulee AC Oulu tai VPS.
Portugalilaisen futisprofessori Ricardo Duarten valmentama AC Oulu, on yksi Vekkausliigan kärkipäähän ennakkoon povattuja joukkueita. Joukkueessa on hyvä runko, jota vahvistettiin tälle kaudelle kovilla vahvistuksilla, kuten entisellä SJK-puolustaja Cristhian Valencialla ja kärkeen tuli englantilainen, isokoinen hyökkääjä Ashley Coffey. Ennestään joukkueesta löytyy hyökkäykseen SJK Akatemiassakin aikoinaan piipahtanut maajoukkuehyökkääjä Rasmus Karjalainen, sekä huippulupaavia nuoria pelaajia, kuten Otso Liimatta ja Noah Pallas.
Peliä joukkueelle tekee Liimatan lisäksi brasilialainen Lucas Morais, joka myös Luquinhas nimellä tunnetaan. Keskikentälle AC Oulu hommasi tälle kaudelle myös entisen IFK Mariehamn-pelaaja Yanga Balison, ja eteläafrikkalainen on ollutkin hyvä vahvistus alkukauden perusteella, samoin kuin puolustukseen norsunluurannikkolainen Yann Affi. AC Oulun maalissa on SJK-valmentaja Joaquin Gómezille tuttu mies Helsingin IFK:sta, eli englantilainen Calum Ward.
Ashley Coffey on kuitenkin ryhmästä eniten erottunut vaarallisesti edukseen, sillä hän on osunut maaliin jo kolme kertaa kauden kolmesta pelistä. Coffey oli ratkaisija myös talvella pelatussa SJK – AC Oulu Liigacupin ottelussa, sillä hän osui kahdesti 2-1 voitossa. Toinen vaarallinen pelaaja on SJK:lle tuttu Cristhian Valencia, joka varsinkin erikoistilanteissa on ollut aina tehokas. Valencia osaa myös hämmentää kentällä tempuillaan, ja tässä ottelussa hänellä voi olla entistä enemmän näytettävää.
Viime kaudella juuri AC Oulu katkaisi SJK:n europaikkahaaveet, kun se kaatoi SJK:n OmaSp Stadionionilla 1-0 voitollaan Eurolopputurnauksen puolivälierässä. Runkosarjassa AC Oulu kaatoi SJK:n samoin 1-0 luvuin kotonaan Raatin Stadionilla, ja Seinäjoella SJK oli 3-2 vahvempi.
Veikkausliigan ottelu AC Oulu – SJK lauantaina 29.4. klo 17:00 Oulun Raatin Stadionilla. Peli näkyy suorana Ruutu Urheilu-palvelusta sekä Suomen ulkopuolella One Football -sovelluksesta. Paikan päälle matkaavat SJK-kannattajat, tai Oulun suunnalla asuva SJK-väki, voi sijoittua aurinkokatsomon vieraskatsomoon.
SJK pelaa seuraavan kerran perjantaina 5.5. klo 18:00, kun OmaSp Stadionille saapuu Veikkausliigan ottelussa vieraaksi FC Inter. Myös tuon jälkeen on luvassa kotipeli, kun lauantaina 13.5. Seinäjoelle saapuu Ilves. Otteluiden liput ennakkoon Ticketmasterin kanavista ja kaikki tulevat ottelut löytyvät SJK:n nettisivujen otteluohjelmista.