123 456 7890

24-vuotias, Brasilian ja Portugalin kansalaisuudet omavaa puolustaja, Murilo Henrique de Araunjo Santos, liittyy SJK:n pelaajarinkiin. Taiteilijanimeä Murilo käyttävä puolustaja liittyi joukkueeseen karanteenijakson päätyttyä. Murilo siirtyy SJK-paitaan Espanjan Ourense CF:n riveistä. Sopimus SJK:n kanssa kattaa kauden 2020 loppuun. Edellytyksenä on lupamenettelyiden sujuminen normaaliin tapaan.

Olen erittäin iloinen, että olen täällä. Kaupunki vaikuttaa kauniilta ja kaikki ihmiset seurassa ovat olleet fantastisia. Olen saanut täällä todella hyvän vastaanoton, sanoo Murilo.

Pelityyliltäni olen erittäin hyökkäävä ja pyrin aina antamaan itsestäni kaiken mahdollisen kentällä. Toivon, että pystyn auttamaan täällä joukkuekavereita ja samalla saavuttamaan omat tavoitteeni menestyä. Minun tavoitteeni on nimenomaan auttaa joukkuetta menestymään, ei vain itseäni, Murilo painottaa.

SJK vaikuttaa kaikin puolin hyvältä seuralta ja minusta tuntuu heti kotoisalta täällä. Haluan auttaa seuraa menestymään, ja teen kaikkeni joka päivä sen eteen, että me menestymme, päättää Murilo.

Kaikkia vasemman laidan paikkoja pelaamaan pystyvä Murilo, on syntynyt Linharesissa, Brasiliassa, mutta on myös portugalilaisen pääsarjaseura Rio Ave FC:n akatemian kasvatti. 180-senttinen Murilo, on pelannut urallaan kotimaassaan Brasiliassa, Portugalissa ja Espanjassa. Häntä kuvaillaan erittäin hyökkäysvoimaiseksi puolustajaksi, ja hän onkin pelannut urallaan puolustuksen lisäksi jopa laitahyökkääjänä. SJK:ssa hän on käytettävissä tarvittaessa jo tulevana lauantaina, kun SJK kohtaa kotiottelussa RoPS:n OmaSp Stadionilla.

Murilo sopii hyvin siihen pelaajaprofiiliin, mitä olemme etsineet puolustukseemme. Hänen mukaan tulonsa myötä, meillä on sopivasti kilpailua avauskokoonpanon pelipaikoista sekä vaihtoehtoja joka osa-alueelle, kertoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.

Murilo on todella mielenkiintoinen pelaaja, todella hyökkäysorientoitunut, ja nauttii 1v1-tilanteista. Erittäin vahva. Karanteenin vuoksi hän ei ollut vielä pitkään mukana joukkueharjoituksissa, mutta toivon, että hän pystyy sopeutumaan nopeasti. Ylipäätään nyt alkaa näyttää hieman paremmalta, koska olemme saaneet loukkaantuneita pelaajia takaisin harjoituksiin ja toivottavasti pian myös mukaan pelaavaan kokoonpanoon, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara

SJK pelaa lauantaina 29.8. klo 17:00 OmaSp Stadionilla ja kohtaa RoPS:n. Ottelu on samalla SJK:n yhteisöllisyysottelu ja pelin otteluennako on tulossa SJK:n sivuille myöhemmin tänään. Voit lukea yhteisöllisyysottelun teemoista tästä linkistä. Liput peliin SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista.

Murilo

Brasilian Espirito Santon osavaltiossa, Linharesin kaupungissa, 2. joulukuuta vuonna 1995 syntynyt Murilo Henrique de Araujo Santos, on 180-senttinen vasemman laidan laitapuolustaja. Hänellä on synnyinmaansa Brasilian lisäksi Portugalin kansalaisuus. Hän käyttää brasilialaiseen tapaan nimestään ainoastaan taitelijanimenään etunimeä Murilo. Pelipaikaltaan Murilo on laitapakki, mutta hän on pelannut puolustuksen lisäksi kaikkia vasemman laidan paikkoja, aina hyökkäykseen asti.

Brasiliassa jalkapallon aloittanut Murilo siirtyi jo nuorena Portugaliin, Vila do Condesta tulevan Rio Ave FC:n akatemiaan. Rio Ave FC on Portugalin pääsarjaseura ja Murilo edusti seuraa ensin kaudella 2013-2014 sen U19-joukkueessa. Murilo ehti pelata 16 ottelua Portugalin nuorten pääsarjassa, ennen lainasiirtoa Portugalin toisella sarjatasolla pelanneeseen Varzim S.C.:n riveihin. Kauden jälkeen Murilo palasi hetkeksi kotiin Brasiliaan, missä hän pelasi Rio Brancon riveissä Cabixaba-liigassa kahdella kaudella. Ensin käynnissä olleen kauden loppuun ja sen jälkeen koko seuraavan kauden, ennen paluuta takaisin Eurooppaan.

Euroopassa uusi lainaseura oli Espanjan Tercera Divisionissa, neljännellä sarjatasolla, pelaava CDC Areas. Areasissa Murilo pelasi vuonna 2016 viisi ottelua ja teki niissä yhden maalin. Loppukaudeksi hän palasi takaisin Portugaliin Rio Ave FC:n joukkueisiin. Sopimus päättyi tuohon kauteen ja Murilo teki heinäkuussa 2017 sopimuksen espanjalaisen Ourense CF:n kanssa.

Galicialaisseura Ourense CF, pelaa Espanjan neljännellä sarjatasolla Tercera divisionissa. Murilo on pelannut Ourense CF:ssa kolmen kauden ajan ja pelejä on sinä aikana kertynyt yhteensä 63. Niissä on syntynyt kaksi maalia. Päättyneellä kaudella Murilo pelasi vielä 22 ottelua ja niissä syntyi yksi maali. Hyökkäävän pelityylinsä vuoksi, Murilo pelasi Espanjassa jopa laitalinkkinä tai hyökkääjänä, mutta yleensä pelipaikka oli hyökkäävänä laitapakkina.

Sopimus Espanjassa olisi vielä jatkunut vielä ensi kaudella, mutta siinä ollut optio mahdollisti vapaan siirron pääsarjaseuraan. Siten nyt 24-vuotias Murilo siirtyy vapaalla siirrolla SJK:n riveihin. Hänen mukanaan Seinäjoelle muuttaa hänen perheensä. Sopimus kattaa kauden 2020 loppuun. Murilo ottaa pelinumerokseen 22.