Ristiriitaisten tunteiden tasuri
SJK – FC YPA 2-2 (1-1)
19 min 1-0 Nuutti Panula
42 min 1-1 Dragan Pejic
59 min 1-2 Joni Pakola
69 min 2-2 Juha Etelä-Aho (rp)
Seinäjoen Jalkapallokerho pelasi jo kauden kuudennen tasapelinsä varsin monien tunteiden ja ristiriitaistenkin ajatusten ottelussa FC YPA:aa vastaan Seinäjoen Keskuskentän vaativissa olosuhteissa käydyssä Kakkosen Lohko C:n kamppailussa.
Luonnollisestikin tasapeli kaivelee, mutta kokonaisuutena se vastasi jälleen kerran ottelutapahtumia omalla tavallaan, sillä puoliajan jälkeen vierailija otti pelistä selkeän otteen mennen johtoon, vaikka olikin ollut ottelun ensimmäiset 45 minuuttia totaalisesti vastaanottavana osapuolena.
Tasapelien hyödyttömyyttä osoittaa se, että pistejaon myötä Kerho valuahati taas sarjataulukossa yhdeksännelle sijalle. No, sijoitus määrittyy toki maalisuhteella, eli kaksi yläpuolella olevaa joukkuetta ovat myös 21 pisteessä, eikä matkaa esimerkiksi kolmanteen sijaan ole kuin neljä pistettä. Joka tapauksessa nämä tasapelit alkavat vähitellen maistua melko kuvottavalta.
Jos verrataan tänään FC YPA:n kanssa pelattua tasapeliä parin viikon takaiseen suoritukseen, peli oli kummaltakin joukkueelta selkeästi laadukkaampaa, viihdyttävämpää ja siistimpää. Molemmat malttoivat tällä kertaa keskittyä ihan oikeasti pelaamiseen ja ensimmäiset kolme varttia olivatkin todennäköisesti miltei parasta Kerhoa tällä kaudella. Peliesityksen valossa numerot olisivat hieman paremmalla onnella saattaneet olla sellaiset, että toinen puoliaika olisi ollut vain muodollisuus.
Kuten liian monta kertaa aikaisemminkin, niin tälläkin kertaa, jalkapallo osoitti sen, miksi se on juuri niin hieno laji kuin se on. Altavastaaja saattaa iskeä ja iskeä kipeästi. Niin teki FC YPA tänään. Tosin se ei ollut altavastaaja enää puoliajan jälkeen millään mittarilla, mutta siihen saakka keltapaitaiset näyttivät vain odottavan kuoliniskua musta-asuiselta isäntäjoukkueeltaan. Kun sitä ei tullut, nousi vierailija kanveesista ja kiitti taas kerran lahjasta, jonka isäntien alakerta aikaisemmin mm. TP-Seinäjoen väreissä pelanneen Martti Saarelan pitk
än sivurajan jälkeen mahdollisti.
Juuri ennen puoliaikaa tapahtunutta aivokuolemaa kotijoukkue kuitenkin tarjoili 438 katsojalle huikeita hetkiä. Harmi vain, että ainoastaan yksi niistä tuotti riemunkiljahduksia maalin muodossa.
Jo ottelun kymmenennellä minuutilla Juha Etelä-Aho oli avata maalihanat hyvällä laukauksellaan. Mikael Muurimäki puolestaan pääsi puskemaan parista metristä Ville Pajulan antaman kulmurin, mutta harmittavasti pusku suuntautui yli maalin. pari minuuttia myöhemmin “Mikki” oli uudelleen hakemassa kauden viidettä maaliaan avauskokoonpanoon hyökkääjäksi palanneen Nuutti Panulan esityöstä, mutta eipä ollut tähtäin ihan piirulleen kohdistettu tälläkään erää.
Kauan ei enää kotijoukkueen kannattajien tarvinnut odottaa onnistumista, sillä pelikellon ehdittyä 19. minuutille jatkoi Juha Etelä-Aho Timo Rauhalan sivurajaheiton päällään
pilkun tienoilla vapaana olleelle Nuutti Panulalle, jolla oli aikaa katsoa moneen kertaan, minne pallon sijoittaa. Panulan kauden toinen osuma vei Kerhon ansaittuun johtoon.
Johtoasemassa ei kuitenkaan tauolle ei kuitenkaan päästy. Pikemminkin kotijoukkue voi syyttää siitä vain itseään kuin vierailijaa etevästä onnistumisesta, sillä Martti Saarelan pitkä heitto pomppi useita kertoja mustapaitaisten päistä ylös- ja eteenpäin omalla rangaistusalueella. Aivan kuin pallon purkamista olisi vain odoteltu ja katseltu, että kyllä joku sen sen hoitaa. Eipä hoitanut. Ei liioin suolapatsaaksi maaliviivalle hyytynyt maalivahti Petri Tuomela. Niinpä tänään poikkeuksellisesti pelaamiseen kaatuilemisen sijaan keskittynyt Dragan Pejic iski jälleen skorpionin tavoin ja tasoitus oli selvä.
Toisen puoliajan alku muistutti pahaenteisesti viime perjantain FC Kiisto -ottelua ja muutamaa muuta episodia. Ihan kuin päänuppi, jalat, kengät, ajatukset, makkarat ja kaikki muukin olisi taas jäänyt tauolla koppiin. Josko valmentaja Kärkkäinen ääntää asiat niin monisäkeisesti tauon aikana, että pelaajien on jäsenneltävä niitä itselleen ensimmäinen vartti toisesta peliajasta, vai mistä ihmeestä tässä on nyt kysymys. Vai onko älyllisen kapasiteetin hyädyntäminen myös tauon jälkeen jollakin tavoin vaikeampaa kuin ottelun alussa? Ei tätä todellakaan voi käsittää.
FC YPA tuli tauolta kuin uudelleensyntyneenä ja Kerho seurasi lähietäisyydeltä, miten pallo liikkui horisontissa. Ei kai se mikään yllätys ollut, että vierailija iski. No, ei kai sekään yllätys ollut, että katsomoon, penkille ja kentällekin tilanne haiskahti paitsiolta. Tietenkin aika moni avustavan kollega, oli sitten linjalla tai ei, on sitä mieltä jälleen kerran, että avustavat eivät virheitä tee. Eivätkä tuomarit. Eikä kukaan muu kuin pelaajat. Oli miten oli, Dragan Pejic vippasi pallon yli Kerhon linjan pelaten näppärästi Joni Pakolan läpi, eikä Pakola erehtynyt, vaan viimeisteli vieraille johtmaalin.
Luonnollisestikin tuo johtomaali herätti jälleen jonkinlaiseen horrokseen vaipuneen kotijoukkueen. Tietenkin. Eiväthän pelit olisi muuten jännittäviä. Taas lähdettiin takaa-ajoasemassa pelaamaan sitä kuolemattomin sanakääntein kuvailtua omaa peliä. Ja se peli kulki taas ihan viehättävästi.
Kerho painoi peliään Miikka Tuovilan pelattua ehkä kauden parhaan ottelunsa keskikentän kymppipaikalla tai miksi sitä nyt sitten kukin haluaa kutsuakaan. “Mise” oli ehdottomasti kentän eliittiä jakaen palloa mainiosti hieman uudessa muodostelmassa pelanneen Kerhon yläkerran tykistölle. Vaikka Tuovila jäikin ilman maalia, ei se itse asiassa kaukanakaan lopulta ollut, sillä tasatilanteessa “Mise” pääsi laukomaan loistopaikasta. Valitettavasti pallo osui sille kävelemiseen tarkoitetulle raajalle, eikä armoitetulle maalintekojalalle.
Joka tapauksessa tasoituskin saatiin puuhasteltua aikaiseksi. Ville Pajula oli noussut vapaapokutilanteessa ylös, sai paluupallon haltuunsa ja laukoi ihan napakasti paristakympistä. Pallo osui, niin sinne jonnekin se osui, ja pilli soi. FC YPA:n joukkiot protestoivat melko voimakkaasti ja Dragan Pejic kuittasi vielä varoituksenkin esiteltyään asiaansa hiukan hienotunteista voimakkaammin. Vaikka monesta näyttikin siltä, että rankkari, jonka tuomari antoi käsivirheestä, tuli heppoisesti, perustelut olivat selkeät niin tuomariston kuin muidenkin palloilujuridiikkaa hallitsevien suusta. Jos pelaaja vetää kädet rintansa päälle ristiin suojatakseen itseään, on vain yksi tuomio oikea ja sellainen nähtiin.
Pallo pilkulle ja pallon taakse Juha Etelä-Aho, joka toimitti maaliin myös edellisen laukomansa rankun FC Vaajakoskea vastaan. Samoin kävi myös nyt ja Kerho sai vähintään ansaitun tasoituksen aikaiseksi. Osuma oli “Etskulle” kauden neljäs.
Maalin jälkeen Kerho sai ehkä hiukan enemmän otetta pelistä, mutta FC YPA oli edelleen vaarallinen keskikentän kenraalinsa, Henri Heikkilän johdolla. Vaikka Kerho veikin tilastojen valossa ehkä tekopaikat nimiinsä kummallakin jaksolla, FC YPA oli kuitenkin toisen jakson alun rynnistyksensä myötä todella kiusallisen hankala vastustaja. Taas kerran.
Vaikka Kerho pystyikin kahdesti ottamaan tasapelipisteen tähän saakka voittamattomalta ylivieskalaisjoukkueelta, eivät nämä tulokset kuitenkaan voi tyydyttää.
Vaikka vieraiden vastuuvalmentaja Marko Myllykangas viittasikin joukkueensa vuoristoratamaisen kauden suhteen siihen, että joukkueesta on 11 pelaajaa vaihtunut, se ei ole ihan koko totuus. Todellisuudessa viime kaudellakin sarjanousuun moisen uromäärän satsannut FC YPA oli matkassa hyvin pitkälle samalla rungolla kuin viime vuonnakin. Toki nyt mukana ei ollut MyPaan siirtynyttä Ville Saxmania, tuota ylivieskalaisen jalkapallokoulun kirkkainta hel
meä, ei kovaa ja kauas palloa potkinutta ulkomaanapua topparina, eikä Antti Kukkolaakaan. Saman verran sitä vaihtuvuutta on ollut Kerhonkin avauksessa. Se ei ole koko totuus, mutta varmasti siinä jonkin verran on jutun juurta.
Kotijoukkueen kokoonpano se elää pelistä toiseen. Jos jo tovin aikaa näytti siltä, että loukkaantumisten aiheuttamat pilvet ovat hävinneet, niin se oli vain tyyntä ukkosmyrskyn alla. Aivan kuin Seinäjoen iltayö, niin myös Kerhon pelaajatilanne pimeni yhtä nopeasti. Keskiviikkona sivussa olivat loukkaantumisten takia Mikko Väänänen, Mikko Ylihärsilä, Johannes Saranpää, Miika Asunmaa, Teemu Penninkangas Ville Ylinen. Karhun väreissä pelasivat puolestaan Jussi Kankaanpää, Petri Välimäki ja Jaakko Lampi. Fakta on, että Kerho ei ole ainuttakaan kertaa tällä kaudella saanut jalkeille samaa kokoonpanoa kahdesti peräkkäin tai edes lähes ideaalia kokoonpanoaan. Olkoon se sitten selittelyä, jos niin halutaan.
Arvovaltainen Veikkausraati katseli peliä siihen malliin, että taivaankappaleet jaettiin kahdelle kotijoukkueen ja yhdelle vieraiden pelaajalle. Vieraista Henri Heikkilä sai kaksi tähteä ihan aiheellisesti Ville Pajulan pokattua yhden ja Miikka Tuovilan kolme sakaraista.
Ottelun tuominnut nuori Marko Lindberg Valkeakoskelta oli ihan helmi verrattuna moneen Lohko C:n erotuomariksi pukeutuneeseen harrastelijaan. Kerrassaan loistoesitys. Jo viime kaudella Lindberg kävi kertaalleen Seinäjoella jättäen silloinkin itsestään hyvän kuvan. Myös tällä kertaa nuorukainen oli mies paikallaan, eikä voi moittia sen suuremmin avustavina toimineita paikallisia nuorukaisiakaan. Ei ratkennut homma ainakaan tuomareihin. Tälläkään kertaa.
SJK: Petri Tuomela, Timo Rauhala (71. Anssi Syrjämäki), Petri Niemi, Tiitus Lehtinen, Ville Pajula, Juha Etelä-Aho (v), Miikka Tuovila, Toni Kujala (67. Saku Koskinen), Henri Saranpää. Mikael Muurimäki, Nuutti Panula (63. Samir Bouroussi)
