123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa tulevana maanantaina Ouluun, jossa SJK kohtaa AC Oulun. Joukkueet iskivät yhteen viime tiistaina Seinäjoella Suomen Cupin puolivälierissä, jossa Kerho oli parempi maalein 2–0 ja eteni kilpailussa neljän parhaan joukkoon. Maanantain ottelu alkaa kello 18. Ottelua voi seurata Ruutu-palvelusta.

Tiistain Cup-kohtaaminen näytti hyvin joukkueiden väliset erot, ja Raatin stadionilla pelattavasta ottelusta sopii odottaa samantyylistä koitosta, vaikka AC Oulu pääseekin pelaamaan kotinurmellaan. SJK:n itseluottamus ja tasaisuus nimittäin takaavat sen, että Kerho pystyy pelaamaan korkealla tasolla myös vieraissa.

Tiistaina SJK dominoi tapahtumia. Seinäjokelaiset rakensivat peliä tyylikkäästi matalalta puolustaneen oululaisryhmän edessä ja etsivät maltilla vapaita tiloja. Vierailla ei ollut käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia Kerhon kanssa, sillä isännät viimeistelivät tehokkaasti ja puolustivat liki täydellisesti pitäen vastustajan pois huippupaikoilta.

SJK:n voittomaalin takoi Jaime Moreno avauspuoliajalla. Nicaragualaishyökkääjä on kuuden ottelun maaliputkessa, jonka aikana hän on tehnyt seitsemän täysosumaa. Hänet valittiinkin juuri Veikkausliigan kuukauden pelaajaksi ja kesäkuun joukkueeseen Valentin Gascin ohella.

SJK ja Oulu ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen myös Veikkausliiga-nurmilla, sillä joukkueet iskivät yhteen kauden avauksessa huhtikuussa. Kerho oli tuolloinkin etevämpi ja nappasi kotonaan 2–1-voiton Pyry Hannolan ja Kasper Paanasen osumilla. 

Oulu oli kuitenkin alkukaudesta eri joukkue kuin se on nyt. Kesäkuussa päävalmentajaa vaihtanut ja Konstantinos Bratsosin alaisuuteen siirtynyt ryhmä oli ennen viime tiistain ottelua viiden pelin tappiottomassa putkessa, kun mukaan lasketaan Suomen Cupin ottelut. Veikkausliigassa joukkue on kolmen ottelun tappiottomassa putkessa, jonka aikana se on kaatanut KuPSin sekä pelannut tasan VPS:n ja FC Lahden kanssa. 

Heidän uusi valmennuksensa on tuonut heille selkeän pelitavan, josta saimme hyvän näytteen Cupin ottelussa. He puolustivat matalalta ja yrittivät tukkia tiloja, kuten odotimmekin, mutta onnistuimme murtautumaan heidän boksiin ja viimeistelemään tehokkaasti. Meiltä vaaditaan samanlaista esitystä Oulussakin, kommentoi SJK:n päävalmentaja Stevie Grieve.

Oulu on yhä sarjan kolmanneksi viimeisenä 12 pisteellään, mutta joukkue on osoittanut vaarallisuutensa monta kertaa. Se on päässyt maalin makuun kauden jokaisessa liigaottelussaan, mikä tekee Kerhon tiistaisesta nollauksesta entistä kovemman suorituksen. Oulun paras maalintekijä on Ashley Coffey, joka on sarjan maalipörssin jaetulla toisella sijalla yhdessä Morenon kanssa. Molemmat ovat paukuttaneet seitsemän täysosumaa. Oululaisten vaarallisimpiin aseisiin kuuluvat myös kolme maalia tehnyt Niklas Jokelainen ja neljästi osunut Justin Rennicks.

Myös SJK:n otteet ovat olleet nousujohteisia, sillä joukkue on voittanut kuudesta viime ottelustaan viisi ja kokenut tappion viimeksi kuukausi sitten. Kerho on tehnyt kuuden viime ottelunsa aikana peräti 18 maalia, vaikka Cupissakin vastassa on ollut pelkkiä Veikkausliiga-seuroja. Morenon ohella verkkoa ovat heiluttaneet tiuhaan Hannola, Rasmus Karjalainen ja Kelvin Pires.

SJK:n kokoonpanosta puuttuu varmuudella kapteeni Ville Tikkanen, jonka korttitili tuli täyteen viime ottelussa. Kerhon kokoonpanossa saatetaan nähdä Italiasta lainalta palannut Jeremiah Streng ja tuore hankinta Lewis Strapp, jotka molemmat ovat pelikelpoisia.

Seuraa heitä:

Tuomas Kaukua: Nopea hyökkääjä on viimein kunnossa ja päässyt hyvin mukaan SJK:n pelirytmiin. Kaukua on tuonut nurmelle nälkää ja tahtoa. Tätä menoa hän tuo kohta myös maaleja, sillä Kaukuan vauhdilla ja haastokyvykkyydellä päästään maalintekopaikoille.

Fallou Ndiaye: Tikkasen poissaolo saattaa avata Ndiayelle paikan avauksesta, joten hänellä voi olla edessään suuri näytön paikka Piresin rinnalla. Ndiaye on näyttänyt lupaavia otteita tällä kaudella, joten odotukset ovat korkealla.