SJK otti historiansa ensimmäisen voiton FC Lahdesta Lahdessa pelatussa kilpailullisessa ottelussa komein 3-1 luvuin.
123 456 7890

Otteluraportin tarjoaa Meltex.

SJK otti historiansa ensimmäisen voiton FC Lahdesta Lahdessa pelatussa kilpailullisessa ottelussa komein 3-1 luvuin. SJK olisi voinut voittaa pelin kenties suuremminkin numeroin, mutta se säästeli voimia tuleviin koitoksiin. Pelissä nähtiin peräti kolme debyyttimaalia SJK-paidassa, ja kolme uran ensimmäistä Veikkausliigamaalia. Ainoastaan SJK:n päivän pelin hahmo Tuomas Kaukua on urallaan aiemmin osunut Veikkausliigassa. Lisäksi kun SJK:n avauksessa oli nyt mukana ensimmäistä kertaa tällä kaudella uudet hankinnat Bradley Diallo ja Felipe Aspegren. Aspegren oli päästä maalintekoonkin, kun hänen kova vetonsa osui pystytolppaan ensimmäisellä puoliajalla. Muut SJK.n onnistujat olivat SJK Akatemiasta mukaan nostettu Samson Ebuka ja Diego Rojas. SJK:n seuraava ottelu on UEFA Europe Conference Leaguen toisen kierroksen toinen osa, kun SJK matkustaa Norjaan, Lillestrøm SK:n vieraaksi. Ottelu pelataan torstaina 28.7. klo 20:00 Suomen aikaa. Seuraava Veikkausliigan ottelu on sunnuntaina 31.7. klo 16:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu AC Oulu. Liput peliin Lippu.fi-kanavista ja SJK Storesta.

SJK – FC Lahti 1-3 (0-2)
0-1 26 min Samson Ebuka
0-2 45+2 min Diego Rojas
0-3 57 min Tuomas Kaukua
1-3 81 min Berat Köse

SJK oli kierrättänyt kokoonpanoa rajusti, kun tämä ottelu pelattiin europelien välissä. Alussa se näkyi hieman tunnusteluna, kun moni pelaaja oli pitkästä aikaa kentällä tai tekemässä debyyttiä avauksessa. SJK sai nopeasti kuitenkin juonesta kiinni, ja alkoi viemään ottelua.

Ensimmäinen tilanne maalia kohden tuli SJK:lle 7 minuutin jälkeen, ja se lähti Pablo Andraden keskityksestä. Felipe Aspegren pääsi puskemaan boksista, mutta se suuntautui FC Lahden maalivahti Antonio Regueron käsiin. Pari minuuttia tuosta, FC Lahden Loorents Hertsi pääsi oikealta kohti SJK:n maalia ja veto lähti kuudentoista kulmalta kohti etualakulmaa. Jesse Öst kuitenkin torjui sen varmasti kulmaksi.

Vartti oli pelattu, kun SJK sai hyvän hyökkäyksen pyörityksen Lahden boksiin sekä sen rajoille. Vetoja ei lähtenyt, mutta lopulta Niko Markkula keskitti pallon boksiin ja siellä sen nappasi käsiin Reguero. Samassa tilanteessa Lahden Juho Pirttijoki sai iskun päähänsä ja peli oli poikki muutaman minuutin. Pirttijoki palasi kuitenkin kentälle hetkeä myöhemmin.

20 minuutin kohdalla Diego Rojas ja Tuomas Kaukua pelasi näppärän seinän Lahden kuudentoista kaarella, ja sai hyvin tilanteen sitä kautta, mutta Lahden puolustus ehti katkomaan. Kaukua tuli itse oikealta laidalta läpi viisi minuuttia myöhemmin ja koitti hakea etuyläkulmaa, mutta veto meni vain sivuverkkoon.

SJK meni 0-1 johtoon, kun ensin Bradley Diallo katkaisi Lahden hyökkäyksen omassa päässä, ja pallo pelattiin laitaan Pablo Andradelle. Andrade näki Samson Ebukan keskellä, ja antoi hyvän pystysyötön linjan väliin. Ebuka pääsi kiertämään vielä maalivahti Regueron ja laittoi pallon verkkoon. Maali oli SJK Akatemiasta mukaan nostetulle 22-vuotiaalle Ebukalle ensimmäinen SJK:n edustusjoukkueessa ja Veikkausliigassa.

Samson Ebuka tekee uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalin ja ensimmäisen SJK:n edustuksessa. Jutun kuvat: Lauri Ilola / FC Lahti. Luvaton käyttö kielletty.

Puolen tunnin kohdalla Lahti sai vapaapotkun erikoisesta tilanteesta, kun ensin Lahden pelaaja veti kohti maalia, mutta SJK:n puolustus blokkasi sen. Diego Rojas liukui irtopalloon kuudentoista kaarella, ja ehti selvästi palloon ensin. Silti Lahden pelaaja juoksi hänen jalkoihinsa ja erotuomari antoi siitä vapaapotkun sekä keltaisen Rojasille. Vapaapotku oli kuitenkin heikko, ja se tuli helposti Östin käsiin.

Kun pelattiin jo ensimmäisen puoliajan viimeistä minuuttia ja sen lisäaikaa, sai SJK kovan pyörityksen Lahden päätyyn. Ensin Rojas pääsi keskittämään boksiin, mutta Lahden puolustus pääsi purkamaan. Lopulta Tuomas Kaukua tuli vasemmalta laidalta sisään ja keskitti pallon takatolpalle Felipe Aspegrenille. Aspegren veti kovaa pystytolppaan, ja irtopalloon ehti ensimmäisenä Diego Rojas. Hän laittoi pallon sisään maalin edestä. Maali oli niin ikään Rojasille ensimmäinen Veikkausliigassa, kun hänen aiempi osumansa edellisessä pelissä, merkittiin omaksi maaliksi.

Toisella puoliajalla SJK alkoi ottamaan hieman jalkaa kaasulta, ja antoi FC Lahden pyöritellä peliä omassa päädyssä. SJK sai vapaapotkun heti puoliajan alkuun, kun Tuomas Kaukuaa revittiin kädestä. Siitä Pablo Andrade nosti pallon boksiin, ja pääsi itse jatkotilanteesta vetämään pystypuuhun.

Hetkeä myöhemmin Rojas pääsi vetämään Kaukuan syötöstä, mutta veto suuntautui suoraan Regueron syliin. Kaukua sai lopulta 57 minuutilla itse maalihanat auki SJK:ssa, kun hän sai pallon keskialueella. Kaukua tuli läpi koko Lahden kenttäpuoliskon, ja sijoitti pallon upeasti verkkoon. Tilanne jo 0-3 SJK:lle ja maali oli Kaukuan ensimmäinen SJK:ssa.

Näytti jo pitkään, että SJK menee menojaan ja tekee vielä lisää maaleja, vaikkakin peli hyytyi melkoisesti. Jake Dunwoody sai parikin paikkaa, joista jälkimmäinen oli kova veto, mutta Reguero sai torjuttua sekä napattua myös irtopallon.

Kun pelattiin jo ottelun viimeistä kymppiä, sai FC Lahti vapaapotkusta kavennus osuman. Kevin Kouassivi-Benissan laittoi sivuvaparista keskityksen maalille, ja Lahden Berat Köse teki uransa ensimmäisen Veikkausliiga-maalin komealla puskulla.

Keltaisia pelissä nousi paljon, ja moni tilanne ihmetytti niin kentällä kuin katsomossa. Tuntui, että peli oli poikki joka kontaktitilanteesta. Tämä sitten kostautui SJK:lle ja Matias Vainionpäälle, kun FC Lahti sai 84. peliminuutilla vastahyökkäyksen, ja Vainionpää rikkoi Loorents Hertsiä kuudentoista rajan ja päätyviivan tuntumassa. Erotuomari antoi Vainionpäälle päivän toisen keltaisen ja samalla Vainionpää tuli ulosajetuksi. Lahti ei kuitenkaan saanut suurta vaaraa SJK:n päätyyn ja peli päättyi SJK:n voittoon.

SJK:lle voitto oli sen historian ensimmäinen FC Lahdesta vierasottelussa. Samalla voitolla SJK nousi tasapisteisiin kuudentena olevan Ilveksen kanssa ja ensi sunnuntaina Veikkausliigassa kohdattava, neljäntenä oleva AC Oulu on vain viiden pisteen päässä. SJK on nousemassa mukaan Veikkausliigan ylempään loppusarjaan näillä esityksillä.

Hyvä voitto meiltä. Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan, ja se saatiin. Kaikki nämä Veikkausliigapelit on meille tärkeitä. Pisteitä pitää saada, että noustaan ylempään loppusarjaan, sanoi SJK:n kentän hahmo Tuomas Kaukua ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa.

Sain pallon keskialueella, katsoin mitä vastustaja tekee, ja sieltä ne väisteli pois tieltä, virnisteli Kaukua vielä lopuksi, kuvaillen soolomaaliaan.

SJK: Jesse Öst MV, Matias Vainionpää (84’ ulosajo toisella keltaisella), Bradley Diallo (63’ Ville Tikkanen), Felipe Aspegren (68’ Mehmet Hetemaj), Pablo Andrade, Niko Markkula (68’ Kingsley Ofori), Alfie Bates (63’ Nooa Laine), Jake Dunwoody, Diego Rojas (63’ Valentin Gasc), Tuomas Kaukua ja Samson Ebuka.