Tehotonta asemasotaa
SJK – VIFK 0-0 (0-0)
Seinäjoen Jalkapallokerhon ja IFK Vasan välinen Kakkosen Lohko C:n asemasota päättyi samaoi kuin kevätkierroksella Hietalahdessa, eli maalittomana. Tunteita tai tapahtumia ei ottelun jälkimmäiseltä puoliajalta kuitenkaan puuttunut.
Niistä tunteista, tapahtumista ja suurimmasta munauksesta saa vastuun kantaa aiemmin Seinäjoella kerrassaan loistavasti tuominnut nuori valkeakoskelaiserotuomari Marko Lindberg, jolle sattui ehkä yksi sysimustimmista päivistä tällä tasolla. Toki on muistettava, että virheitä ne tuomaritkin tekevät, mutta harvoin sen luokan munauksia kuin Lindberg tänään. Luojan kiitos nyt ei pelattu mistään sen suuremmasta kuin kunniasta.
Ottelu olisi nimittäin todennäköisesti päättynyt kotijoukkueen voittoon, ellei luokattomasti toisella puoliajalla puhaltanut Lindberg olisi katkaissut Kerhon hyökkäystä, jossa Dominik Plaza ja Mikael Muurimäki olivat kahdestaan nokikkain vieraiden maalivahdin Mathias Kullbäckin kanssa ottelun 80. minuutilla. Tilanteesta neropatti antoi kotijoukkueelle vapaapotkun omalta kolmeltakympiltä tuhoten näin melko varman maalin syntymisen. Moista munausta ei voi painaa villaisella parhaalla tahdollaankaan.
Eikä se ollut ainoa. Jan Ahlvik sai ajella surutta Mikael Muurimäkeä jaloille ja oli todella onni, ettei Muurimäen sääri katkennut tilanteessa. Palkinto oli vain keltainen kortti. Sen sijaan muissa tilanteissa kortti heilahteli kyllä aiheesta tai aiheetta ja yleensä jopa oikein.
Jos koskaan tuomari on pelin ratkaissut, nyt Lindberg sen todellakin teki. Toisaalta, onpa mies Seinäjoella onnistunutkin. Toivon mukaan pelisilmä löytyy jostakin matkan varrelta ja on jälleen seuraavassa matsissa mukana.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli melko mitäänsanomatonta puuhastelua kummaltakin ryhmältä. VIFK piti ensimmäiset 15-20 minuuttia palloa ehkä kotijoukkuetta enemmän, eikä kumpikaan kyennyt luomaan todellisia tekopaikkoja. Parhaat saumat ensimmäisellä jaksolla osuivat hieman yllättäen keskikentältä napakan vedon tulittaneelle Robin Nordlundille, jonka hyvä tykki kajahti yläputkeen, sekä kotijoukkueen Mikael Muurimäelle, jolla oli parikin paikkaa puskea avausmaali.
Toisen puoliajan alun kotijoukkue tuli hiukan terävämmin ja oli hallitsevinaan ottelua. Todellisia paikkoja ei kumpikaan pystynyt vieläkään rakentamaan, vaikka toki VIFK liikutti pallon huomattavasti kotijoukkuetta ripeämmin kuudentoista alueen tienoille.
Vasta viimeisten kymmenen minuutin aikana nähtiin paikat, joista maaleja olisi voitu iskeä. Ensin tuo kotijoukkueen unelmasauma, jonka erotuomari huolimattomuudellaan teurasti ja vain kolmisen minuuttia myöhemmin vieraiden vaihdosta tullut B-junnuikäinen Leonid Grines pääsi nokikkain maalivahti Petri Välimäen kanssa laukoen pallon kuitenkin jonnekin ihan muualle kuin minne moisesta paikasta pitäisi.
Kerhon tehtyä jo kaikki kolme vaihtoaan Toni Kujala kolautti päänsä yhteen VIFK:n pelaajan kanssa saaden avohaavan. Näin epäonnen soturi joutui jättämään kentän ja Kerho taisteli viimeiset minuutit vajaalla. Todellakin taistelua tarvittiin, sillä juuri ennen ottelun loppuvihellystä VIFK pääsi yrittämään kahdesti maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta Petri Välimäki otti kaksi aivan huikeaa koppia pitäen maalinsa koskemattomana tälläkin kertaa. Ilman Välimäen kahta viime hetken pelastusta todellinen oikeusmurha olisi nähnyt päivänvalon.
Kokonaisuutena tasapeli oli varmasti oikeutettu tulos. Jos Kerho olisi onnistunut iskemään maalin, olisi VIFK:n leirissä varmasti tunnettu tuskaa siitä, että joukkue oli ehkä varsinkin keskikentällä Robin Nordlundin ansiosta piirun verran kotijoukkoja edellä. Keskikentän menettäminen VIFK:lle oli oikeastaan siinä mielessä avainasemassa, että näin ei liioin saatu kunnolla ruokaa ihan kelvolliselle hyökkäyskalustolle. Ville Pajulan pelikielto ja Miikka Tuovilan työhommat Turussa jättivät ison aukon pelinrakenteluun.
Molempien joukkueiden peli meni aika paljon pitkän pallon tarjoiluksi. VIFK:lle se on enemmän pelin luonteeseen ja ideologiaan kuuluvaa, Kerholle se oli pakon sanelemaa, sillä vieraiden prässipeli toimi todella mallikkaasti. Kerhon pitkän pallon pelin suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että pallot päätyivät suurella prosentilla topparina vahvasti ilmatilaa dominoivan Jan Ahlvikin päähän, vaikka toki Dominik Plaza ja Juha Etelä-Aho jonkun pallon korjasivatkin nimiinsä.
Ironista, ettei sivuillaan Kerhon sarjan suurimmaksi alisuorittajaksi nimenneen tähtisikermän joukkueesta liioin tehoja löytynyt, vaikka viime talvena shoppailtiin ihan urakalla muutaman liigamiehen, ulkomaalaisvahvistuksen ja Norrvalla FF:n parhaimmiston muodossa. Vaikka Kerho tosiaan onkin alisuorittanut, ehkä tähän sopii erinomaisesti pata kattilaa soimaa, sillä ei ole järin putkeen mennyt vaasalaistenkaan kausi moisella tykistöllä. Näyttäisi, että suurin osa paukuista on jäänyt pahasti suutareiksi. Ehkä ennemmin kannattaisi pohtia oman joukkueen onnistumisia tai niiden puutetta kuin sitä, miten vastustajilla kulkee.
Toki kummassakin joukkueessa oli onnistujia. Isäntien Tiitus Lehtinen korjasi Veikkausraadin jakamana kolme tähteä ja Mikko Väänänen yhden. Oikeat olivat osoitteet, vaikka toki Petri Välimäen torjunnat olivat tällä erää todella vakuuttavia. Vieraista Robin Nordlund sai täysin oikeutetusti kaksi tähteä, joskin myös puolalaisapu, Artur Lemanowicz, oli edelleen yhtä tasokas kaveri kuin aiemminkin. Sen sijaan kärjessä pelannut Andrey Shirobokov oli vain varjo siitä, mitä mies joskus on ollut. Nyt kitinä ja kaatuileminen olivat miehen pääasialliset vahvuudet.
Kotijoukkueesta etenkin Väänänen oli kuin ameeba vastustajan iholla riistäen, raastaen, katkoen ja taistellen läpi ottelun todella mallikkaasti. Tiitus Lehtinen puolestaan pelasi yhtä liukastumista lukuunottamatta miltei täydellisen topparipelin.
Ottelun loppuhetkillä pasmansa totaalisesti kadottanut erotuomari Marko Lindberg ajoi sitten ulos Leonid Grinesin nuorukaisen mentyä tönimään Kerhon pelaajaa. Tilanteesta olisi kuitenkin selvitty huomattavasti pienemmin vaurioin, jos Lindberg olisi yhtään katsonut, mitä siinä oikein tapahtui. Shirobokov rikkoi Tiitus Lehtistä ja olisi ansainnut keltaisen tempustaan. Silloin ei olisi tarvittu punaista ja oikea mies olisi saanut kortin. Nyt Shirobokov pääsi kuin rotta loukustaan.
Piste ei juurikaan Kerhoa lämmittänyt. Sarjataulukossa se ei aiheuttanut sen suurempia saavutuksia. Nyt noustiin tasapisteisiin edelleen yläpuolella olevien GBK:n ja FC YPA:n kanssa ja alisuorittajien kerhon ykkönen, VIFK, pysyi edelleen perässä kolmen pisteen verran.
Maaliton tasapeli oli Kerholle viides peräkkäinen ottelu ilman tappiota. VIFK:lle ottelu oli toinen peräkkäinen ilman voittoa ja ilman maalia. On kai kohtuullista sanoa, että niin vieraiden Christoffer Kloo kuin kotijoukkueen Tomi Kärkkäinenkin uskoivat tässä vaiheessa pelattavan paikallisottelun olevan selkeästi merkityksellisempi kummallekin joukkueelle. Nyt tapeltiin sijoista yms. Se tuskin tyydyttää kumpaakaan. Tai ei ainakaan pitäisi.
Lauantain ja sunnuntain ottelut voivat muutta sarjataulukkoa vain VIFK:n kohdalta, joka saattaa pudota pykälän verran kahdeksannelta sijalta, jos syksyn myötä umpisurkeasti pelannut FC Vaajakoski onnistuu ottamaan pisteenkin sarjassa kakkosena olevalta TP-47:lta.
Jos tässä nyt oikein yrittää löytää jotakin p
ositiivista, niin kaksi peräkkäistä nollapeliä omissa toki on ihan jees. Myös se on ihan OK, että 11 kotiottelua ovat tuottaneet viisi voittoa, viisi tasapeliä ja vain yhden tappion. Yleensä tässä vaiheessa kautta Kerhon kotisaldo on ollut jotakin itkettävän, naurettavan tai katastrofaalisen luokkaa. Nyt se on jo puolikelvollinen. Jäljellä on vielä kaksi kotiottelua, joista tietenkin toivoisi voittoja ja vieläkin parempaa saldoa.
VIFK:lta puuttui ottelusta koko joukko tasokkaita pelimiehiä, sillä sivussa olivat Johnny Glasberg, Rikard Lindroos, Tobias Utriainen, Jonas Nygå;rd ja Markus Nordman. Samojen ongelmien kanssa toki paini myös kotijoukkue. Ville Pajulan ja Miikka Tuovilan lisäksi sivussa olivat Petri Tuomela, Petri Huttu, Miika Asunmaa ja vain kerran koko kaudella kehiin päässyt Johannes Saranpää. Toki maalinsuulla ei merkittävää ongelmaa ollut Välimäen loistettua kriittisillä hetkillä.
Niillä kuitenkin mennään, joita tarjolla on. Kummallakin oli yksitoista pelaajaa kentällä ottelun alkaessa ja vain kymmenen päättyessä, tosin ihan eri syistä.
Mietitään asiaa nyt ihan miltä kantilta tahansa, molempien joukkueiden kausi on ollut pannukakku vailla hilloa. Odotuksiin nähden kompurointi on ollut kroonista kummallakin, niin aiemmilla kausilla kuin tälläkin. Syitä voi toki pohtia pitkään ja kannattaakin, sillä mikään ei ole yksiselitteistä.
SJK: Petri Välimäki, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi (v, 83. Anssi Syrjämäki), Timo Rauhala, Mikael Muurimäki, Saku Koskinen (46. Toni Kujala), Teemu Penninkangas (46. Mikko Ylihärsilä), Ville Ylinen (v), Dominik Plaza, Juha Etelä-Aho
