123 456 7890

Juha-Jaakko Ulvila palaa SJK:n valmennusryhmään ja ottaa tehtäväkseen päivittäisen jalkapallo fitnessvalmennuksen SJK:n edustusjoukkueessa.

Lapualaislähtöinen Ulvila oli mukana SJK:n valmennusryhmässä, kun SJK voitti Suomen mestaruuden vuonna 2015 ja Suomen cupin 2016. Kauden 2017 jälkeen hän lähti Norjan pääsarjaan ja tekee nyt paluun SJK:n valmennusryhmään alkavalla kaudella.

– Aika hienot muistot on Seinäjoelta jäänyt, ja se oli aikamoista menestyksen polkua silloin. Näin jälkikäteen, oppimisen kannalta, itselleni on kuitenkin parhaiten jäänyt mieleen se viimeinen kausi 2017. Siitä kaudesta jäi kaikkein eniten oivalluksia sekä oppia, että mitkä asiat ovat toimivia ja mitkä eivät, kertoo Juha-Jaakko Ulvila. 

– Meillä on täällä nyt mielenkiintoinen valmennusryhmä. Kaikilla on varmasti hieman erilainen näkemys jalkapallosta. Näen sen itselleni mukavana haasteena. En tule mukaan ajatellen, että hoidan vain oman ruutuni. Vaan minä haluan myös haastaa valmentajat, että miten he ajattelevat futiksesta ja miten voin antaa mukaan omia pieniä näkemyksiä, joilla voisimme kenties tehdä harjoitteista laadukkaampia ja loogisia jalkapallon näkökulmasta. Ja taas toisaalta on mielenkiintoista tulla oppimaan uutta muilta valmentajilta, jatkaa Ulvila.

Ulvilan paluu on mieluisa uutinen seuran urheilujohdolle.

– Ulvilalla on valtava halu jatkuvasti kehittää itseään sekä ympärillään olevan valmennusryhmän ja pelaajistoin toimintaa. Hän pitää itsensä ajantasalla mitä tapahtuu urheilufysiikan ja urheilutieteen saralla. Lisäksi hänellä on erinomainen kyky siirtää sitä tietoa jalkapallovalmennukseen. Tämä on innostava kiinnitys meidän edustusjoukkueeseen sekä koko seuraan. Olemme todella tyytyväisiä, saadessamme ”Jaskan” takaisin, sanoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.

– ”Jaska” on nykyaikainen fysiikkavalmentaja, joka valmentaa fysiikkaa lajin kautta. Hän tuo varmasti uudenlaisia ajatuksia jokapäiväiseen arkeemme. Siksi oli hienoa saada hänet mukaan valmennustiimiin. Odotan kovasti yhteistyötä hänen kanssaan, kommentoi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

38-vuotias Juha-Jaakko Ulvila, on toiminut SJK:ssa jo kaudesta 2012 lähtien, kunnes vuonna 2018 siirtyi Norjan Tromsö IL:n valmennusryhmään, päävalmentaja Simo Valakarin alaisuuteen. Norjassa Ulvila työskenteli Norjan pääsarjaseuran fysiikkavalmennuksessa kolmen kauden ajan.

Fysioterapeutiksi Ulvila on valmistunut Porissa 2006 ja urheilufysioterapeutiksi Jyväskylässä 2014. Ulvila suorittaa parhaillaan vammoihin liittyvää koulutusta Barcelonan yliopistossa ja ulkomaisen tahon järjestämää valmennuskurssia jalkapallosta. Lisäksi Ulvila on hakenut viime vuosina käytännön oppia Juventuksen organisaatiosta sekä FC Atalantan valmentaja Jens Bangsbon johdolla oppia eliittitason fitnessharjoittelusta jalkapallossa. Ulvila on toiminut myös DBC Seinäjoen urheilufysioterapian asiantuntijana.

SJK:ssa Ulvila vastaa ensisijaisesti edustusjoukkueesta, ja on osa isompaa kokonaisuutta, josta tiedotettiin omassa uutisessaan.

Ulvilan lisäksi SJK:n edustusjoukkueen kuntouttavasta fysioterapiasta vastaa jatkossakin SJK-konserniin kuuluva DBC Seinäjoki.