123 456 7890

SJK – FC Honka perjantaina 21.8. klo 18:30 OmaSp Stadionilla. Ennakkoliput SJK Shopista ja Lippu.fi-kanavista. Peli näkyy suorana myös Ruutu-palvelusta. 

SJK toivoo yhteisönsä toimivan vastuullisesti voimassa olevina poikkeusaikona. Ottelutapahtumassa pyydetään noudattamaan ohjeistuksia turvaväleistä, ja kasvomaskien käyttäminen on suositeltua. Kipeänä ottelutapahtumaan saapuminen on ehdottomasti kiellettyä. Ottelutapahtuman järjestelyistä ja palveluista lisää tämän otteluennakon lopussa.

Neljä viimeistä otteluaan tappioitta pelannut SJK, saa perjantaina vastaansa FC Hongan, joka lähti kauteen yhtenä suurista mestariehdokkaista. FC Honka onkin ainoa Veikkausliigan joukkueista, joka ei ole vielä hävinnyt peliäkään tällä kaudella. Mutta kuten SJK:lla, on myös FC Hongan kautta leimannut maalien puuttuminen ja pelit ovat päättyneet usein tasan. SJK on pelannut alkukauden otteluistaan tasan viisi ja FC Honka seitsemän. Myös joukkueiden tämän kauden aiempi kohtaaminen Espoossa elokuussa, päättyi 0-0 tasatulokseen.

– Meidän pitää olla rohkeampia vaan. Ei oikeastaan mitään muuta ole, kuin että meidän pitää olla pelaamisessamme rohkeampia. Mennä rohkeasti eteenpäin. Puolustuspeli toimii ja omissa ei soi, mutta meidän pitää vielä tehokkaammin ottaa ylempänä riistoja ja päästä ylempänä vastahyökkäämään, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

– Tietyt palaset on meillä kohdallaan, mutta tarvitaan lisää uskallusta tehdä. Sillä tavalla tulee positiviivisia asioita. Ja sitä kautta tulee sitten lisää onnistumisia, Honkavaara kertaa.

SJK vahvisti rivejään kahdella hyökkäyspään pelaajalla, joista tiedotettiin aiemmin SJK:n nettisivuilla. Loukkaantumistilanteeseen ei ole tullut muutoksia.

– Hyvin pitkälle samalla ryhmällä mennään tähän otteluun kuin aiempiinkin, joten siinä mielessä ei muutoksia ole tullut, toteaa Honkavaara vielä lopuksi.

SJK:n edellinen kotiottelu oli Suomen mestari KuPS:a vastaan ja siinä SJK pelasi kenties parasta peliään vuosiin ja pakotti vahvoja esityksiä esittäneet kuopiolaiset 1-1 tasapeliin. Jos meno jatkuu samanlaisena tänä perjantaina, saa Honka poistua Seinäjoelta ilman pisteitä. Mutta millaista peliä odottaa SJK:n pelaajisto?

Uskon, että siitä tulee hyvätasoinen jalkapallo-ottelu. On kiva päästä pelaamaan tälleen, että oli yksi peli välissä ja päästään heti takaisin niiden kimppuun, sanoo SJK:n puolustaja Niko Markkula.

Se peli mikä pelattiin siellä Espoon Tapiolassa, niin meillä oli siinä vähän omia ongelmia meidän prässäämisen kanssa. Honka taas on mun mielestä Veikkausliigan paras joukkue pallollisena, niin ollaan nyt käyty sitten läpi miten saataisiin korjattua sitä meidän prässiä täällä kotona, ja saataisiin sitä kautta vaikeutettua enemmän niiden peliä. He kuitenkin nojaavat täysin siihen pallon hallintaan, ja yrittää väsyttää meidät silleen juoksuttamalla pallon perässä.

Samalla meidän pitää olla vähän huolellisempia meidän omassa pelissä. Pitää paremmin tunnistaa milloin pidetään palloa ja milloin taas uskalletaan pelata enemmän ahtaisiin väleihin.

Mielenkiinnolla kyllä odotan ottelua. Ja meidän pitää parantaa vielä siitä edellisestä pelistä paljon. Nyt ollaan kuitenkin kotona ja se on aina hyvä asia, jatkaa Markkula.

SJK on pelannut neljä peliä ilman tappiota ja joukkue on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja Veikkausliigassa.

Meillä puolustuspeli tällä hetkellä toimii hyvin, mutta sitten se taas heijastuu aika räikeästi siihen meidän hyökkäyspeliin. Me ollaan saatu kyllä paikkoja, mutta me ei olla vain viimeistelty niistä. Ja jos nyt katsoo, niin aika lailla joka pelissä ne on mennyt melko lailla tasan ne maalipaikat vastustajan kanssa. Honka sitten taas piti selkeästi meitä enemmän palloa, Markkula pohtii.

Mutta kuitenkin, se on se asia mitä meidän pitää huomioida tosi paljon. Meidän hyökkäyspeli, ja se meidän viimeinen kolmannes, että siellä tapahtuu oikeita asioita. Ja se johtaisi sitten siihen, että päästään edelleen maalipaikoille, mutta päästään myös tekemään niistä maaleja.

Meillä on pelissä tietyt raamit mitä me halutaan tehdä, mutta jokaiselta joukkueen pelaajalta kaivataan ehkä just sitä pientä yllätyksellisyyttä, rohkeutta. Semmoista, että vaikka sulle annetaan ne raamit, niin samalla uskallat tehdä asioita vähän omasta päästä. Semmoisia mitkä klikkaa pelikaverin kanssa ja mitä vastustaja ei välttämättä edes odota että sä teet. Niin niitä juttuja me tarvitaan siellä viimeisellä kolmanneksella kyllä lisää, komppaa Markkula lopuksi valmentaja Honkavaaran ajatuksia.

SJK vs. FC Honka perjantaina 21.8. klo 18.30 OmaSp Stadionilla. Portit ja palvelut auki klo 17:30. Stadionbussit kuljettavat paikalle ja pois Seinäjoen alueella.

Tappioton FC Honka vieraaksi

FC Honka on ainoa joukkue Veikkausliigassa, joka ei ole vielä kärsinyt tappiota. Toisaalta Honka ei ole myöskään voittanut kuin kolme ottelua, pelaamistaan kymmenestä ottelusta. Sekä Honka että SJK ovat olleet vaikeasti voitettavia joukkueita, vaikka kummallakaan ei voittosarake pullistelekaan. Molemmat ovat myös päästäneet vähän maaleja, ja perjantaina kohtaa kaksi kolmesta sarjassa vähiten maaleja päästäneestä joukkueesta. FC Hongan verkkoon on tehty 5 maalia, HJK:n verkkoon 7 ja SJK:n verkkoon 8.

Joukkueen paras maalintekijä on jättiseura FC Barcelonan kasvatti, Jean Marie Dongou, joka on tehnyt 4 maalia. 25-vuotiaalla kamerunilaisella on jopa tilillään yksi ottelu FC Barcelonan edustusjoukkueessa. Pääosin hän pelasi Espanjassa kuitenkin Barcelonan B-joukkueessa, missä otteluita kertyi 132 ja niissä hän teki 29 maalia. Barcelonasta hän lähti täytettyään 21-vuotta ja on sen jälkeen pelannut ensin Zaragozassa ja sitten Espanjan alasarjoissa. FC Honka löysi hänet riveihinsä täksi kaudeksi.

Vesa Vasaran valmentama FC Honka on erittäin kokenut joukkue, Veikkausliigan kokenein ja suuri osa joukkueen pelaajista on pelannut todella pitkään yhdessä. Myös joukkueeseen täksi kaudeksi palanneet paluumuuttajat ovat tuttuja toisilleen entuudestaan, ja siten peli toimii ainakin taktisesti melko hyvin. FC Honka on varsinkin taktisesti vahva ryhmä. He luottavat pallonhallinnan kautta perustuvaan pelikontrolliin ja toteuttavat taktiikoita melko kurinalaisesti.

Joukkueesta on viime peleistä puuttunut loukkaantumisten vuoksi nuori ja lupaava Nasiru Banahene, entinen SJK-pelaaja ja joukkueen kapteenistoon kuuluva Henri Aalto (kuvassa Oliinykin kanssa). Aallon lisäksi entinen SJK-pelaaja Dani Hatakka teki täksi kaudeksi paluun kasvattajaseuraansa.

Paikalle perjantaina mahdollisesti tulevat FC Hongan-kannattajat voivat ostaa lippunsa OmaSp Stadionin Itäpäätyyn ennakkoon Lippu.fi-kanavista. Siellä he voivat sijoittua vieraskannattajien lohkoon 114, missä on myös anniskelu.

OTTELUTAPAHTUMAN JÄRJESTELYT OMASP STADIONILLA

Veikkausliigan ottelu SJK – FC Honka alkaa OmaSp Stadionilla perjantaina 21.8. klo 18:30. Portit sekä palvelut aukeavat klo 17:30. Ottelun livelähetys Ruutu-palvelussa alkaa n. klo 18:15.

HUOM! Alun perin ottelu oli merkitty otteluohjelmassa sunnuntaille 23.8., mutta se siirrettiin juuri ennen kauden alkua perjantaille, pari päivää aiemmaksi. Tästä syystä joissain sähköisissä kalentereissa, ottelun päivä saattaa olla vielä väärin merkittynä.

Ottelutapahtumassa tullaan noudattamaan Suomen valtion sekä Suomen Palloliiton julkisia ohjeistuksia ja määräyksiä tapahtumien järjestämisestä. Toistaiseksi voimassa olevana aikana, saa OmaSp Stadionilla ottelutapahtumaan ottaa ihmisiä enintään 2750 henkeä poikkeusjärjestelyin.

Käytössä on kaikki katsomot. Kausikortilla pääsee siihen katsomoon, minne sen on ostanut. Irtolippuja saa myös kaikkiin muihin katsomoihin, mutta poikkeuksellisesti ei Kannattajapäätyyn. Löydät kulkuväylät ja katsomot alempana olevasta karttakuvasta.

Kaikki tässä mainitut rajoitukset koskevat toistaiseksi vain elokuuta 2020 ja järjestelyt johtuvat maailmanlaajuisesta Covid-19 pandemiasta.

SJK pahoittelee rajoituksista johtuvia vaikutuksia normaaliin ottelutapahtumaan verrattuna sekä kiittää yhteisöään ymmärryksestä tänä vallitsevana aikana. Samalla SJK toivoo koko yhteisöään toimimaan vastuullisesti, jotta normaalioloihin palattaisiin mahdollisimman pian tulevaisuudessa.

LIPUT JA KAUSIKORTIT

Liput otteluun ovat myynnissä ennakkoon Lippu.fi -kanavissa sekä arkisin 12-16 SJK Shopissa. Tapahtuma-alueella SJK Shop palvelee ottelupäivänä klo 12:00 – 18:45. Lipunmyyntikioski aukeaa klo 17:30, jonka jälkeen ei SJK Shopista saa ennakkolippuja. Lippu.fi palvelee vielä tunnin ottelun alkamisenkin jälkeen.

Kaikki liput ovat numeroimattomia ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Perheet tai samassa taloudessa asuvat, voivat sijoittua tapahtumassa vieretysten. Muuten katsomossa pyydetään noudattamaan turvavälejä ja vähintään yksi penkki tulee olla katsojien välissä. Jos ohjeita ei noudateta, on vastuu katsojalla.

Kannattajapäätyyn ei myydä irtolippuja, vaan sinne pääsee ainoastaan Kannattajapäädyn kausikortilla. Seurakortilla sijoitutaan Itäpäätyyn. Mikäli sinulla on kausikortti Kannattajapäätyyn ja lapsellasi Seurakortti, niin sinun on mahdollista päästä Kannattajapäädyn kausikortilla Itäpäätyyn lapsesi kanssa, mutta ei toisinpäin.

Pääkatsomo
Aikuinen 35 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aleryhmät 30 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aikuinen 30 € (verkosta)
Aleryhmät 25 € (verkosta)

Eteläkatsomo
Aikuinen 25 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aleryhmät 20 € (SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista)
Aikuinen 20 € (verkosta)
Aleryhmät 15 € (verkosta)

Kannattajapääty
Sisäänpääsy poikkeusolosuhteissa ainoastaan kannattajapäädyn kausikortilla

Itäpääty
Hinta verkosta 15 €
SJK Shopista tai Lipunmyyntikopista 20 €

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi vanhemman / huoltajan seurassa, lippu kirjataan portilla järjestysvalvojan toimesta. Alennusryhmät: Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilöt ja lapset 8-17 vuotta.

2 € alennus S-etukortilla näyttämällä sekä SJK Shopista että Lipunmyyntikopista (alennus ei koske itäpäädyn lippuja).

Lipunmyyntiin liittyvissä ongelmatapauksissa palvelee Lippu.fi myyntipalvelu.

SISÄÄNKÄYNTI JA KATSOMOT

Ottelutapahtumaan on yleisölle viisi omaa sisäänkäyntiä sekä viisi omaa katsomoa, joissa kaikissa on omat palvelut. Katso oheinen kuva.

Kuvan mukaisesti katsomot ovat ilman lohkojakoja käytössä ja sisään kulku kuhunkin katsomoon samanvärisen nuolen osoittamasta paikasta. Mahdolliset vieraskannattajat tulevat tähän otteluun punaisesta portista ja sijoittuvat Itäpäätyyn. Itäpäädyn anniskelualue on koko päädyn käytettävissä. Käynti Atria Lounge- ja VIP-katsomoon on normaalisti VIP-sisäänkäynnistä. VIP-tilat aukeavat klo 16:30, kaikki muut portit ja palvelut klo 17:30.

Porteilla tehdään turvatarkastukset ja ihmisiä pyydetään noudattamaan mahdollisissa jonoissa, katsomoissa sekä kulkuväylillä turvavälejä. Lisäksi pyydetään noudattamaan muita Suomen valtion ohjeistuksia käsienpesusta, yskimisestä, aivastamisesta sekä käsien desinfioinnista. Suun ja nenän peittävien kasvomaskien käyttö on suositeltua. Porteilla on saatavana käsidesiä ja vessoissa on käsien pesumahdollisuudet. Kipeänä tapahtumaan saapuminen on ehdottomasti kiellettyä.

Sisääntuloväylillä on eri porteille ohjeistukset aidoin sekä opastein. Tarvittaessa järjestyksenvalvojat opastavat sisääntulossa.

Paikalle perjantaina mahdollisesti tulevat FC Hongan-kannattajat voivat ostaa lippunsa OmaSp Stadionin Itäpäätyyn ennakkoon Lippu.fi-kanavista. Siellä he voivat sijoittua vieraskannattajien lohkoon 114, missä on myös anniskelu.

ANNISKELU JA RAVINTOLAT

Ottelutapahtumassa on käytössä kolme katsomoanniskelualuetta, Kannattajapäädyssä, Pääkatsomossa ja Itäpäädyssä. Kannattajapäädyn ja Itäpäädyn alueet ovat katsomoanniskelualueita. Lisäksi Eteläkatsomon takana on lisäanniskelualue. Pääkatsomon katsojia palvelee Carlsberg Sports Bar sekä Atria Lounge, joka on auki ainoastaan erillisen VIP-paketin otteluun ostaneille. Kaikkien katsomoiden takana on myös kioskipalvelut tuttuun tapaan (Kts. Kartta.).

Ravintolat ja anniskelut aukeavat porttien auetessa klo 17:30 ja ne sulkeutuvat pelin päätyttyä. VIP-tapahtumat alkavat jo klo 16:30. Carlsberg Sports Bar on auki vielä ottelun jälkeen, mikäli asiakkaita riittää ja se palvelee kaikkia ottelutapahtuman asiakkaita.

MUUT PALVELUT

Pääkatsomon alla, pääportin läheisyydessä oleva SJK Shop-kioski palvelee jälleen tästä ottelusta lähtien. Sieltä löydät edulliset SJK-fanituotteet ja poistomyynnissä olevat tuottee. SJK Shop stadionin kivijalassa, puolestaan on auki ennen ja jälkeen ottelun. Sieltä löydät kaikki uutuustuotteet. Perhekatsomon alla oleva Lapsiparkki on poikkeusjärjestelyiden aikana poissa käytöstä.

LIVESTREAM

Kaikki Veikkausliigan ottelut näkyy suorina lähetyksinä maksullisesta Ruutu-palvelusta. Selostajana toimii Toni Lönroos. Pääset katsomaan ja ostamaan lähetystä tästä linkistä.

MEDIA JA TIEDOTUS

Paikalle mahdollisesti tulevien median ja tiedotusvälineiden osalta edellytetään akkreditointi sähköpostitse osoitteeseen: lari.paski@sjk.fi viimeistään torstaina 20.7. klo 18:00 mennessä. Akkreditointi on ehdoton, sillä toimittajat lasketaan tapahtuman katsomokapasiteettiin.

Mediahuone on käytössä akkreditoiduilla tiedotusvälineiden edustajilla klo 17:30 alkaen Pääkatsomon alla, päärakennuksessa, ja sinne on kulku Itäpäädyn puoleisesta ovesta. Median edustajien tulee olla paikalla viimeistään klo 18:15 mennessä. Heidät ottaa siellä vastaan SJK:n edustaja. Toimittajien paikat ottelun aikana on Pääkatsomossa, sen itäpuoleisen laidan yläkatsomossa. Siellä on pöydät ja virtalähteet. Kuvaajat kulkevat kenttätasolle Eteläkatsomon ja Itäpäädyn puoleisesta kulmasta, ulkokautta. Kuvaajilla ei ole pääsyä vaihtopenkkien puoleiselle sivustalle ja kenttäalueella tulee pysyä merkittyjen alueiden ulkopuolella.

Missään vaiheessa ottelutapahtumaa, ei median edustajilla ole pääsyä pelaajatunneliin tai mixed zonelle. Väliaikainen mixed zone, jossa tehdään haastattelut pelin jälkeen, on mediahuoneen ulkopuolella, ulkotilassa, ja pelaajat sekä valmentajat saapuvat sinne median toiveiden mukaan kenttäalueen kautta. Jos mahdollista, haastattelutoiveet pyydetään esittämään hyvissä ajoin ennen ottelua. Varsinaista lehdistötilaisuutta ei ole poikkeusaikana.


STADIONBUSSIT

Stadionbussit kulkevat jokaiseen SJK:n kotipeliin kauden 2020 aikana. Reitit kulkevat Seinäjoen asuntoalueilta OmaSp Stadionille ja pelin jälkeen keskustan kautta takaisin. Reittejä on kaksi, Musta- ja Kultainen-linja. Löydät reitit ja pysäkit aikatauluineen Komia-liikenteen nettisivuilta, tästä linkistä. Bussikyydin kertamaksu on 3€ / suunta. Kausikortilla saa tähän otteluun bussikyydin ilmaiseksi!

Lisäksi aito Lontoon double decker -bussi, kuljettaa väkeä Seinäjoen keskustorin Vekseli Plazasta peliin ja takaisin nonstoppina. Kyydit Vekseli Plazasta OmaSp Stadionille lähtee ensimmäisen kerran kaksi tuntia ennen ottelun alkua ja paluukuljetukset noin vartti ottelun loppumisen jälkeen. Kyyti on ilmainen Vekseli Plazan asiakkaille.

PARKKITILAT JA SAAPUMINEN

OmaSp Stadionin osoite on Alaseinäjoenkatu 15. Koko stadionin alue on suljettu autoliikenteeltä, ja vain pelaajat sekä Palloliiton toimihenkilöt pääsevät autolla alueelle. Lähialueella pysäköinti on haasteellista ja alueen pysäköintipaikoista vastaa Seinäjoen kaupunki.

Pysäköintitilaa on Wallsportin ja OmaSp Stadionin välisellä parkkialueella sekä Alaseinäjoenkadun varressa olevalla lisäparkkipaikalla. SJK suositteleekin tulemaan paikalle joko Stadionbusseilla, Komia-liikenteen muilla paikallisbusseilla, Keskustaksin autoilla, pyörillä tai kävellen. Polkupyöräparkki on stadionin edessä olevalla tapahtumatorilla.