Olemme perustamassa Seinäjoen Jalkapallosäätiötä, jonka säännöt ovat olleet jo useita viikkoja Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ennakkotarkastuksessa normaalin säätiön perustamisprosessin mukaisesti.

Tavoitteenamme on siirtää SJK Oy:n koko osakekanta ja sen mukana tytäryhtiöt Wallsport ja Stadion Management Oy kokonaisuudessaan säätiön omistukseen. Samoin OmaSp Stadionin äänivaltaiset A-osakkeet eli kaikki valta on tarkoitus siirtää sataprosenttisesti säätiölle.

Järjestelyn keskeisenä tavoitteena on turvata SJK:n ja sen ympärille rakennetun jalkapallotoiminnan tulevaisuus pysyvästi yleishyödyllisessä omistuksessa. Samalla haluamme tehdä lopun jatkuvista omistukseen liittyvistä spekulaatioista, tarkoitushakuisista tulkinnoista ja vastakkainasettelusta.

Säätiörakenteen myötä omistus on selkeä ja läpinäkyvä. Se ei enää henkilöidy yksittäisiin omistajiin, vaan palvelee pitkäjänteisesti alueen jalkapallon ja sen olosuhteiden kehittämistä.

SJK:n nykyisten ja entisten omistajien tähän kokonaisuuteen sijoittamat miljoonat eurot sekä vuosien aikana tehty valtava työ jäävät säätiön kautta pysyvästi alueen jalkapallon hyväksi. Tämä on ollut toiminnan perimmäinen tarkoitus alusta lähtien. Omistusta ei ole rakennettu henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi, vaan jalkapallon ja koko alueen kehittämiseksi.

Haluamme tässä yhteydessä kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat osallistuneet hankkeeseen omilla varoillaan, osaamisellaan ja työpanoksellaan. Ilman tätä sitoutumista SJK:n  nykyistä kokonaisuutta ei olisi olemassa.

SJK:n enemmistöomistus on ollut koko sen olemassaolon ajan seuran puheenjohtajalla Raimo Sarajärvellä. Paikallisessa mediassa vuosien varrella rakennettu kuva jatkuvista ja salamyhkäisistä omistusmuutoksista ei vastaa tätä tosiasiaa.

Tavoitteena on saattaa säätiöjärjestely kokonaisuudessaan päätökseen vuoden 2026 loppuun mennessä.

SJK ja paikallismedian toiminta

SJK ja Raimo Sarajärvi ovat jo pidemmän aikaa olleet paikallisen median poikkeuksellisen kriittisen ja usein tarkoitushakuiselta vaikuttavan uutisoinnin kohteina.

Erään paikallismedian päätoimittaja totesi taannoin Sarajärvelle, että he voivat kirjoittaa hänestä tai  SJK:sta mitä haluavat, koska kyseessä on julkisuuden henkilö. Tämä suhtautuminen on valitettavasti näkynyt myös uutisoinnissa.

Median tehtävänä on luonnollisesti tarkastella kriittisesti niin yrityksiä, urheiluseuroja kuin julkisuudessa toimivia henkilöitä. Sitä oikeutta emme kyseenalaista. Kriittisen journalismin tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, tasapuolisuuteen ja asioiden oikeisiin mittasuhteisiin.

Viime vuosien uutisoinnissa nämä periaatteet eivät mielestämme ole kaikilta osin toteutuneet. SJK:n omistuksesta on rakennettu toistuvasti uutisaiheita, joissa tavallisista omistusjärjestelyistä on pyritty luomaan tarpeetonta salamyhkäisyyttä ja draamaa.

Nyt toteutettavan säätiöjärjestelyn myötä myös nämä spekulaatiot voidaan toivottavasti lopullisesti jättää historiaan. Median ei enää tarvitse käyttää kohtuuttomasti voimavaroja sen selvittämiseen, kuinka monta SJK:n osaketta milläkin hetkellä on kenenkin omistuksessa.

Toivoisimme paikallisen median johdon käyttävän enemmän aikaa myös Seinäjoen ja koko Etelä-Pohjanmaan todellisiin kehityskysymyksiin, alueen elinvoiman vahvistamiseen sekä paikallisten yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytysten parantamiseen.

Esimerkiksi Pirkanmaalla Aamulehti osoittaa, että suuri alueellinen media voi toimia myös rakentavana keskustelun herättäjänä ja alueensa kehityksen tukijana menettämättä journalistista riippumattomuuttaan tai kriittisyyttään.

Etelä-Pohjanmaa ansaitsee samanlaista kunnianhimoista, tasapuolista ja tulevaisuuteen katsovaa journalismia.

Jos nykyinen toimintakulttuuri ei tähän kykene, myös median omistajien olisi perusteltua arvioida, vastaako sen suunta alueen lukijoiden, yritysten ja ilmoittajien odotuksia.

Paikallisen median tehtävä ei voi olla pelkästään ristiriitojen ja negatiivisten kohujen rakentaminen. Sen pitäisi myös tunnistaa alueensa onnistumiset, mahdollisuudet ja kehityksen tekijät.

SJK:n menestys ja tulevaisuuden positiiviset uutiset

Kaiken omistukseen liittyvän keskustelun keskellä on syytä muistaa, mistä SJK:ssa on ennen kaikkea kysymys: jalkapallosta, urheilullisesta menestyksestä, nuorten pelaajien kehittämisestä ja alueen elinvoimasta.

SJK on Pohjanmaan johtava jalkapalloseura, jonka saavutukset niin edustusjoukkueen menestyksessä kuin yksittäisten pelaajien kehittämisessä ovat merkittäviä myös valtakunnallisella tasolla.

Seuran ympärille on vuosien aikana rakennettu huomattava urheilullinen ja olosuhteisiin liittyvä kokonaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuksia niin huippu-urheilulle, junioritoiminnalle kuin laajemmalle jalkapalloyhteisölle.

Tämän työn tulokset eivät ole syntyneet sattumalta. Niiden taustalla ovat pitkäjänteiset investoinnit, sitoutuneet ihmiset ja määrätietoinen kehitystyö.

SJK:n tulevaisuuteen liittyy myös uusia myönteisiä kehitysaskeleita, joista tullaan kertomaan lähiviikkojen aikana.

Toivomme, että näitä uutisia ja SJK:n toimintaa käsitellään jatkossa ennen kaikkea tosiasioiden, saavutusten ja todellisten vaikutusten perusteella – ei yksittäisten henkilöiden tuntemusten, oletusten tai ennakkoasenteiden pohjalta.

SJK:n tulevaisuutta rakennetaan nyt entistä vahvemmalle pohjalle. Säätiöjärjestelyllä haluamme varmistaa, että vuosikymmenten työ ja siihen sijoitetut merkittävät yksityiset varat jäävät pysyvästi Seinäjoen ja koko Etelä-Pohjanmaan jalkapallon hyväksi.

Tämä on mielestämme huomattavasti tärkeämpi uutinen kuin se, kuka on kulloinkin omistanut minkäkin määrän SJK:n osakkeita.


 

Helsingin Sanomien sivuilta luettavissa erinomainen uutinen SJK:n pelaajaputkesta.

”Tämä on aika täydellinen paikka, jos haluaa kehittyä jalkapallossa”, kertoo SJK Akatemian pelaaja Eerik Salmivuori.

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000012241404.html