123 456 7890

SJK U17 matkustaa sunnuntaina 29.1. Kuopioon, missä se kohtaa B-nuorten SM-karsintasarjan avausottelussa KuPS:n U17-joukkueen klo 13:00.

Upean viime kauden pelannut SJK U17-joukkue, on mennyt osin uusiksi tälle kaudelle, kun yli-ikäiseksi tulleet pelaajat ovat nousseet mukaan SJK Akatemian pelaajaryhmään. Samalla mukaan on tullut uusi-ikäluokka, ja SJK U17 lähtee karsintasarjaan valmentaja Arttu Aromaan (kuvassa) johdolla tavoittelemaan paikkaa syksyllä pelattavaan varsinaiseen SM-sarjaan.

Toivotaan, että kaudesta tulee vähintään samanlainen tai jopa parempi vielä kuin oli viime kausi, sanoo SJK U17-joukkueen valmentaja Arttu Aromaa. 

Viime kausi oli kuitenkin todella hyvä ja ryhmä, joka meillä oli silloin, treenasi ja pelasi tosi hyvin. Vaikka kausi oli myös tuloksellisesti hyvä, niin vielä tärkeämpää kenties on, että todella moni siitä ryhmästä oli kauden jälkeen valmis hyppäämään SJK Akatemian ryhmään mukaan. Ja nyt siellä onkin hyvä määrä jo 2005-synteitä akatemian harjoitusryhmässä, Aromaa jatkaa.

Tämä kausi on lähtökohdiltaan hyvin samankaltainen kuin viime kausi, sillä meillä on todella mielenkiintoinen ryhmä, jossa on paljon potentiaalisia hyviä poikia. Ja se pari kuukautta mitä olemme tässä nyt yhdessä jo harjoitelleet, niin ei voi kuin hattua jälleen nostaa jätkille siitä, mitä he laittavat joka päivä kentälle, ja miten he tekevät asioita. 

Kuten olen sanonut pelaajillekin; jos tällä tavoin harjoittelet asioita, ja tällaisella innolla ja energialla, niin tämän kauden jälkeen meillä on paljon parempia pelaajia kuin tällä hetkellä. Ja se taas jälleen kerran mahdollistaa sen, että moni pelaaja nousee pelaajaputkessa eteenpäin seuraavalle tasolle. Eli Akatemian kanssa harjoittelemaan ja pelaamaan, sekä ottamaan siellä roolia, muistuttaa Aromaa.

Jo nyt on tietenkin tavoite, että mahdollisimman moni pelaaja pääsisi pelaamaan myös akatemian kanssa miesten pelejä, ja jos sen lisäksi saataisiin lisää myös maajoukkuepaikkoja. Tehdään kovasti joka päivä sen eteen töitä, jotta ollaan parempia. Ja tehdään paremmin asioita, ja sitä kautta päästään eteenpäin. Se on se isoin pointti ja tarkoitus tällä hetkellä. 

Tuloksellisesti pyritään myös samaan kuin viime kaudella, että jokainen peli lähdetään voittamaan, ja pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta ennen kaikkea tärkeintä on se arjen korkea laatu, jonka kautta saadaan positiivisia tuloksia, päättää Aromaa.

B-nuorten SM-karsintasarja pelataan samalla tyylillä kuin viime kaudella, eli kahdessa 10:n joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana. Molemmista lohkoista lohkojen viisi parasta jatkaa suorana syksyllä pelattavaan SM-sarjaan. Lohkojen 6. sijoittuneet karsivat B-nuorten Ykkösen kevään lohkovoittajien kanssa kahdesta paikasta, ja voittajat pääsevät mukaan SM-sarjaan. Lohkoissa 7. ja huonommin sijoittuneet putoavat syksyksi Ykköseen. Ikäluokan Suomen mestari on selvillä lokakuun lopulla, ja nyt alkava SM-karsintasarja päättyy kesäkuun puolen välin jälkeen. SM-sarjaan jaetaan myös lähtöpisteitä SM-karsintasarjalohkojen sijoitusten perusteella molempien lohkojen kolmelle parhaalle.

B-nuorten SM-karsintasarjaa, KuPS U17 – SJK U17 sunnuntaina 29.1. klo 13:00 Kuopiossa.

SJK U17 pelaa ensimmäisen kotipelin viikon päästä sunnuntaina 5.2., ja silloin Wallsport Areenalle saapuu vieraaksi Vasa IFK. Ottelu alkaa klo 13:00 ja siihen on vapaa pääsy. Löydät kaikki tulevat ottelut SJK:n nettisivujen otteluohjelmista.