Juuri Norjan reissulta kotiin palannut SJK, matkaa keskiviikkona Helsinkiin, ja kohtaa siellä klo 17:00 alkavassa harjoitusottelussa HJK:n Bolt Arenalla. Ottelu näkyy suorana maksullisesta HJK TV:sta ja paikan päälle peliin meneville myydään lippuja HJK:n kanavissa.
SJK pelasi sunnuntaina kovan harjoitusottelun Norjan Tromssassa, kun se kohtasi kauden ensimmäisessä ulkopelissään Norjan pääsarjassa pelaavan Tromsø IL:n. Ottelu päättyi 3-3 tasapeliin, ja siinä pelattiin peräti 135 minuuttia yhteensä, kun ottelu oli jaettu kolmeen 45 minuutin jaksoon. Näin lähes kaikki pelaajat saivat isot minuutit ja hyvää kauteen valmistautumista kovaa norjalaisjoukkuetta vastaan. Keskiviikon pelin lisäksi, SJK tulee pelaamaan alkaneella viikolla myös lauantaina Seinäjoella, kun TPS saapuu vieraaksi.
– Pääsemme keskiviikkona jatkamaan Veikkausliigakauteen valmistautumista jälleen huippuottelulla, jossa pääsemme testaamaan omaa kehittymistämme sarjan kovinta vastustajaa vastaan. Tämä antaa meille hyvän mahdollisuuden säätää peliämme liigapelejä varten, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómez
– Samalla siirrymme fyysisesti erittäin kovasta harjoitusjaksosta intensiiviseen pelijaksoon. Pelaamme kolme peliä vain kuuden päivän sisään ja valmistautumisaikaa pelien välillä on vain kolme päivää. Ideana tässä on kehittää joukkuetta, pelaamalla hyvin erilaisia joukkueita vastaan, jotka pelaavat myös hieman erilaisilla rakenteilla. Samalla kun ajamme pelaajia fyysisesti pelikuntoon, Gómez kertoo.
SJK:n joukkue onkin ollut hyvässä kunnossa, eikä isoja loukkaantumissumia ole ollut. Norjassa SJK:n keskikenttäpelaaja Nooa Laine loukkasi itseään Tromsø-pelaajan taklauksessa. Vielä ei ole varmuutta, joutuuko Laine jäämään sivuun keskiviikon ottelusta. Myös ennen Norjaan lähtöä, SJK:lta joutui jäämään kotiin loukkaantumisten vuoksi muutama pelaaja. Positiivisina uutisina kuitenkin, nuoren Otto Kemppaisen paluu harjoituksiin, sekä paluun HJK:sta takaisin SJK-paitaan tehneen Murilon ensimmäiset minuutit sunnuntaina Norjassa. SJK saa jälleen hyvän ryhmän jalkeille Helsinkiin.
Toni Koskelan valmennuksessa jatkava HJK on pelannut jo pitkän aikaa kotistadionillaan ulkona. Se on myös harjoitellut siellä, ja käynyt pikaisesti Espanjassa, missä HJK kohtasi juuri viime sunnuntaina SJK:lla vastassa olleen Tromsø IL:n. HJK voitti tuon ottelun 3-2 luvuin Espanjan auringossa.
Hallitseva Suomen mestari HJK on muutenkin ollut koko talven hyvässä vireessä, sillä se on voittanut kaikki pelaamansa kuusi ottelua. Liigacupissa se on edennyt välieriin, joissa se kohtaa KuPS:n lauantaina 18.3. Liigacupiin sille mahtuu tilastoissa yksi tappio FC Interiä vastaan, mutta tuossa ottelussa pelasi HJK:n edustusjoukkueen sijasta Kakkosessa pelaava Klubi 04-ryhmä, kun HJK itse oli matkalla kohtaamaan Tromsøa Espanjaan. Viime lauantaina HJK päätti Liigacupin lohkovaiheen Kotkassa KTP:n vieraana. Ja ulkona Arto Tolsa Areenalla pelattu ottelu päättyi 2-1 voittoon. HJK tosin menetti loukkaantumisen vuoksi tuossa ottelussa keskikenttäpelaaja Aleksi Paanasen.
Keskiviikon ottelussa SJK voi saada vastaansa oman entisen maalivahtinsa, kun Jesse Öst vaihtoi HJK-paitaan kauden päätteeksi. Öst tosin sai kovat kirittäjät itselleen, kun HJK hankki myös Pohjois-Makedonian maajoukkuemaalivahti Dejan Ilievin maalinsuulle, sekä jo 40-vuotiaan espanjalaismaalivahti Antonio Regueron paluumuuttajana. HJK:n riveissä laatua löytyy, sekä entisiä ja nykyisiä A-maajoukkuepelaajia. Liigacupissa HJK:n tehokkain on ollut kuitenkin MP:n riveistä siirtynyt 19-vuotias Topi Keskinen, joka osui kilpailussa yhteensä 4 kertaa.
Harjoitusottelu HJK – SJK keskiviikkona 8.3. klo 17:00 Helsingin Bolt Arenalla. Ottelun liput HJK:n kanavista ja peli näkyy suorana maksullisesta HJK TV:sta, tästä linkistä.
SJK pelaa tällä viikolla myös tulevana lauantaina 11.3. klo 14:30, kun se kohtaa Seinäjoella Ykkösen kärkijoukkueisiin lukeutuvan TPS:n. Ottelu on tarkoitus pelata ulkona OmaSp Stadionilla, mutta viikonlopulle on tällä hetkellä luvattu viileä keliä, ja peli saatetaan siirtää pelattavaksi viereisellä Wallsport Areenalla. Tarkemmin tuosta tiedotetaan loppuviikosta ilmestyvässä otteluennakossa. SJK on sopinut harjoitusottelun myös seuraavalle lauantaille 18.3. ja tuolloin Seinäjoelle saapuu IFK Mariehamn. Veikkausliiga alkaa keskiviikkona 5.4. klo 18:00 kun FC Haka saapuu OmaSp Stadionille. Kaikkiin kotiotteluihin pääsee SJK:n kausikorteilla, ja ne ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa sekä Torikeskuksen SJK Storessa. Kaikki tulevat ottelut löytyvät SJK:n nettisivujen otteluohjelmista.