Kiitos, kyllä maistui!
Norrvalla FF – SJK 1-2 (0-1)
26 min 0-1 Mikael Muurimäki
67 min 1-1 Tomislav Krstevski
93 min 1-2 Tiitus Lehtinen
Jos joskus on voitto maistunut sangen herkulliselle, sitä se todellakin teki lauantai-illan tummuessa keväiseksi yöksi Vöyrillä sijaitsevan Norrvallan Urheiluopiton tekonurmella pelatussa Kakkosen Lohko C:n kamppailussa.
Kotijoukkue Norrvalla FF on erittäin laadukas joukkue ja pelasi todella hyvin, mutta kokomustissa ensimmäistä kertaa esiintynyt Kerho käänsi ottelun tiimoilla muodostuneet vastoinkäymiset voitoksi ihan kirjaimellisesti.
Sinällään tarina alkoi jo maanantaina, jolloin saatiin joukkueenjohtaja Arto Havuselan Herlokki Solmunen -tyylisellä selvitystyöllä tietoon a) missä ottelu pelataan ja b) koska se pelataan. NFF kun oli sattumoisin unohtanut kertoa moiset mitättömät yksityiskohdat niin vierasjoukkueelle kuin tuomaristollekin puhumattakaan Suomen Palloliitosta. Hey, so what? Hey, so nothing.
Joukkue pääsi perille Vöyrille ja sai Norrvallan respasta kuulla, että pukukoppeja ei ole, vaan ne vapautuvat seitsemältä. No hätä. Vierasjoukkueella on oltava koppi käytössä puolitoistatuntia ennen peliä. Pelikentän puolestaan on oltava tyhjä ainakin tunti ennen ottelua. Pöytäkirjan pitää olla kirjoitettuna ja tuomareilla ainakin 45 min ennen ottelun alkua. Ei muuten onnistunut Norrvallassa mikään näistä. Ei edes lähelle. Jos haluatte kuulla mitä on amatöörien puuhastelu, ajelkaa Vöyrille.
Kaikesta huolimatta pelikin saatiin käyntiin, yhtä paljon kloppeja paikalle kuin oli muuta yleisöä ja hoidettua pisteet kotiin. Ei irronnut voitto helposti, mutta irtosipa kuitenkin.
Itse ottelussa kokovalkoisissa pelannut kotijoukkue hallitsi ensimmäistä 15-20 minuuttia onnistumatta luomaan mitään radikaalia maalinsuulle palanneen Aki Lyyskin mielenrauhan horjuttamiseksi. Mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä paremmin vierasjoukkue pääsi peliin mukaan ja 26. minuutilla ilma-isku tehosi Ville Pajulan tarjoiltua oikealta todella herkullisen sisäänpäin kiertävän keskityksen, jonka selkäkramppia potenut Mikael Muurimäki urheili takayläkulmaan näyttävällä puskullaan. Ei mikään yllätys, että Klopit lauloivat siinä vaiheessa jo: “Meidän kotimatsi o-o-ooo-o”…
Ote ei kuitenkaan kestänyt läpi ottelun. Vaikka “Mikillä” oli avaimet-käteen periaatteella toimitettu maalauspaketti jaloissa ennen toisen puoliajan puolenvälin merkkiä, ei säppi auennut ja maalitili pysyi kauden osalta kolmessa. Tietenkin tässäkin kävi niin, kuin näissä hommissa yleensä aina käy. Kaveri iski nenuun ja iski kipeästi.
Mainion pelin laitapakkina jälleen pelannut Mikko Väänänen pisti rahtusen hankalamman pallon taaksepäin omalle maalivahdille, Aki Lyyskille keskialueelta. Kun tilannetta tarkkaili sivummalta tuli lähes väistämättä mieleen, että siinä on alakerran pojat pistäneet pitkävetokimpan vetämään. Sen näköistä homma nimittäin oikeasti oli. Pelimiehenä itseluottamusta huokuen Lyyski päätti ottaa pallon haltuun, mutta peliväline karakasi hiukan koukusta ja paikalla oli kovasti kyynärpäitään käyttänyt Tomislav Krstevski. No eipä hätiä, Aki päätti pistää vielä liukkarin kehiin ja selvittää karikon tyylillä. Tällä kertaa kokkolalaiskipparin pursi huusi hoosiannaa kolahtaessaan kivikkoon, sillä ihmeen villisikaa kenttäpelissä pelaava, mutta pikku prinsessan tavoin vinkuva Krstevski pisti pallon varmasti tyhjiin. Krstevskin olisi ehkä syytä muistaa junnuillekin opetettava tositarina urheiluelämästä: pelaa juuri ja vain sillä tavoin kuin oma kroppasi pystyy temppujasi lunastamaan.
Alakerran poikien puuharetkeilyn jälkeen oltiin tasatilanteessa ja kotijoukkue otti pelin haltuunsa. Ainakin toviksi. Oli nimittäin hetkiä, jolloin koko mustat herrasmiehet eivät saaneet kahta syöttöä peräkkäin omille ja ajatus siitä, että päästään edes pinnan kanssa pois Vöyriltä alkoi vähitellen vaikuttaa miltei nerokkaalta.
Onneksi siihen ei kuitenkaan ollut tyytyminen. Vastuuvalmentaja Esa Haanpää oli jo ensimmäisellä puoliajalla joutunut hieromaan päätään taitavan, mutta mielellään vastustajia nilkoille potkivan Andrei Shirobokovin, tai jonkun muun aivan samaan tyyliin toimineen kotijoukkueen pelimiehen potkittua Tommi Haanpään nilkan siihen kuntoon, että vaihtohan siinä jouduttiin tekemään. Tarkemmin ajatellen, taisi muuten olla NFF:n alakerrassa aivan loistavasti pelannut ex-teepeeläinen, Cork Cityssäkin näytillä Thomas Dunnen seurassa käynyt Mathias “Matte” Kullström joka siinä kohtaa osui ihan johonkin muuhun kuin palloon. Nyt uudenkarhean päähineen alta löytyi ajatus kahdesta nopeasta peräkkäisestä vaihdosta. Eikä ollut lainkaan tollompi ratkaisu. Selkäkramppien kiusaama Mikael Muurimäki teki tilaa kauden ensimmäisen ottelunsa pelanneelle Jukka Yli-Rengolle ja vain minuuttia myöhemmin tällä kertaa hyökkäyskikkojen tarjoilun lisäksi erinomaista työtä myös puolustussuuntaan tehnyt Marko “Maukka” Huttu totesi bensiinin ehtyneen tankista tullen pois kentältä. Jo FCV -matsissa vahvasti kehiin tullut Ville Kukkanen pääsi taas temmeltämään tosi toimissa.
Kaksi vaihtoa todellakin vaikutti tuovan lisää virtaa vieraiden paristoihin ja hyvä niin. Peliaikaa oli jäljellä 12 minuuttia ja lisäaika, jonka sangen liberaalisti ottelun tuominnut Vesa Toivola oli antanut. Peli alkoikin taas painua kohti isäntien päätyä ja paniikkireaktiot olivat ymmärrettäviä. Kolmen kulmurin ja yhden sivurajan suma vieraiden päädyssä päättyi ah, niin kovin onnellisesti. Siis vieraiden kannalta.
Pelikello tikitti jo ihan omilla metriluvuillaan Petri “Sakkokasööri” Hutun mentyä antamaan kolmatta kulmuria. Tällä kertaa rumallakin tarinalla oli onnellinen loppu. Tiitus Lehtinen syöksyi isoksi mieheksi miltei ketterästi ja lähes voimakkaasti pilkun ja vitosen viivan väliin tyhjään tilaan puskien pallon yläputken kautta voimalla verkkoon. “Tiitun” voittomaali sai aikaan melkoiset juhlat vieraiden penkillä ja katsomossa. Eikä syyttä. Voitto oli Kerholle kolmas peräkkäinen. Näin hyvin ei seinäjokelaisella miesten joukkueella oli Palloliiton sarjoissa tainnut alkaa erittäin pitkään toviin. Siis todella pitkään. TP-Seinäjoen puolella moista ei ehditty kokea koskaan ja Sepsi-78:n puolelta on ihan pian pakko pistää koodia Jaskarin Kallelle tai Salon Kaukolle, sillä tämähän alkaa kaivella mieltä.
Arvovaltainen raati näki kotijoukkueen pelaajien olleen sen verran parempia kuin halpamaisen vierailijan, joka vei pinnat mennessään, että kolme sakaraista pistettiin Mathias Kullströmille ja yksi Olexandr Androschukille. Vieraiden Mikael Muurimäki pokkasi pari sakaraista. Jäi rahtusen epäselväksi, mistä ansioista Androschuk sakaraisensa sai, mutta Kullströmin kohdalla ei liikene ainuttakaan ei-ääntä vieraidenkaan leiristä.
Kasassa on nyt yhdeksän pistettä. Surullisenkuuluisalla viime kaudella Kerho pääsi yli yhdeksän pisteen vasta 6. heinäkuuta, jolloin OLS kaatui kauden 12. ottelussa. Ei siis hassumpaa. Voitto jatkoi myös päävalmentaja Esa Haanpään saldon Kerhon peräsimessä sellaiseksi, että nyt on rymistelty yhteensä 12 matsia ilman tappiota. Ei todellakaan hassumpaa. Viime kaudella kolmen ottelun jälkeen kasassa oli kaksi pinnaa ja omissa oli helissyt kuusi kertaa. Ei vieläkään vaikuta pahemmalta.
Pikku juttu… näin ei voi jatkua. Väistämättä jokainen joukkue tässäkin sarjassa tulee vielä häviämään. Ei kukaan pys
ty tällä tasolla pelaamaan 26 ottelua ilman tappiota. Nyt kuitenkin toivotaan, että sitä tappiota pystytään siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Tämä voittaminen ei nimittäin ole ollenkaan hassumpaa. Kyllä tämän tarkemmin ajatellen voisi ottaa ihan vaikka tavaksi.
SJK: Aki Lyyski, Mikko Väänänen, Petri Niemi, Tiitus Lehtinen, Petri Huttu, Marko Huttu (78. Ville Kukkanen), Toni Kujala, Ville Pajula, Tommi Haanpää (40. Timo Rauhala), Juha Etelä-Aho, Mikael Muurimäki (77. Jukka Yli-Renko)
