123 456 7890

SJK on tehnyt sopimuksen 19-vuotiaan maalivahdin Johannes Viitalan kanssa. Viitala siirtyy Seinäjoelle Ilveksestä, ja tuore sopimus kattaa kaudet 2026–2028, sisältäen lisäksi option yhdestä lisävuodesta.

Tampereelta kotoisin oleva Viitala on Ilveksen oma kasvatti ja edusti seuraa yhtäjaksoisesti aina päättyneeseen kauteen saakka. Viime kaudella hän vietti kuitenkin kevätkauden lainalla IFK Mariehamnissa, jossa vastuuta kertyi runsaasti: Viitala pelasi 10 täyttä Veikkausliiga-ottelua, kaksi peliä Suomen Cupissa sekä kaksi Liigacupissa. Otteluista kirjattiin tilastoihin kolme nollapeliä liigassa ja yksi Cupissa.

Kesällä Ilves kutsui Viitalan takaisin Tampereelle. Loppukaudella hän oli joukkueen kokoonpanossa useaan otteeseen, mutta peliminuutteja ei enää kertynyt.

Lisäksi Viitala on edustanut Suomea nuorisomaajoukkueissa yhteensä 17 ottelun verran useissa eri ikäluokissa.

Pelaajaprofiili

196-senttisenä maalivahtina Viitala on erittäin ulottuva ja käyttää pituuttaan tehokkaasti. Hän on tunnettu myös hyvästä jalalla pelaamisesta sekä kyvystään ohjata ja organisoida peliä.

Kommentit

SJK:n maalivahtivalmentaja Luis Fernando on tyytyväinen uuteen hankintaan:

– Hän on nuori ja lupaava maalivahti, jolla on kuitenkin jo kokemusta Veikkausliigasta. Johannes on juuri sellainen pelaaja, jota etsimme täydentämään maalivahtiosastoamme. Olen todella tyytyväinen hankintaan ja odotan innolla, että pääsen työskentelemään hänen kanssaan.

Viitala itse odottaa uuden seuransa riveissä alkavaa vaihetta innolla:

– Odottavainen ja innokas fiilis. SJK on rakentanut loistavan joukkueen ja tarjoaa erinomaiset olosuhteet kehittymiselle. Tavoitteenani on nousta uudelle tasolle ja taistella peliajasta. SJK tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden.

Tervetuloa Seinäjoelle, Johannes!