123 456 7890

25-vuotias ja yli 190-senttinen Josepablo Monreal liittyy SJK:n riveihin. Chileläinen Monreal on pelipaikaltaan hyökkääjä.

Ensivaikutelmani seurasta ovat todella hyvät. Pelkästään nämä fasiliteetit ovat vaikuttavat, aivan toisenlaiset kuin siellä mistä tulen, ja kaikki vaikuttaa ammattimaiselta. On myös kiva päästä joukkueeseen, joka taistelee kärkisijoista ja pelityyli sopii itselleni parhaiten. Olen siis erittäin iloinen tullessani tänne, sanoo Josepablo Monreal.

– Haluan myös auttaa tätä seuraa ja sen kannattajia saamaan menestystä tulevalla kaudella. Samalla haluan itse olla koko sarjan paras hyökkääjä. Se on tavoitteeni, ensimmäistä kertaa Euroopassa pelaava Monreal päättää.

SJK:n päävalmentaja näkee Monrealissa kovan potentiaalin.

Olen erittäin innoissani toivottamassa Josepablon tervetulleeksi joukkueeseen. Hän on profiililtaan sellainen hyökkääjä, joita ei sarjassa ole paljoa, sanoo SJK:n päävalmentaja Joaquin Gomez.

Jo hänen kokonsa ja preesensinsä hyökkääjänä on sellainen, että se tukee koko joukkuetta. Mutta samalla hänellä on teknistä kykyä pelata palloa muiden kanssa. Hänellä on myös valtavasti energiaa juosta ja tehdä töitä joukkueen puolesta, oli meillä pallo tai ei, Gomez kuvailee.

Hän on myös sopivan ikäinen, ja pelannut kuitenkin jo korkealla tasolla Chilessa, Mexicossa sekä nuorten maajoukkueessa. On hienoa päästä työskentelemään hänen kanssaan, ja auttamaan häntä saavuttamaan hänen täysi potentiaalinsa, sanoo Gomez lopuksi.

Josepablo Monreal on syntyisin Chilen Santiagosta, ja alunperin Chilen suurseura Colo-Colon kasvatti. Ammattilaisuralla hän on pelannut Chilen pääsarjassa 28 peliä ja tehnyt niissä 6 maalia. Lisäksi hän on pelannut Meksikon ja Chilen toisella sarjatasolla ja Chilen nuorten maajoukkueessa sekä pelannut Etelä-Amerikan seurajoukkueiden ”Eurooppa liigaa”, eli Copa Sudamericana -sarjaa. Päättyneellä kaudella hän pelasi Chilen toisen sarjatason Rangersissa, mutta kausi oli vaikea seuralle ja Monrealille. Rangers jäi sarjassa sijalle 11. Monreal hakeekin nyt uralleen uutta nousua SJK:n kanssa.

Monreal liittyy SJK:n harjoitusvahvuuteen heti joulukuussa, kun joukkue palaa harjoituksiin maanantaina. Ensimmäinen harjoitusottelu pelataan tammikuussa 8. päivä ja tuolloin järjestetään myös kannattajatapaaminen kaikille kausikortin tämän vuoden loppuun mennessä uusineille. Kausikortit ovat myynnissä Lippu.fi-kanavissa sekä Torikeskuksen uudessa SJK Storessa.