123 456 7890

SJK ja Cristhian Valencia (29) ovat kirjoittaneet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Valencian otteista puolustuslinjassa saadaan siis nauttia myös kaudella 2022.

Cristhian Valencia saapui Seinäjoen Jalkapallokerhoon tammikuussa 2021. Aiemmin hän pelasi Kolumbian pääsarjan Cúcuta Deportivossa. SJK:n paidassa pelejä on tällä kaudella kertynyt kaikki kilpailut mukaan lukien 25 kappaletta, ja hän on niissä tehnyt yhteensä neljä maalia sekä antanut kaksi maalisyöttöä. Vasenjalkainen vahva pääpelaaja Valencia on siis myös uhka vastustajan puolustukselle erityisesti erikoistilanteissa.

Kiitos ja kunnia Jumalalle tästä kaikesta. Minä ja perheeni olemme erittäin onnellisia. Tämä jatkosopimus on oikeastaan unelmien täyttymys, sillä saavuttuamme tänne, päätimme perheeni kanssa antaa parhaamme seuralle ja tähän mennessä kausi on mennyt erinomaisesti. Uuden sopimuksen kirjoittaminen on palkkio siitä, sanoo Valencia.

Muuttaessaan tammikuussa Seinäjoelle, ei hänellä vielä ollut kokemusta jalkapalloilijan urasta Etelä- tai Väli-Amerikan ulkopuolelta. Siitä huolimatta myös Valencia on kotiutunut uuteen kotikaupunkiinsa Seinäjoelle hyvin.

Seinäjoki on upea paikka. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä ja kaupunki on sopivan rauhallinen ja turvallinen lapsiperheelle, kehuu kolumbialaistoppari.

Haluan sanoa kiitokseni myös faneille. He eivät ole lakanneet kannustamasta meitä, ja kun meillä menee huonommin, pääsemme fanien tuella takaisin omalle tasollemme. Se on todella tärkeää, kiittelee Cristhian Valencia.

Myös SJK:n urheilutoiminnan tekninen johtaja Richard Dorman on mielissään siirrosta.

Cristhian on tulisieluinen kilpailuhenkinen pelaaja joka tuo taisteluhenkeä joukkueeseen. Olemme erittäin iloisia siitä että hän jatkaa kanssamme myös ensi kaudella, toteaa Dorman.

Valencia nähtäneen kentällä jälleen myös tulevana keskiviikkona, kun SJK pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa. Huipputärkeässä ottelussa vastaan asettuu Kuopion Palloseura, ja ottelu OmaSp Stadionilla alkaa kello 18:30. Liput otteluun voit ostaa täältä.

Tervetuloa kannustamaan Kerhoa mitalitaistelussa!