SJK U17 ja VPS U17 kohtaavat Vaasassa keskiviikkona 1.3. klo 13:00. Ottelu on B-nuorten SM-karsintasarjaa ja sen jälkeen joukkueet jäävät pienelle talvitauolle. SJK U17 jatkaa pelejä parin viikon päästä sunnuntaina 19.3. kotipelillä RoPS:a vastaan.
B-nuorten SM-karsintasarjaa on nyt pelattu viisi kierrosta, mutta SJK U17 on pelannut muita yhden pelin vähemmän, kun Pallo-Iirot peli siirrettiin pelattavaksi vasta myöhemmin kesäkuussa, lumimyrskyn yllätettyä Rauman kentänhoitajat.
– Ollaan pelattu nyt neljä kovaa matsia, ja lähtökohtaisesti ajatellen, olemme kohdanneet tämän sarjan kolme kovinta joukkuetta; KuPS, OLS ja Ilves. Uskoisin ainakin, että nämä kolme ovat semmoinen kärkiryhmä ja niiden lisäksi on pelattu Vasa IFK:a vastaan. Kuusi pistettä näiden jälkeen on ihan hyvä määrä tässä kohtaa ja näistä peleistä. Tietenkin, me haluamme voittaa joka pelin, ja haluamme pelata joka kerta hyvää jalkapalloa sekä saada sitä kautta tuloksia. Eli aina on parantamisen varaa, sanoo SJK U17-joukkueen valmentaja Arttu Aromaa (otsikkokuvassa).
Juuri nyt SJK U17 on lohkossa sijalla 7. ja keskiviikon vastustaja VPS sijalla 3. Pisteissä joukkueilla on eroa 4 pistettä, mutta SJK:lla tosiaan peli vähemmän pelattuna. SJK U17 joutuu keskiviikon peliin hieman varamiehisenä, mutta pääsee pelin jälkeen huilaamaan ennen seuraavaa ottelua.
– VPS-peli tulee nyt keskiviikkona aika nopeasti, ja tässä alkaneen hiihtolomaviikon keskellä. Edellisessä OLS:a vastaan pelatussa ottelussa tuli myös ikäviä loukkaantumisia, joista ei koskaan voi oikein välttyä. Vähän harmittavia osumia. Nyt sitten alkuviikosta katsotaan, että onko pojat kunnossa ja sitä kautta lähdetään rakentamaan keskiviikon ottelua, Aromaa kertoo.
– Vastustaja VPS on aloittanut sarjan hienosti ja kerännyt paljon pisteitä tähän mennessä. Hävisivät avausottelun, mutta sen jälkeen neljästä pelistä ovat ottaneet kymmenen pistettä. Joten kova vastus ja hyvä joukkue on tulossa vastaan.
– Peli pelataan myös ulkona, ja sekin tuo oman mausteensa tähän peliin. Ja futis on ulkolaji, joten kiva päästä ensimmäistä kertaa ulos pelaamaan tälle vuodelle, Aromaa jatkaa.
Pelejä pelataan karsintasarjassa aina pitkälle kesään, ja syksyllä lohkojen viisi parasta jatkaa suoraan SM-sarjaan. Kuudenneksi sijoittuneet karsii paikasta vielä Ykkösen kärkijoukkueiden kanssa. Lohkon neljä viimeistä putoaa syksyksi Ykköseen.
– Tärkeintä meille on, että pystymme joka kerta viemään meidän B-nuoria yksilöinä eteenpäin. Kehittämään pelaajia ja saada heitä yksilöinä mukaan akatemiapolulle. Meidän jatkuvuutemme tulee olla sillä tasolla, että pystymme tuottamaan pelaajia, omasta akatemiatoiminnasta vielä entistä enemmän. Varsinkin näissä olosuhteissa, sanoo Aromaa.
– Se on tärkeä niin pelaajien, taustojen kuin vanhempienkin tiedostaa ja ymmärtää. Täällä emme voi mennä minkään sellaisen taakse, että meillä ei ole mahdollisuuksia kehittää itseämme. Eli olemme siinä mielessä hyvässä tilanteessa. Pelaajakehitys on edelleen se päätarkoitus, ja siihen meidän pitää keskittyä.
– Nyt esimerkiksi viime tiistaina oli erittäin hienoa nähdä, kuinka kolme B-juniori-ikäistä pelaajaa pelasi SJK Akatemian harjoitusottelussa mukana. Ja pojat pelasivat todella hyvin vielä siinä ottelussa. Joten se on se tärkein ja paras mittari, muistuttaa Aromaa.
– Toivotaan, että saadaan vielä lisää pelaajia akatemian pelaajaryhmään mukaan, ja mahdollisesti jopa pelaamaan jo miesten Ykkösessä. Mutta samalla myös nyt aloittavassa Kolmosen joukkueessa. Siten saadaan miesten peleistä kokemusta, ja saadaan taas nuoremman ikäluokan B-ikäisiä pelaamaan B-nuorten SM-karsintasarjaa, sekä toivottavasti myös SM-sarjaa. Se on kuitenkin tavoite. Siten saadaan jatkumo pyörähtämään taas eteenpäin.
– Ja edelleen, kyllä pojat täällä tekevät arjessa hyvin töitä, sanoo Aromaa vielä lopuksi.
B-nuorten SM-karsintasarjan ottelu VPS U17 – SJK U17 keskiviikkona 1.3. klo 13.00 Vaasassa.
Löydät kaikki tulevat SJK U17-joukkueen pelit SJK:n nettisivuilta ja sarjan tilanteet Palloliiton tulospalvelusta. Otteluista tulee ennakkoja ja raportteja SJK Akatemian Facebook-sivuille, ja linkit löytyvät myös SJK:n nettisivujen otteluohjelmasta.