123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho ja keskikenttäpelaaja Jake Dunwoody (23) ovat tehneet kahden vuoden pelaajasopimuksen, joka sisältää myös yhden vuoden jatko-option. Manchesterin lähellä sijaitsevassa Glossopin kaupungissa syntynyt Pohjois-Irlantilainen Dunwoody pelasi menneellä kaudella Helsingin IFK:ssa.

–Olen iloinen että sain tehdä sopimuksen tämän hienon seuran kanssa. Olen urallani siinä vaiheessa, että minun täytyy ottaa askelia eteenpäin, ja uskon että tämä on oikea paikka sitä varten, kertoo Dunwoody.

Dunwoodylla on kokemusta juniorimaajoukkueista, ja hän on pelannut EM-karsintaotteluita Pohjois-Irlannin U21-maajoukkueessa. Hän on Manchester Cityn nuorisoakatemian kasvatti, josta hän 16-vuotiaana siirtyi Stoke Cityyn, jossa hän pelasi Englannin nuorten reservisarjoja. Ennen siirtymistään Helsingin IFK:hon talvella 2021 hän edusti Irlannin pääsarjan Derry Cityä.

–En tiennyt mitä odottaa tullessani Suomeen. Kun otetaan huomioon pelaamieni pelien määrä ja ollessani osa sellaisia saavutuksia joita seura ei moneen vuoteen ollut saavuttanut, en usko että kausi olisi voinut mennä kovinkaan paljoa paremmin henkilökohtaisesta näkökulmastani. Veikkausliiga on hyvä ja kilpailukykyinen sarja, ja odotan innolla ensi kautta. Alan olla siinä iässä, että minun täytyy “tehdä nimeä” itselleni, ja tavoitteeni on jossakin vaiheessa uraani palata pelaamaan Englantiin. Uskon, että täältä saan parasta mahdollista apua tavoitteeni toteutumiseen, sanoo Dunwoody.

SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómezille Jake Dunwoody on tuttu pelaaja.

–Hän on vielä aika nuori mutta lahjakas pelaaja jolla on korkean profiilin tausta ja jalkapallokoulutus Manchester Citysta, Stoke Citysta sekä Pohjois-Irlannin nuorten maajoukkuetoiminnasta. Hän saapuu meille pelattuaan juuri hänen aikuisikänsä parhaan ja tasaisen, esimerkinomaisen kauden keskikenttäpelaajana. Olemme iloisia että hän valitsi meidät, sillä hän tuo mukanaan huomionarvoisen työmoraalinsa, sitoutuneisuutta sekä pallovarmuutta ja hallitsevuutta keskikentälle. Lisäksi hänessä on vielä paljon potentiaalia kehittymiseen, kehuu päävalmentaja Gómez.

SJK:n joukkueenrakennus on hyvässä vauhdissa, ja lähiaikoina tullaankin kuulemaan lisää sopimusuutisia. Kausikorttilaiset ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan urheilupuolen toiminnasta ensi tiistaina järjestettävään kannattajatapaamiseen, jossa luvassa on paljon mielenkiintoista tietoa pelaajahankinnoista ja joukkueen rakennuksesta. Kausikortit ovat nyt myynnissä Lippupisteellä.