123 456 7890

SJK esitti todella hyvän ensimmäisen puoliajan, mutta kotijoukkue onnistui tehokkaasti paikoistaan. SJK jopa tasoitti ottelun Nooa Laineen (Kuva yllä, PHOTO: Stian Lysberg Solum / NTB) upealla kaukolaukauksella. Toiselle jaksolle kentälle tuli kuitenkin SJK:n viennistä sisuuntunut Lillestrøm SK, ja heidän 195-senttinen islantilaisjättinsä Hólmbert Aron Friðjónsson iski hattutempun SJK:n verkkoon. SJK pääsi vielä pelin lopussa kaunistelemaan lukuja, kun heinäkuussa hyvässä vireessä ollut Diego Rojas nosti pallon yli LSK-maalivahdin. SJK joutui puoliajalla vaihtamaan maalivahtia, kun Jesse Öst loukkaantui. Markus Uusitalo otti kuitenkin heti maaliin tultuaan komean torjunnan, eikä peli maalivahteihin kaatunut. SJK:n europelit kuitenkin päättyivät toiselle kierrokselle. SJK:n leirissä voidaan olla ylpeitä suorituksesta, sillä joukkue teki historiaa tiputtamalla FC Floran jatkosta ensimmäisellä kierroksella ja esiintymällä vähintäänkin kohtuullisesti Norjan pääsarjaa johtavaa Lillestrømia vastaan. SJK pelaa seuraavan kerran jo sunnuntaina, kun AC Oulu saapuu OmaSp Stadionille Veikkausliigassa, ja europelien metsästys ensi kaudelle jatkuu. SJK – AC Oulu alkaa sunnuntaina 31.8. klo 16:00.

Lillestrøm SK – SJK 5-2 (2-1) Yhteistulos: 6-2
1-0 23 min Matthew Onyedika
1-1 31 min Nooa Laine
2-1 41 min Hólmbert Aron Friðjónsson
3-1 56 min Hólmbert Aron Friðjónsson
4-1 61 min Hólmbert Aron Friðjónsson
5-1 85 min Colin Rösler
5-2 90 min Diego Rojas

SJK ja Lillestrøm SK Norjan Åråsen Stadionilla. PHOTO: Stian Lysberg Solum / NTB, Luvaton käyttö ehdottomasti kielletty.

SJK aloitti pelin todella hyvin, ja vaikka etukäteen Lillestrømin valmentaja oli puhunut, että he tulevat peliin kovempaa kuin Seinäjoella ja prässäävät ylhäältä, se oli SJK, joka prässäsi korkealta ja hallitsi kenttätapahtumia. SJK sai useamman tilanteen heti ensimmäisen vartin aikana. Paras tilanne noista tuli, kun Tuomas Kaukua toi palloa päätyviivaa pitkin boksiin, ja antoi sen maalin eteen Diego Rojasille, mutta LSK:n puolustus ehti väliin, ja pallo meni maalinedusruuhkan taakse Pyry Hannolalle. Hannola pyrki suojaamaan boksissa palloa, mutta hänen selkäänsä tultiin kovaa ja hän kaatui. Tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa virhettä ja peli jatkui.

Vartin pelin jälkeen SJK sai sivuvaparin, kun Hannolaa rikottiin, ja siitä pelattiin nopea sekä yllättävä vapari kuvio pystyyn laitaan. Jake Jervis keskitti pallon boksiin, ja siellä Kaukua pääsi ohjaamaan keskitystä kohti maalia, mutta se meni metrin verran ohi. Ja vain pari minuutti tuosta, SJK sai jälleen pallon boksiin, missä Diego Rojas oli jo pallon kanssa pilkun kohdalla, kun LSK:n puolustaja tuli purkamaan, ja hänen maassa maatessaan, pallo pysähtyi hänen käteensä. Rojas viittoili käsivirhettä turhaan, kun tuomari tulkitsi tilanteen normaaliksi peliasennoksi.

Harmillisesti SJK:n loistava alku peliin ei auttanut ja joukkue sai kylmää vettä niskaan, kun ensin pallo tuotiin oikeaa laitaa läpi ja sieltä matala keskitys kuudentoista kaarella vapaana vastaan tulevalle Matthew Onyedikalle. Tämän kova matala veto upposi aivan tolpan juureen.

SJK tuli kuitenkin nopeasti takaisin, kun pallo tuli Nooa Laineelle kuudentoista alueen ulkopuolella. Laine veti, ja pallo upposi kaukaa maaliverkkoihin. Tilanne 1-1. Tasoituksen jälkeen SJK oli päästä vielä parikin kertaa maalintekoon.

37.peliminuutilla LSK:n kokenut Gjemund Åsen oli tehdä johtomaalin, kun pallo tuli keskityksellä taas boksiin, ja Åsen veti suoraan syötöstä kohti ristikulmaa. Veto meni kuitenkin vain hieman ohi SJK:n maalin. Tuon jälkeen SJK:lla oli paikka kulmasta, mistä Pablo Andrade pääsi puskemaan kovaa kohti maalia pilkun kohdilta, mutta LSK:n maalivahti Mads Christiansen ehti eteen. Samalla hän melkein astui itse pallon kanssa maalin sisään.

LSK meni johtoon vain hetki SJK:n edellisestä tilanteesta, saatuaan kulman. Siitä pallo tuli takatolpalle, missä 195-senttinen Islannin maajoukkuemies Hólmbert Aron Friðjónsson voitti pääpallon aivan tolpan juurella, ja pallo meni hänen päänsä ja Jesse Östin kautta sisään. Samassa tilanteessa Öst kaatui päin maalinsivuverkkoa, maalin sisällä, ja verkko repi ikävän haavan hänen käsivarteensa. Peliä jatkettiin Östin paikkailun jälkeen vielä hetken ja tauolla Öst vaihdettiin Markus Uusitaloon.

Toiselle puoliajalla kotijoukkue tuli siten, kuten heidän odotettiin tulevan pelin alkuun. LSK alkoi tulla kovaa päälle jokaisessa tilanteessa ja se juoksi ohi SJK:n pelaajista, saaden useamman tilanteen. Kertaalleen Markus Uusitalo pelasti yhden käden torjunnalla maaliviivalta.

Friðjónsson merkittiin maalintekijäksi 3-1 maaliin, joka tuli heti toisen puoliajan alkuun. Pallo tuli ensin laidasta maalin eteen, missä kaikki SJK:n puolustajat koittivat tulla vedon eteen, ja pallo nousikin jopa kahden oman puolustajan kautta ilmaan ja yli Uusitalon.

Holmbert Fridjónsson juhlii hattutemppuaan. PHOTO: Stian Lysberg Solum / NTB, Luvaton käyttö ehdottomasti kielletty.

Maalin jälkeen SJK sai vielä hetkeksi otetta pelistä, kun se ensin hommasi parikin kulmapotkua kotijoukkueen päätyyn. Ja 59. minuutilla, Diego Rojas kaadettiin boksissa, mutta jälleen erotuomari ei tehnyt elettäkään antaakseen rangaistuspotkua.

Friðjónssonille merkittiin lopulta tilastoihin myös hattutemppu SJK:a vastaan, kun 61. minuutilla pallo keskitettiin hänelle maalin eteen. 4-1 maalin jälkeen SJK haki vaihdoista lisää hyökkäysvoimaa, mutta kävikin niin, että LSK painoi pelin entistä kovempaa SJK:n päätyyn.

5-1 maali tuli hieman vahingossa, viisi minuuttia ennen loppua, kun ensin LSK pelasi kulman takatolpalle, ja sieltä se pomppi toisen puolen kulmalipulle. LSK-puolustaja Igoh Ogbu, voitti siellä kaksinkamppailun ja keskitti pallon aivan maalin eteen. Sinne oli jäänyt kulman jälkeen seisoskelemaan Colin Rösler ja tämä sai pökätä pallon läheltä maalia sisään.

SJK pääsi vielä pelin lopussa kaunistelemaan lukemia, kun pallo tuli maalin eteen, ja siellä Christiansen koitti nyrkkeillä sitä kauemmas maaliltaan. Siihen pääsi kuitenkin ensin Diego Rojas ja nosti pallon sisäsyrjällä yli Christiansenin ja maaliverkkoon. Ottelu päättyi vain hetkiä tuon jälkeen. SJK:n historialliset europelit päättyivät yhteistuloksella 6-2.

Ensimmäinen ajatus on pettymys tulokseen, sillä me todella ajattelimme, että voimme tehdä tänään jotain todella spesiaalia. Mutta samalla olen todella ylpeä pelaajistani. En vain tästä ottelusta ja mitä he täällä tekivät, vaan kaikista näistä neljästä ottelusta eurokentillä. Mutta, me pelasimme tänään joukkuetta vastaan, joka on oman maansa sarjassa kärjessä. Norjan pääsarja on myös korkean tason sarja. Sen näkee jo katsoessaan heidän pelaajiansa. Siksi tiesimme jo etukäteen, että tämä tulee olemaan meille kova haaste. Olimme siitä huolimatta todella urheita, sanoi SJK:n päävalmentaja Joaquin Gómez pelin jälkeen.

Meitä rankaistiin virheistä. Ja he tekivät paikoistaan kovilla tehoilla maalit. Jotkin heidän maaleistaan pääsivät tosin aika helposti. Me kuitenkin yritimme kaikkemme. Ja vaikka olimme häviöllä, me halusimme hakea maaleja. Ja me teimmekin vielä toisen. Sellaisia me olemme. Kun meidät lyödään maahan, me nousemme, Gómez jatkoi.

Mutta, olen todellakin hyvin ylpeä joukkueestani. Nyt meidän pitää ottaa askel eteenpäin Veikkausliigassa. Haluamme nousta sarjataulukossa ylöspäin, sillä me haluamme pelata näitä pelejä joka vuosi. Ja haluamme myös menestyä näissä. Se on tämän seuran tavoite. Jos se vaatii viisi vuotta töitä, niin sitten teemme viisi vuotta töitä sen eteen. Me uskomme, että seurana, valmentajina ja pelaajina, me olemme Euroopassa myös tulevaisuudessa. 

Tiedämme, että se vaatii kovaa työtä, mutta me teemme kovasti töitä jo nyt. Joka asiassa, Gómez painotti.

Tämä on ollut joka tapauksessa mahtava kokemus kaupungillemme, kannattajille, seuralle ja pelaajille. Se auttaa meitä tekemään kaikkemme myös sarjapeleissä, päätti Gómez.

SJK: Jesse Öst MV (46’ Markus Uusitalo MV), Felipe Aspegren (60’ Kingsley Ofori), Matias Vainionpää, Matej Hradecky, Pablo Andrade (70’ Daniel Håkans), Mehmet Hetemaj (60’ Samson Ebuka), Nooa Laine, Pyry Hannola (79’ Jake Dunwoody), Diego Rojas, Tuomas Kaukua ja Jake Jervis.

 

Videokooste ottelusta toimitetaan, kun saamme videomateriaalin kotijoukkueelta.