123 456 7890

VPS voitti Ykkösen Pohjanmaan derbyn ja sai siten valmentajansa Christian Sundin haaveileman ”revengen” talven Ykkösen cupin nöyryytyksestä. SJK Akatemia olisi ottelusta kuitenkin kenties ansainnut enemmän, hallittuaan Pohjanmaan derbyä Vaasan Elisa Stadionilla. Nuori akatemian joukkue oli myös monta kertaa lähellä maalintekoa ja piti kotijoukkuetta pinteessä. Lopulta pallo saatiin ensimmäistä kertaa Ykkösessä maaliin asti, ja se meni sisään VPS:n omasta puolustajasta. Veikkausliigasta viime kauden päätteksi tippunut VPS onnistui kuitenkin nousemaan vielä johtoon sekä kaunistelemaan numeroita ottelun yliajalla. Esitys antaa kuitenkin toivoa tulevaan, sillä SJK Akatemian esitykset ovat kokoajan parantuneet peli peliltä. Seuraava yritys ottaa voitto, tulee viikon päästä sunnuntaina, 2.8. klo 15:00, kun OmaSp Stadionille saapuu vieraaksi Gnistan. Ottelun liput myynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavissa.

VPS – SJK Akatemia 3-1 (1-1)
1-0 16 min Steven Morrissey
1-1 39 min oma maali
2-1 78 min Momoudou Sarr
3-1 90+4 min Samu Alanko

SJK Akatemia sai pallon pystypuuhun heti pelin alkuminuuteilla. Hyvä keskitys vasemmalta laidalta Valtteri Olsbolta Jyri Kiurulle. Kiuru veti heti, mutta pallo kolahti vain tolppaan. Hetkeä myöhemmin tuli uusi tilanne, kun pallo pelattiin nyt Kiurun kautta takaviistoon keskelle ja sieltä Arttu Aromaa koitti hakea alakulmaa. VPS-maalilla Rasmus Lieslahti kuitenkin torjui vedon kulmaksi.

Vaikka SJK Akatemia olikin niskan päällä, pääsi VPS iskemään vastahyökkäyksestä maalin. Tilanne lähti VPS:n puolusalueelta, kun pallo pelattiin pitkällä pallolla Samu Alangolle SJK Akatemian alueelle. Alanko ja Steven Morrissey pääsi siitä kahdestaan yksin maalin eteen jäänyttä Niilo Peräahoa vastaan. Peräaho tuli vastaan, mutta Alanko antoi pallon Morrisseylle sivuun ja tämä juoksi pallon tyhjään maaliin. SJK puolustus viittoili paitsiota, mutta lippu pysyi alhaalla.

Maalin jälkeen SJK Akatemia sai tuhannen taalan paikan, kun pallo tuli jälleen vasemman laidan kautta maalille. Siellä Joonas Lepistö jatkoi sen kohti maalinedustaa ja Jeremiah Streng vei puolustuksen sekä maalivahdin etutolpalle. Pallo tippui aivan yksin olleelle Kiurulle, jonka veto kuitenkin epäonnistui pahemman kerran ja se vain pomppasi suoraan Leislahden syliin.

24 minuutilla nähtiin erikoinen tilanne, kun Streng pääsi vastahyökkäykseen vasemmalta puolelta ja tavoitteli pomppivaa palloa VPS:n kuudentoista rajan ulkopuolella. Leislahti lähti ulos alueeltaan ja potkaisi suoraan Strengiä rintaan. Molemmat kaatuivat maahan. Jotenkin erotuomari Mikko Juusola näki kuitenkin Strengin olleen tilanteessa rikkova osapuoli ja antoi vapaapotkun Vepsulle sekä keltaisen Strengille.

SJK Akatemian ensimmäinen maali Ykkösessä oli tosiasia pelin 39. peliminuutilla. Olsbo antoi hyvän matalan keskityksen maalille, missä oli Joonas Lepistö valmiina. Ennen häntä siihen ehti kuitenkin VPS:n oma puolustaja ja pallo meni hänen polvestaan sisään.

Toisella puoliskolla SJK Akatemia oli edelleen hyvin pelissä mukana, eikä kotijoukkue saanut missään vaiheessa kunnolla vaaraa SJK Akatemian päätyyn. SJK Akatemia oli lähellä mennä johtoon pariinkin otteeseen, ensimmäisessä näistä Streng sai pallon vauhtiin VPS:n puolustusalueella ja pienen sivusiirron jälkeen veto olisi pitänyt lähteä, mutta taspaino oli sen verran horjunut, että VPS-puolustus ehti väliin. Seuraavassa tilnteessa epäonnensoturina oli jälleen Kiuru, jonka hyvä veto kimposi vain ylärimasta katsomoon. Hetkeä myöhemmin Joonas Lepistö koitti nostaa kaukaa oikealta sivurajalta palloa takakulmaan ja kaukana se ei ollutkaan. Leislahti sai palloon osuman, mutta se putosi vielä takatolpalle. Sinne ei kuitenkaan omia ehtinyt.

Kun 75 minuuttia oli pelattu, alkoi VPS saamaan palloa SJK Akatemian maalinedustalle ja ensimmäisenä tilanteessa oli Fabrice Gatambiye, jonka sijoitus kuitenkin meni ohi maalin. Hetkeä myöhemmin pallo pelattiin lähes identtisesti vasemmalta laidalta maalin eteen. Siellä siihen liukui yhdessä VPS:n Momoudou Sarr ja puolustamaan tullut Omar Adawi. Sarr osui ehkä hiukan palloon, mutta siihen osui myös Adawi ja pallo meni siitä sisään. Maali merkittiin kuitenkin myöhemmin Sarrille ja VPS siirtyi hieman ansaitsemattomaan 2-1 johtoon.

SJK Akatemia sai vielä yhden hyvän tilanteen ennen pelin loppua, mutta VPS onnistui jäädyttymään pelin ja pitämään johdon loppuun saakka sekä kaunistelemaan numeroita yliajalla 3-1:een. Viimeisen maalin iski Samu Alanko, Joona Lautamajan ja Peräahon pienen sekaannuksen jälkeen. Harmillinen tappio ottelusta, jossa SJK Akatemia oli hyvällä jalalla liikkeellä ja piti kotijoukkuetta ajoittain pahastikin pinteessä.

SJK Akatemia: Niilo Peräaho MV, Joona Lautamaja, Joel Laitinen, Onni Heinonen (79’ Aapo Kuivila), Valtteri Olsbo, Robbie Malolo, Arttu Aromaa, Omar Adawi, Jyri Kiuru (79’ Oskar Pihlaja), Joonas Lepistö (70’ Kuutti Matila) ja Jeremiah Streng.