123 456 7890

SJK Akatemia jäi maaleitta ja pisteittä, kun se vieraili Jyväskylässä JJK:n vieraana. Kotijoukkue onnistui menemään johtoon toisen puoliajan alussa kovan kulmatilanneruuhkan keskeltä ja iski heti toisen maalin vain kahden minuutin sisään. JJK oli ottelussa vahvempi, mutta SJK Akatemiakin pystyi luomaan vaaraa pelinrakentellullaan. SJK Akatemia pelaa Ykkösessä seuraavan ottelun kotona OmaSp Stadionilla, kun sarjanousija KäPa tulee vieraaksi lauantaina 6.5. klo 16:00 alkavaan otteluun. Ennen tuota, SJK Akatemia pelaa Kolmosen ottelun tiistaina 2.5. klo 19:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu Sundom IF. Löydät molempien sarjojen tulevat ottelut SJK:n nettisivujen otteluohjelmista. Kolmosen peleihin on vapaa pääsy, Ykkösen pelien liput ennakkoon Ticketmasterin kanavista. 

JJK – SJK Akatemia 2-0 (0-0)
1-0 55 min Mikko Manninen
2-0 57 min Robin Saastamoinen

JJK aloitti kotijoukkueena vahvasti, pitäen hieman enemmän palloa ja se pystyi myös luomaan painetta SJK Akatemian päätyyn. Varsinaisia maalipaikkoja se ei kuitenkaan saanut. SJK Akatemia puolestaan rakensi tilanteita hieman maltillisemmin ja välillä syötteli kotijoukkueen puolustusta kahville. Maalipaikkoja ei tullut kuitenkaan myöskään SJK Akatemialle, mutta muutama erikoistilanne. Tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa. 

Toisen puoliajan alussa JJK meni johtoon kulmatilanteesta. Kentän kokenein pelaaja, Mikko Manninen oli maalintekijänä, kun ensin SJK Akatemian maalivahti Otto Huuhtanen torjui. Sitten pallo kävi ylärimassa ja tippui edelleen takaisin pelattavaksi. Manninen pökkäsi pallon sisään ruuhkasta. JJK teki heti perään 2-0, kun Oskar Pihlaja antoi lähes kulmalipulta matalan keskityksen maalin eteen, ja siellä Robin Saastamoinen ohjasi sen taka-alakulmaan. 

Pelin lopulla SJK Akatemian Kaarlo Rintamäki pääsi vielä vetämään kovaa ja kaukaa, mutta JJK-maalivahti torjui hyvän vedon aivan alakulmasta. JJK piti pisteet ja SJK Akatemia kärsi avaustappion tämän kauden Ykkösessä. 

Kokonaisuutena, olisimme tänään voineet olla parempia ratkaisuissa ja viimeisissä syötöissä hyökkäyskolmanneksella. Pidimme palloa hyvin, ja pelasimme keskikentällä melko hyvin, hakien murtautumisia, mutta emme vaan olleet tarpeeksi hyviä viimeisellä kolmanneksella. Jotain puuttui. Meillä on vielä paljon harjoiteltavaa ja kohtia, joissa pitää kehittyä, sanoi SJK Akatemian valmentaja Stevie Grieve ottelun jälkeen. 

Päästimme kaksi helppoa maalia, mitkä ratkaisivat pelin. Mutta olen sitä mieltä, että jos tämä peli olisi pelattu paremmalla alustalla, olisi peli ollut erilainen. Kumpikaan joukkue ei oikein pystynyt pelaamaan palloa ja mielestäni tämä ei ollut ammattifutikseen sopiva alusta. 

Olen tyytyväinen siihen, mitä teimme pallonhallinnallisesti, ja olimme melko hyviä puolustuksellisesti. Mutta meidän pitää olla parempia viimeisellä kolmanneksella, Grieve pohti. 

Lopulta oli hienoa nähdä, miten pyrimme takaisin peliin. Tässä oli siis positiivisia ja negatiivisia asioita, mutta ei mitään mitä emme saa korjattua, kun palaamme harjoituksiin. Tämä on edelleen keskeneräinen työmaa, ja menemme eteenpäin pienin askelin. Toivottavasti pystymme parantaa esityksellisesti ja tuloksellisesti jo tulevilla viikoilla, Grieve sanoi lopuksi. 

SJK Akatemia: Otto Huuhtanen MV, Kaarlo Rintamäki (78’ Eemeli Honkola), Deni Silverio (73’ Tuomas Koivisto), Noa Lehtonen, Oskari Väistö, Denis Cukici, Altti Hellemaa (58’ Akseli Tervaniemi), Adam Mekki (58’ Kasper Paananen), Oliver Günes, Weslen Júnior ja Miro Turunen.